Golf |

Ilosella hyvä kilpailu Irlannissa

Mikko Ilonen pelasi viimeisellä kierroksella Rory McIlroyn kanssa. Molemmat pelasivat kierroksen 67 lyönnillä.

Mikko Ilonen
Kuva: AFP / Lehtikuva

Mikko Ilonen päätyi sijalle kymmenen golfin Euroopan kiertueen kilpailussa Irlannissa.

Ilonen pelasi viimeisen kierroksen yhdessä Rory McIlroyn kanssa. Suomalainen pelasi kierroksen alun maailmanlistan kakkosta paremmin, mutta lopulta molemmat päätyivät samaan tulokseen. Ilonen ja McIlroy pelasivat päätöskierroksen 67 lyönnillä ja päätyivät lopputulokseen -11.

Kilpailun voitti Walesin Jamie Donaldson tuloksella -18. Hänelle ykköstila oli tällä tasolla ensimmäinen.

Ilosella oli ennen kolmea viimeistä reikää hyvä tuntuma terävimpään kärkeen, eroa Jamiesoniin tässä vaiheessa kolme lyöntiä. Bogey16:lla pudotti hänet kolmannelta sijalta ja voittotaistosta.

Ilonen aloitti terävästi tehden kolme peräkkäistä birdietä väylillä 2-4. Birdiejä kertyi ihanteellisessa kelissä kaikkiaan seitsemän, bogeja kaksi.

- Tuloksentekeminen oli yllättävänkin hyvää. Se johtui kentän pehmeydestä ja sunnuntain tuulettomuudesta. Viheriöt pitivät ja lyönnit pystyi pudottamaan lipulle, Ilonen selvitti olosuhteita.

Pallolla katselijaa päähän

- Päivä oli tunnelmaltaan  hieno, kuin olisi pelannut British Openin viimeisessä ryhmässä. Toinen bogey syntyi 16:lla osuttuani avauksella bunkkeriin. 17:lla toinen lyöntini karkasi oikealle erästä naista päähän.Siitä tuli hetkeksi huono olo. Tein tulosta koko viikon ajan varsin hyvin. Täällä olisi kyllä ollut ongelmissa, mikäli lyönti ei olisi kulkenut. Tästä on hyvä jatkaa torstaina käynnistyviin  Ranskan avoimiin, Ilonen mietti .

Top 10 -sijoitus oli toinen perättäinen Euroopassa pelatuissa kisoissa. Kesäkuun alkupuolella Ilonen oli kolmas Tukholmassa. 

Seuraavissa kilpailuissa Ranskassa ja Skotlannissa on tarjolla yksi paikka British Openiin parhaalle pelaajalle joka yltää viiden parhaan joukkoon eikä vielä omaa pelipaikkaa kauden kolmanteen majoriin.

Tuoreimmat aiheesta: Golf

Urheilun pääuutiset

Mestarien liiga

KOMMENTTI: Bayernin menestys on rakennettu pettymyksille

Bayern Münchenin Arjen Robben tuulettaa maalia.

Jos Saksassa et ole Bayernin kannattaja, todennäköisesti vihaat seuraa. Baijerilaiset käyttäytyvät suurseuran tavoin vähintäänkin itsevarmasti, monien mielestä ylimielisesti.

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä