Golf |

Ilonen avasi kohtuullisesti Abu Dhabissa

Mikko Ilonen avasi golfkauden torstaina Euroopan kiertueen kilpailussa Abu Dhabissa pelaamalla ensimmäisen kierroksen tulokseen +1 (73). Tuloksella Ilonen on kilpailun jaetulla 55. sijalla. Avauspäivän jälkeen kärjessä ovat Ruotsin Robert Karlsson ja ja Pohjois-Irlannin Rory McIlroy tuloksella -5 (67).

Mikko Ilonen
Mikko Ilonen palasi golfkilpailuihin pitkän tauon jälkeen Abu Dhabissa. (Arkistokuva) Kuva: YLE

Viime kaudella erilaisista loukkaantumisista kärsineelle Iloselle kilpailu on ensimmäinen lähes kahdeksaan kuukauteen.

Väyläosumia torstain avauksissa Iloselle kertyi seitsemän 14:sta, ja birdejä hän pääsi yrittämään viheriöltä 13 kertaa.

- Hyvältä tuntui päästä narujen sisäpuolelle. Kierroksen aikana tuli paljon hyviä lyöntejä. Huonot olivat aavistuksen arkoja, se on luonnollista tauon jälkeen. Olosuhteet olivat erinomaiset, mutta kenttä puraisee aika kovasti jos eksyy ladulta karheikkoon. Tuhlasin mahdollisuuksiani par-viitosilla jotka pelasin yhden yli, Ilonen kertoi.

Tiger Woods (70) on yhdeksäntenä, Luke Donaldin (71) sijaluku on 20:s. Kilpailun voittaja vaihtunee, sillä kolme kertaa voittopokaalin nostanut Martin Kaymer löi palloaan 77 kertaa.

Perjantaina Ilonen golfaa viimeisessä ryhmässä, joka aloittaa klo 11.20 Suomen aikaa.

Euroopan kiertue, Abu Dhabi / 1. kierros (par 72):

-5 Robert Karlsson SWE
-5 Rory McIlroy NI
-4 Gareth Maybin NI
-4 Richard Finch ENG
-4 Jean-Babtiste Gonnet FRA
-3 Nicolas Coelsaerts BEL
-3 Robert Rock ENG
-3 Richie Ramsay SCO
-2 Tiger Woods USA
...
+1 Mikko Ilonen

Lähteet:
YLE Urheilu

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Golf

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä