SM-liiga |

Isoveli HIFK taas liikaa Bluesille

Helsingin IFK otti kauden neljännen voittonsa Bluesista jääkiekon SM-liigassa. Tällä kertaa maalit merkittiin IFK:n hyväksi 3-2. Voittomaalista vastasi Dale Clarke kolmannessa erässä.

HIFK juhlii.
Kuva: YLE

Ennakkoasetelmat



Pääkaupunkiseudun paikalliskohtaamisessa HIFK isännöi Bluesia. Kohtaaminen oli neljäs tällä kaudella, ja kaikki edelliset olivat päättyneet helsinkiläisten voittoon. HIFK lähtikin kamppailuun hienoisena suosikkina.



Ratkaisu



Blues pelasi tavoilleen uskollisena; yritteliäästi, mutta tehottomasti. Vielä avauserän jälkeen oltiin vierasjohdossa Toni Mäkiahon onnistuttua maalinteossa 600. SM-liigaottelussaan, mutta toisessa erässä IFK tuli rinnalle ja ohi.



Vaikka kolmanteen erään lähdettiin 2-2-numeroista, "ilmassa" oli kotivoiton tuntua. Päätöserässä kotijoukkue meni ylivoimalla johtoon Dale Clarken onnistuttua Kim Hirschovitsin maittavasta tarjoilusta. HIFK puolusti johtoaan sisukkaasti. Espoolaiset saivat paineen ottelun lopulla IFK:n päätyyn, mutta kovasta yrityksestä huolimatta tasoitus jäi tekemättä.



Kommentit



- Hyvä peli, oli kiva pelata ja jaella syöttöjä. Mikäs siinä on pelatessa, kun on noin hyvät ketjukaverit. Nyt täytyy kääntää katseet jo torstain Jokeri-peliin. Helsingin herruudesta taistellaan ja ne pelit sytyttävät aina, myhäili IFK:n Mikael Granlund (0+2).



- Taas jaksettin tsempata, mutta tuttu tehottomuus vaivaa koko joukkuetta. No, kaikki on vielä omissa käsissä. Kyllä me hoidetaan homma ja pelit jatkuu vielä runkosarjan jälkeenkin, kertoi Bluesin Toni Kähkönen.



Muuta



HIFK jatkaa sarjassa tukevasti neljäntenä ja kohtaa tiukassa paikallisväännössä torstaina Jokerit. Bluesin taistelu playoff-paikasta jatkuu. Espoolaisilla on 2-3 ottelua enemmän pelattuna kuin pahimmilla kilpailijoillaan, joten Bluesin seuraava ottelu on vasta 16. helmikuuta, kun joukkue kohtaa vieraissa Jokerit.





Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: SM-liiga

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä