Lontoo Ampuminen |

Jahnsson: Jo finaalipaikka vaati rutistusta

Kai Jahnsson ei jäänyt murehtimaan Lontoon ilmapistoolin koitostaan, vaikka finaalissa laukaukset eivät osuneet enää toivotusti.

 Kai Jahnsson kuvassa
02:46
Kai Jahnsson ylsi komeasti ilmapistoolin olympiafinaaliin. Tuloksena oli kahdeksas sija.

Lontoon olympiakisojen ilmapistoolissa kahdeksanneksi sijoittunut Kai Jahnsson oli karahtaa jo alkukilpailussa, mutta venyi tiukassa paikassa finaaliin.

- Jo finaaliin pääsy vaati tiukkaa rutistusta. Finaalihan on henkisesti aivan oma kilpailunsa, Jahnsson huomautti.

Jahnsson kävi kovaa henkistä taistelua jo peruskilpailussaan.

- Lainatakseni valmennuksen johtajan Kari Niemi-Nikkolan sanoja, niin loppuun saakka taistellaan. Siihen olen tyytyväinen, että jaksoin rutistaa, Jahnsson totesi.

Neljä vuotta sitten Pekingissä ilmapistoolin finaaliin vaadittiin tulos 581. Lauantaina Lontoossa loppukilpailuun tarvittiin 583 pisteen tulos.

- Tulostaso on ollut sama oikeastaan koko ajan. Oma tasoni on noussut viime aikoina, Jahnsson mietti.

Loppukilpailun alku oli suomalaiselle tahmea. Olivatko paineet purkautuneet jo aiemmin?

- Eihän finaalissa ole koskaan mahdollista ampua ilman paineita. Siellä on tutinansa ja jännityksensä, Jahnsson sanoi.

Eihän finaalissa ole koskaan mahdollista ampua ilman paineita. Siellä on tutinansa ja jännityksensä.

- Kai Jahnsson

Lontoossa on vielä edessä vapaapistoolin kamppailu. Mitä siitä on lupa odottaa?

- Sulatellaan ensin tämä kilpailu. Ensi viikolla mietitään sitä toista lajia, Jahnsson tuumasi.   

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Urheilun pääuutiset

Jääkiekon MM 2013

LIVE: Räjäyttääkö Sveitsi pankin, vai päättyykö kotikisakirous?

Sveitsi juhlli vaihtoaitionsa edessä 2-0-maalia.

Yle Urheilu seuraa kevään 2013 MM-jääkiekon loppuottelun hetki hetkeltä. Sveitsin ja Ruotsin välinen finaali alkaa klo 21.30.

Suomi - USA vl. 2-3 (0-2,0-0,2-0)

Maalit

00.58 0-1 Smith (Stastny , Moss)
15.58 0-2 Stastny (Trouba, Smith) yv
48.56 1-2 Korpikoski (Väänänen, Granlund)
52.18 2-2 Korpikoski (Granlund, Kontiola)
vl. 2-3 Galchenyuk

Maalivahdit

Raanta FIN 6+6+8+3=23
Gibson USA 8+10+15+3=36

Jäähyt

Suomi 1 x 2 min
USA 0 x 2 min

Suosittelemme

Tuoreimmat olympiauutiset

Muualla Yle.fi:ssä