Ingberg: Suomen kilpailuvalikoimassa petrattavaa
Seppo Räty on ilmeisesti lukenut ajatuksiani eliittikisoista, ainakin osittain, koska olemme miettineet samoja asioita. Tai sitten entiset urheilijat ajattelevat samalla tavalla.
Olin Kuortaneen eliittikisoissa viime viikolla ja huomasin että minulla on jonkun verran mielipiteitä ja ajatuksia liittyen Suomessa kesäisin pidettäviin kisoihin. Käsityksiäni tukee myös se, että monella urheilijalla on vaikeuksia löytää hyviä kisoja. Hyvillä kisoilla urheilijat ja minä tarkoitamme kilpailuja missä urheilijalla on mahdollisuus yrittää ylittää karsintarajoja ja saavuttaa hyviä tuloksia. Kisoja missä järjestelyt toimivat ja missä on paljon yleisöä jotka saavat urheilijan syttymään.
Suomessa kilpailut on jaettu luokkiin ja eliittikisat kuuluvat ylimpään luokkaan. Näissä kisoissa (+tähtikilpailut, karnevaalit, SM ja SFIM) urheilijoilla on mahdollisuus ylittää arvokisoihin vaadittavia karsintarajoja. Vaikka teet erittäin hienon tuloksen pienemmässä kilpailussa sitä ei ”lasketa”. Tämä ei kuitenkaan ole varsinainen ongelma vaan se, että monelle urheilijoille löytyy aivan liian vähän kisoja heidän lajissaan. Tietysti voi käydä Ruotsissa kisoissa, mutta heilläkin on ainoastaan kolme GP-kisaa, joten se ei auta kovinkaan paljon.
Jos katsotaan esimerkiksi viime vuosina parhaiten menestyneitä naisurheilijoitamme (Barcelonassa ja muissa kansainvälisissä kisoissa), voimme todeta, että Minna Nikkasella on kaksi eliittikisaa kesällä ja Merja Korpelalla ja Sanni Utriaisella ainoastaan yksi. Parhailla naisurheilijoillamme on siis yksi tai kaksi mahdollisuutta näyttää mitä osaavat. Minna ja Merja ovat jo käytännössä suorittaneet eliittikisansa tältä kesältä (Kuortane) ja ovat ylittäneet Daegun MM-kisojen karsintarajat. He joutuvat siis etsimään muita kisoja valmistautuakseen MM-kisoihin. Kotimaassa ei ole kisoja eikä myöskään heidän tasollaan olevia vastustajia.
Kuka pienimmistä kilpailujärjestäjistä pystyy rakentamaan sopivan tähtisikermän kansainvälisillä kilpailijoilla? Ymmärrän varsin hyvin, että kaikki lajit eivät voi sisältyä sarjaan mutta viime vuosina suurin piirtein samat kaksi tai kolme lajia ovat kuuluneet ohjelmaan. Puhutaan siitä, että pitäisi nostaa useampia huippu-urheilijoita naisten puolella, mutta viimeiset kaksi vuotta kilpailusarjassa ei ole ollut yhtään kenttälajia naisille vaikka parhaat naisurheilijamme löytyvät niistä lajeista. Eikö meidän pitäisi näyttää parhaita urheilijoitamme huippukisoissa?
Se, että ei voi osallistua eliittikisoihin merkitsee myös rahallista tappiota urheilijalle. Ensinnäkin palkintosummat ovat huomattavat yleisurheilijoille jos laji kuluu sarjaan, siis on kaikkien eliittikisojen ohjelmassa. Toinen hyöty tulee siitä, että eliittikisat tuovat TV-näkyvyyttä omille sponsoreille ja yhteistyötahoille. Koska yleisurheilun katsojaluvut ovat olleet erittäin hyvät, urheilija saa (jos hän osallistuu) erinomaisen mahdollisuuden profiloitua. Ehkä kauden jälkeen olisi syytä istua alas pohtimaan miten eliittikisoja voitaisiin kehittää niin, että ne tarjoaisivat huippu-urheilijoillemme hyvät ja säännölliset kilpailumahdollisuudet kesäkaudella? Onneksi kenttälajien urheilijat saavat yhden lisäkilpailun osallistumalla lajikarnevaaleihin. Tulevana viikonloppuna ainakin sään pitäisi olla otollinen huippusuorituksia ajatellen ja odotan innolla mahdollisuutta olla Pihtiputaalla sunnuntaina.

Kommentoi aihetta
(10 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Hemo Hessi
Ilmoita asiattomasta kommentistaMiesten keihäs o ainoa laji jossa pärjätään, muiden lajien osallistujat ovat turisteja tulevissa MM-kisoissa.
468e/kk tienaava urheilija
Ilmoita asiattomasta kommentistaNimikerkki ulkomaille: Moni varmasti lähtisi jos talous sen kestäisi. Lennot, majoitukset ym. niin yhden startin hinnaksi voi tulla useita satoja euroja. Kenellä nuorella yleisurheilijalla on siihen varaa kun monet harjoittelevat opintotuellaan tai pankkilainalla. Kyllä se on helppo kotisohvalta huudella "ohjeita" kun ei itsellä näytä olevan mitään ymmärrystä nykyajan kilpaurheilusta. SM-liiga-tyylinen palkkaus niin lähtee tulostaso nousuun aivan varmasti.
Jep
Ilmoita asiattomasta kommentistaSuomalaiset yleisurheilijat pyörivät liikaa omissa piireissään. Ulkomaille kisoihin lähteminen on hyvä idea mutta kisamatkan kustannukset jarruttavat intoa voimakkaasti. Pitää muistaa, että suomalaiset yleisurheilijat on 90 % opiskelijoita tms. joiden tulotaso on hyvin pieni. Sitä mitä olen ihmetellyt kohta viimeiset 15 vuotta, että miksi SUL ei rohkaise, avita/auta, informoi enemmän jotta suomalaisia kävisi kisoissa esim. Virossa, Ruotsissa, Norjassa jne. ?
käpinviskaaja
Ilmoita asiattomasta kommentistaTuo ongelmahan on luotu jo ihan nuorten sarjoissa. Siis ainakin naisten kohdalla. Yritä löytää tytöille/naisille kisoja jossa on heittolajeja. ainakin omana aikanani se oli vaikeaa ja välistä mentiin kauaksikin, että löytyi keihäs- tai kuulakisa. Heittolajeja ei tietenkään laiteta, jos ei ole harrastajia. Harrastajia ei tule, kun liian monessa seurassa heittolajit unohdetaan. Pikkuseuroissakin heittolajit usein unohdetaan kokonaan - > ei löydy uusia heittäjiä
R. Bruch
Ilmoita asiattomasta kommentistaJuuri näin.
Viime kesän EM-edustajillekaan ei ole kertaakaan mahdollisuutta kilpailla eliittilajissa Suomessa (mm. naisten kiekko ja miesten 1500m)..
norpanahka-asunainen
Ilmoita asiattomasta kommentistamikaela oli kilpakentillä taistelija vailla vertaa.
Ulkomaille vain
Ilmoita asiattomasta kommentistaJos arvokisoissa urheilijan on tarkoitus menestyä paremmin kuin olla karsintojen jumbosijoilla, niin jalkapallovalmentaja Martti Kuuselan 1980-luvulla antamat neuvot pätevät tähänkin: hakeutukaa ulkomaille.
Kotimaan puitteet ovat liian helpot: tuttu ympäristö, tutut kilpakumppanit, vähän kilpailijoita ja suorituspaikkoja muutellaan tuloksenteolle suotuisiksi. Olo on kuin omassa olohuoneessa.
Sitten kun arvokisoissa asiat ovat täsmälleen päinvastoin, niin sitä ollaan sormi suussa.
peter
Ilmoita asiattomasta kommentistabeautiful woman:)
joku bambino
Ilmoita asiattomasta kommentistaBravo Mikaelalle..!!
teme
Ilmoita asiattomasta kommentistayleisurheilukenttien tyylikäs kaunotar.