Golf |

Ilosen ”momentum” kadoksissa päätöskierroksella

Mikko Ilonen pysyi 61. sijalla Wentworthissa pelatussa golfin Euroopan kiertueen osakilpailussa. Ilonen hävisi kisan voittajalle, britti Luke Donaldille 23 lyöntiä.

Mikko Ilonen
Kuva: YLE

Ilonen pelasi kilpailun 4. kierroksen 73 lyöntiin (+1) ja piti 3. kierroksen sijoituksensa. Jaetulla 61. sijalla hän tienasi vajaat 11 500 euroa.

- Sunnuntai ei ollut helppo. Momentum oli hivenen kateissa ja alkupää kierroksesta nihkeää. Sisääntulo oli jo parempaa, ja  se jätti karsintaa varten paremman maun, vaikka missasin muutaman viheriön, Ilonen kertoi tiedotteessaan.

Ilonen sai neljännen kierroksensa valmiiksi jo hyvissä ajoin ennen kuin kärkimiehet lähtivät matkaan.

- Sikäli hyvä, että sain aikaa lepäillä ja ladata itseäni kuntoon Walton Heathia varten, Ilonen sanoi viitaten maanantaina alkavaan US Openin karsintaan.

Ilonen pelaa 84 muun pelaajan kanssa kahden kierroksen mittaiseen karsinnan, joka käydään kahdella kentällä. Ilonen selvitti Walton Heathissa paikkansa vuonden 2010 kilpailuun.

Tuoreimmat aiheesta: Golf

Urheilun pääuutiset

Jääkiekon MM 2013

Ruotsia pidetään suosikkina - "Olen huolissani Raannasta"

Antti Raanta

Ruotsin median mukaan Ruotsi on suosikki MM-välierään. Ratkaisun paikat nähdään maalivahdeissa ja ykkösketjuissa.

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä