Veikkausliiga |

Inter dramaattisesti sarjakärkeen - Hakan salama-alku piti

FC Inter nousi kuin nousikin JJK-voitolla Veikkausliigan kärkeen. Valkeakoskella Haka piti johtonsa MYPA:aa vastaan, kun taas Espoossa FC Hongan ja FF Jaron välinen ottelu keskeytettiin ukonilman vuoksi.

Mika Ojala
Mika Ojala. (Arkistokuva) Kuva: Yle

Veikkausliigan kärkipaikkaa kärkkyi sunnuntaina Turussa JJK:sta vastaan FC Inter. Aktiivisesti avausjaksolla pelanneet turkulaiset tarrasivat ykköstilaan kiinni 64. peliminuutilla. Mika Ojala ja Severi Paajanen syöttelivät jyväskyläläispuolustuksen päät pyörälle, ja Irakli Sirbiladze vei sijoituksellaan Interin varmasti 1-0-johtoon.

Inter otti yhä tukevamman otteen kärkipaikasta seitsemän minuuttia myöhemmin. Eero Markkanen syötti keskikentällä pallon suoraan Ojalalle, joka vapautti Pim Bowmanin maalintekoon. JJK ei kuitenkaan luovuttanut. Keskisuomalaiset nousivat Tamas Gruborovicsin kierteisellä vapaapotkulla sekä Babatunde Wusun läpiajosta viiimeistelemällä osumalla 2-2-tasatilanteeseen.

Värikkään toisen jakson täydensi lisäajalla illan hahmo Ojala. JJK-puolustaja Janne Turpeenniemi rikkoi omalla maalialueella rangaistuspotkun ja punaisen kortin arvoisesti, ja Ojala sinetöi turkulaisyleisön riemuksi loppulukemat 3-2:een Interin hyväksi. Inter nousi kauden kymmenennellä voitollaan Veikkausliigan kärkeen kahden pisteen erolla HJK:hon.

MYPA:n alun toilailu kostautui

Valkeakoskella Haka sai kotiotteluunsa FF Jaroa vastaan todellisen salama-alun. Kotijoukkue eteni seitsemässä minuutissa kahden maalin karkumatkalle, kun Juha Pirinen ja Shane Robinson osuivat ennen kymmenen minuutin täyttymistä. Hakan 2-0-osuma oli irlantilaiselle Robinsonille jo kauden kuudes.

Kierroksella neljättä sijaa kärkkynyt MYPA heräsi taisteluun kolme minuuttia ennen taukoa. Marko Selinin tilalle vaihdettu kanadalaishyökkääjä Riley O'Neill yllätti nostollaan Hakan virolaisvahti Kert Küttin ja kavensi ottelun 1-2:een. Robinson viimeisteli toisen jakson lopulla vielä toisen maalinsa, joten sarjataulukon pohjasakkaan jämähtänyt Haka nappasi 3-1-lukemin tärkeät kolme pistettä.

Honka heräsi ukonilmassa

Espoossa FC Honka ja FF Jaro pelasivat 54 minuuttia maaleitta. Ottelu jouduttiin toisen jakson alussa keskeyttämään rajun kaatosateen ja ukonilman vuoksi, mutta taistoa jatkettiin reilun 25 minuutin odottelun jälkeen.

Honka otti tauon jälkeen ottelun haltuunsa. Tehokärki Tim Väyrynen vei espoolaiset komealla volleypotkullaan 74. peliminuutilla 1-0-johtoon, ja Tapio Heikkilä puski kymmenen minuuttia myöhemmin 2-0-loppulukemat.

Honka nousi kotivoitollaan sarjataulukossa FC Lahden ohi seitsemänneksi.

FC Inter17102533-2132
HJK1793527-1530
IFK Mariehamn1685322-1629
TPS1682623-1625
MYPA1774618-1425
VPS1774618-1426
FC Honka1773718-2224
FC Lahti1771919-2722
Haka17701020-2421
JJK1762925-3420
KuPS1744919-2516
FF Jaro1744913-2716

Kommentoi aihetta

(9 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.


ex-molari

Ilmoita asiattomasta kommentista

Veikkausliigan tasosta kertoo jotain se että häntäpäässä majailevat JJK ja KUPS pelaavat europelejä!? Maajoukkueessa ei ole montaa veikkausliiga pelaajaa, fifa ranking sijoitus 74!Edellä sellaiset maat kuin Uzbekistan ja Armenia, jalkapallo on meillä HARRASTUS. Kävin nimeltä mainitsemattomassa länsi-suomalaisen pikkukaupungin nurmella poikani kanssa jalkapalloa potkiskelemassa, muita ei näkynyt, se kertoo jotain suomalaisesta futiskulttuurista, sitä ei ole...


Onnellinen Veikkausliiga-fani

Ilmoita asiattomasta kommentista

Tärkeämpää kuin jalkapallon "taso" on ihmisten onnellinen elämä, johon Suomen Veikkausliiga riittää aivan mainiosti. En näe mitään pahaa siinä, että jalkapallo on "vain" harrastus. Näennäisen menestyksen tavoittelu on typerää. Tärkeintä on reilu peli ja onnellinen ihmisyys.


Faktaa

Ilmoita asiattomasta kommentista

JJK ja KuPS pelaavat europelejä varmasti sen takia että viime kauden esitysten perusteella sinne ovat ansainneet päästä, mutta tällä kaudella ei ole putkeen mennyt, mutta siltikin JJK voitti Norjan jengin mikä on varsin kova saavutus. Uzbekistanin ja Armenian jalkapallo... harvemmalla muuta kuin mutu-tuntumaa asiasta. Voit harrastaa jalkaplloa rauhassa, mutta kyllä täällä leipänsäkin joku sillä tienaa. Jos joku vetää suurempia johtopäätöksiä siitä että yksittäisellä kentällä ei ollut pelaajia niin se kertoo enemmän johtopäätöksen tekijästä kuin mistään muusta. Suomalaisessa kulttuurissa nämä itikijät pitäisi saada pois ja keskittyä tekemiseen. Olin tänään toista Interin peliä peräkkäin katsomassa ja tunnelma on ollut mitä mainioin ja upeat pelit on olleet niin HJK:ta kuin JJK:ta vastaan.


Euro-pelit

Ilmoita asiattomasta kommentista

Olisi hienoa, jos jokin suomalaissseura vaik hjk etenisi jonkin kilpailun lohkovaiheeseen saataisiin suomifutis edes hetkeks kiintoisaksi


BCFC

Ilmoita asiattomasta kommentista

JJK ja KuPS pelaavat europelejä viimevuotisen menestyksensä takia. Se että liigan häntäpäässä tällä hetkellä olevat joukkueet pelaavat europelejä kertoo vain siitä kuinka tasainen liiga on tällä hetkellä, mikä ei yleensä ole huono asia. Onko mielestäsi myös Englannin Valioliigassa huono taso, kun viime kaudella europelejä pelannut Birmingham City pelasi Mestaruussarjaa? Myös Norjan Stabaek on tällä hetkellä Tippeligaenin jumbona.


O

Ilmoita asiattomasta kommentista

Tässä valtakunnassa ei taideta ihan tajuta miten kovan luokan hiomaton timantti meillä Mika Ojalassa on. Kannattaa käydä katsomassa ennen kuin lähtee maailmalle! Dominoi.


ex-molari

Ilmoita asiattomasta kommentista

Tarkoituksena oli avata keskustelua Suomi-futiksesta, kun otin esimerkin "tyhjästä" nurmikentästä ei se ole ainut kerta, kotikunnassani kun ajelen kentän ohi niin porukkaa on yleensä vain iltaisin kun on reenejä, siis omaehtoinen harjoittelu on vähäistä, toki omissa pihoissa näkee pelattavan. Tarkoitin että meillä jalkapallokulttuuri on nimenomaan pelailua ja puuhastelua, eihän siinä toki mitään pahaa ole, ei meidän tarvitse joka lajissa ykkösiä olla, tärkeintä on että homma on hauskaa. Mutta jos palloliitossa oikeasti haaveillaan Suomen pelaavan em-kisoissa on lähdettävä kehittämään junnuvalmennuksen tasoa eli koulutettava valmentajia jotta osaajia riittää. Veikkausliiga on toki tasainen mutta kärjessä kaksikko (Inter,HJK) kuten viime vuosina. Olen ollut Hakan matseissa joissa on myös tunnelmaa, en moittinut etteikö meiltä tunnelmaa löytyisi, siitä löytyy jopa kakkosen matseista! Ilves-TPV matsissa oli mainio meininki, mutta kovimmat pelaajat ovat häipyneet ulkomaille.


Lahtelainen

Ilmoita asiattomasta kommentista

Ojalan tehot Veikkausliigassa vuodesta 2007 (Veikkausliigan sivuilta): 50 maalia ja 53 maaliin johtanutta syöttöä. Pelejä joissa kentällä: 142. Huikeaa tehoilua. Eikö vielä ole ulkomaalaisille seuroille kelvannut? Jos pelaa vielä ensi kaudella V.liigaa, niin ihmettelen suuresti.

Tuoreimmat aiheesta: Veikkausliiga

Urheilun pääuutiset

Mestarien liiga

KOMMENTTI: Bayernin menestys on rakennettu pettymyksille

Bayern Münchenin Arjen Robben tuulettaa maalia.

Jos Saksassa et ole Bayernin kannattaja, todennäköisesti vihaat seuraa. Baijerilaiset käyttäytyvät suurseuran tavoin vähintäänkin itsevarmasti, monien mielestä ylimielisesti.

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä