Golf |

Ilonen takelteli puttinsa kanssa Skotlannissa

Mikko Ilonen ei löytänyt puttiaan Scottish Openissa perjantaina.

Mikko Ilonen kuvassa
Mikko Ilonen (Arkistokuva) Kuva: Yle

Mikko Ilonen karsiutui viikonlopun jatkokierroksilta Scottish Openissa kierrostuloksin 72-71. Jatkokierroksille pääseminen olisi vaatinut kolme lyöntiä paremman tuloksen.

- Annoin itselleni paljon mahdollisuuksia, varsin perjantain sisääntulossa. Putit eivät vain menneet kirveelläkään sisään. Ei ollut Ilosen viikko, vaikka kaikkeni yritin viimeiseen asti, Ilonen harmitteli

- Nyt tulee tauko, oikea duunarin kesäloma. Varmasti tulee treenattuakin siinä samassa, vasta elokuun lopulla Skotlannissa, Gleneaglesin kentällä seuraavan kerran pelaava Ilonen kertoi.

Syy pitkään taukoon on siinä, että Openiin ja kahteen maailmankiertueen kisaan ei nykyisellä kategorialla ole asiaa. Heinäkuun lopun Itävallan kisan Ilonen jättää muuten väliin.

Kilpailu oli Iloselle kauden 15:s. Jatkoonpääsyjä on kahdeksan, sijoituksia kymmenen parhaan joukossa on kaksi ja rahaa kasassa 188 000, jolla Ilonen on ennen viikonlopun kisaa Euroopan-kiertueen rahalistan sijalla 79.

Kommentoi aihetta

(1 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Vanhempi Tom

Ilmoita asiattomasta kommentista

Linksien griinit on kovin erilaisia normaaleista griineistä, joten ei mikään suuri ihme, että joskus putti ei niillä kulje. Toisaalta Ilonen on uransa aikana profiloitunut varsin hyväksi links-pelaajaksi, siksi tämä oli varmasti yllätys.

Nauti kesästä, lomasta ja Suomesta! Ei sekään huono ole.

Tuoreimmat aiheesta: Golf

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä