Isinbajeva: Ehkä voitan kultaa Riossa
Venäläinen ei onnistunut tekemään olympiahistoriaa. Jatkamispäätöksen pitäminen vaihtelee päivittäin.
Venäjän Jelena Isinbajeva ei onnistunut haalimaan palkintokaappiinsa kolmatta seiväshypyn olympiakultaa, mutta mahdollisuus siihen saattaa vielä aueta.
- Suunitelmani oli voittaa kultaa ja sitten vetäytyä kilpakentiltä mutta en halua lopettaa pronssimitalin kanssa. Ehkä alan ajatella Rioa. Ehkä voin saada kullan sieltä ja sitten lopettaa, Isinbajeva pyöritteli seiväskisan jälkeen.
- Mieleni muuttuu päivittäin.
Isinbajeva kärsi ennen kisoja vasemman reiden vammasta, jonka sai toukokuussa. Venäläinen pääsi harjoittelukentälle vain kymmenen päivää ennen Lontoon kisoja.
Hän pudotti korkeudesta 475 kolme kertaa, kun USA:n Jennifer Suhr ja Kuuban Yarisley Silva onnistuivat. Suhr vei olympiakultaa vähemmillä pudotuksilla aiemmista korkeuksista.
Isinbajeva olisi Brasiliassa 34-vuotias. Seuraavat arvokisat, Moskovan MM-kisat järjestetään ensi vuonna.
- Toivon, että Jennifer tulee sinne. Voisin saada kostoni.

Kommentoi aihetta
(6 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
HKK
Ilmoita asiattomasta kommentista...ehkä en...
hoo
Ilmoita asiattomasta kommentistaMikään ei ole ikuista Jelena..,,katoavaista on mainen kunnia.:)
Siis häh?
Ilmoita asiattomasta kommentista"Voisin saada kostoni"? Mitäs pahaa muut seiväshyppääjät - paitsi olemalla sitä parempia - ovat tälle ylimieliselle venäläiselle tehneet, jotta hänellä on tarve kostaa? Vai onko taas sarjassamme jonkun Ylen neropatin käännöskukkasia? ;D Olen iloinen, ettei saanut kultaansa.
jwi
Ilmoita asiattomasta kommentistaIsinbajeva käytti sanaa "revenge", joka on sanakirjan mukaan Suomeksi on joko kosto tai revanssi. Tosin urheilumaailmassa kyseinen sana tarkoittaa lähes poikkeuksetta revanssia, joten kyseessä on kelvoton käännös toimittajalta.
kielikukkanen
Ilmoita asiattomasta kommentistaAina sitä on revanssia haettu urheilussa. Jopa englantilaiset näyttävät käyttävän sanaa revenge (kuten Isinbajeva teki) eikä rematch. Pikaisella googlauksella: Revenge is golden for Murray (Daily Mail).
Olympiafani
Ilmoita asiattomasta kommentistaEnpä ole pitänyt Isinbajevaa mitenkään erityisen ylimielisenä. Huippu-urheilijan on vain uskottava itseensä hyvin vahvasti, jos aikoo pärjätä. Suuresti arvostamamme olympiasankari Lasse Virenkin sanoi, että päässä ei saa antaa pienintäkään tilaa sille ajatukselle, että muut olisivat parempia.