Ilvekselle puoli miljoonaa miinusta – Manngard astuu sivuun
Perinteikkäässä tamperelaisseurassa koittavat uudet ajat, kun Vincent Manngard astuu sivuun ja seura aloittaa yhteistoimintaneuvottelut.
SM-liigajoukkue Ilveksen taustalla oleva Ilves-Hockey Oy teki viime vuonna tappiota yli puoli miljoonaa euroa, jonka seurauksena se on joutunut aloittamaan yhteistoimintaneuvottelut.
Neuvottelut koskevat koko organisaatiota, mutta niillä ei seuran tiedotteen mukaan pitäisi olla vaikutusta liigajoukkueen toimintaan.
Yhtiö on tehnyt vuodesta 2008 asti tappiota noin 1,6 miljoonaa euroa, ja yhtiön pääoma on tällä hetkellä negatiivinen. Virallinen tilinpäätös valmistuu elokuun aikana.
Yksi suurimmista muutoksista seuran sisällä on Manngardin veljesten Vincentin ja Ericin jääminen sivuun yhtiön hallituksesta. Vincent on seuran pääomistaja.
- Ilveksessä on uusi johto ja luotan täysin heidän kykyynsä tehdä töitä. Uskon, että minun ja Ericin on tässä kohtaa lähdettävä hallituksesta. Annan täyden tukeni uudelle hallitukselle ja pyydän kaikkia Ilveksen perheessä mukana olevia tekemään samoin, Manngard kertoi seuran tiedotteessa.
Tiedotteessaan seura kertoo myös, että se ei luovuta vaikeuksien edessä, ja pyytää anteeksi kannattajiltaan viime kausien heikkoa urheilullista menestystä.
Tuoreimmat aiheesta: SM-liiga
Sakari Salminen jättää KalPan – siirtyy Torpedoon
Kuopiolaisseura tiedotti asiasta tiistaina. Hyökkääjän uusi seura on Torpedo Nizhni Novgorod.
Lukko nappasi Ässien Aki Uusikartanon
Rauman Lukko on tehnyt yhden vuoden sopimuksen Ässä-hyökkääjä Aki Uusikartanon kanssa. Uusikartano liittyy Lukon harjoitusvahvuuteen jo tänään.
Engren Turusta KHL:n Lev Prahaan
TPS:n maalivahti Atte Engren jättää jääkiekon SM-liigan ja siirtyy KHL:ään - Lev Prahan joukkueeseen.
Kapanen: SM-liigan sulkemista kannattaa harkita
Jääkiekon SM-liigan sulkemista kannattaa harkita. Tätä mieltä on entinen huippujääkiekkoilija Hannu Kapanen.
Kasperi Kapanen: ”NHL:ään on pakko päästä”
Kasperi Kapanen saattaa olla Suomen seuraava huippujääkiekkoilija.
Jatko Tapparassa motivoi Ville Niemistä: ”Jatketaan peruskiven muurausta”
Tapparan kanssa jatkosopimuksen tehnyt Ville Nieminen haluaa kirkastaa viime kauden hopeamitalit kultaisiksi tulevalla kaudella.
Puistola: Palaan menestyvään joukkueeseen
Kokenut Pasi Puistola palaa Tapparan takalinjoille. Puistola uskoo, että Tappara menestyy tulevaisuudessakin.
Tapparalla massiivinen sopimuspäivä: Nieminen, Puistola, Hetenyi, Jormakka, Kuusela...
SM-liigan hopeajoukkueella on kasassa roima tukku pelaajasopimuksia. Muun muassa Ville Nieminen jatkaa Tapparassa.
Espoo Bluesille uusi toimitusjohtaja
Mika Rautio korvaa Espoo Bluesin toimitusjohtajana aiemmin toimineen Petri Pusan.
Joonas Vihko palaa HPK:n riveihin
HPK teki sopimuksen seuraa jo aiemmin edustaneen Joonas Vihkon kanssa.

Kommentoi aihetta
(8 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
21
Ilmoita asiattomasta kommentistaTalousvihje:
Myykää Ilves jollekin singaporelaiselle vedonlyöntiyhtiölle.
Ostakaa
Ilmoita asiattomasta kommentistaNyt saisi halvalla ison määrän velkaa.
J. Käteinen
Ilmoita asiattomasta kommentistaNyt saisi halvalla harmeja ja vaikeuksia.
Oulusta
Ilmoita asiattomasta kommentistaNyt saisi halvalla Tampereen paremman seuran.
Ilon päivä
Ilmoita asiattomasta kommentista"Todella positiivinen uutinen, vaikka nythän tämä taistelu vasta alkaa. Vinnie on lähtenyt Ilveksestä. Berliinin muuri on murtunut. Suomi on voittanut euroviisut. Tämä kuvannee Ilves-perheen tuntemuksia aika pitkälti juuri nyt." Jatkoaika.comin keskustelupalstalta erään käyttäjän hieno viesti.
Kelluuko Lumme?
Ilmoita asiattomasta kommentistaVinski rahoineen lähti, tuleeko Sonja rahoineen hätiin?
MR
Ilmoita asiattomasta kommentistaRahat jäi, Vinnie poistui vain hallituksesta.
harrastelija
Ilmoita asiattomasta kommentistaEipä vincentiltä rahaakaan juuri tupannu löytyyn sillo ku olis ehkä tarvinnu! Puheiden mukaan 'jos rahaa tarvitaan,sitä löytyy' oli pelkkää oman kuvan kiillotusta! Vois myydä osuutensa jollekkin/joillekkin jotka oikeesti haluais tosissaan tehdä jotain eikä vaa puhua p***aa!