Suomi kaatoi Turkin viime hetken maalilla Salzburgissa
Perparim Hetemaj ratkaisi 3-2-voiton Suomelle erotuomarin antamalla lisäajalla. Myös Roman Eremenko ja Teemu Pukki onnistuivat maalinteossa Turkin verkkoon.
Perparim Hetemaj ratkaisi 3-2-voiton Suomelle erotuomarin antamalla lisäajalla. Myös Roman Eremenko ja Teemu Pukki onnistuivat maalinteossa Turkin verkkoon.
Palloliiton kilpailujohtaja Peter Lundström vierailee sunnuntai-iltana Yle Puheen jalkapallokierroksella. Hän vastaa myös yleisön lähettämiin kysymyksiin.
Atletico Madridin hyökkääjä maalasi ensimmäisessä A-maaottelussaan, kun Espanja kukisti Serbian 2-0.
Maaliton tasapeli Makedoniaa vastaan oli kääntyä tappioksi huolimattoman puolustamisen vuoksi.
Sveitsi otti huiman 5-3- voiton Saksasta Eren Derdiyokin hattutempun vauhdittamana.
Nivusvamma teki Keith Faheyn lopputurnaushaaveet tyhjiksi, tilalle Paul Green.
Hollannin päävalmentaja Bert van Marwiijk on nimennyt lopullisen kisaryhmänsä. 23 miehen listasta löytyy muutama yllättävä nimi.
Päävalmentaja Dick Advocaat on julkaissut Venäjän lopullisen EM-kisajoukkueen.
Heikosti puolustanut Tanska hävisi Brasilialle 1-3 lauantain jalkapallomaaottelussa Hampurissa. Hulk teki voittajajoukkueelle kaksi maalia.
Perulainen Claudio Pizarro solmi yksivuotisen sopimuksen Bayern Münchenin kanssa. Hän edusti seuraa vuosina 2001-2007.
Tshekin jalkapalloliiton puheenjohtaja Miroslav Pelta kiittelee, että maajoukkue on kehittynyt päävalmentaja Michal Bilekin alaisuudessa.
Loukkaantumisen jäljiltä pitkästä aikaa pelikentille palannut Saku Pesonen uskoo, että Hakan peli vapautuu, kun joukkue voittaa yhden ottelun.
Suomalainen Mika Palmgren toimii jalkapallon EM-lopputurnauksessa välimiesoikeuden välimiehenä.
Barcelonan valmentaja Josep Guardiola johti jäähyväisottelussaan Espanjan mahtiseuran hänen aikakaudellaan 14. kerran voittopokaalin lähteille, kun Athletic Bilbao taipui cup-finaalissa 0-3.
Espanjan EM-ryhmästä puuttuu edelleen tusinan verran pelaajia. Joukkue pelaa ainakin kolme ystävyysottelua ennen Puolan ja Ukrainan lopputurnausta.
Sepp Blatterin mielestä rangaistupotkukisat ovat tragedioita. Viimeisin esimerkki nähtiin Mestarien liigan finaalissa.
Josep Guardiolan sapattivuosi saattaa jäädä lyhyeksi. FC Barcelonan menestysluotsi aikoo kuitenkin ensin pitää vähintään kuukauden loman.
Josep Guardiolan menestystaival Barcelonassa päättyy perjantaina siihen, mistä se keväällä 2009 alkoi.
Kolmosvahdiksi nousee Englannin neljännellä sarjatasolla pelaava Jack Butland. Joe Hart aloittaa Englannin maalilla.
HJK:n voittoputki katkesi Vaasassa, joten Mika Ojalan tahdittama FC Inter nousi paremman maalieronsa turvin Veikkausliigan kärkeen. Nihkeästi kauden aloittanut FC Honka saalisti puolestaan toisen peräkkäisen kotivoittonsa.
Tim Väyrysen kauden avausosuma takasi Hongalle voiton fyysisessä taistelussa.
Ville Iiskola oli MYPAn maalilla ottelun hahmo torjunnoillaan. Kotijoukkue FC Lahden Tommi Karilla saattaa olla edessä pitkä huili.
FC Interin Mika Ojala teki kaksi maalia ja antoi kaksi maaliin johtanutta syöttöä, kun turkulaisjoukkue peittosi kotiottelussaan Hakan 4-1.
JJK ei ole koskaan kyennyt voittamaan FF Jaroa kotonaan, ja tälläkin kertaa pisteet jaettiin. Kotijoukkueen Tamas Gruborovics viimeisteli jo kauden seitsemännen osumansa Veikkausliigassa.
Steven Morrisseyn maali riitti VPS:lle yllätysvoittoon kotiottelussa mestari-HJK:ta vastaan. Helsinkiläisten viiden ottelun mittainen voittoputki katkesi.
Hyvin kauden aloittanut Riku Riski onnistui jälleen maalinteossa Norjassa. Suomalainen iski vajaamiehisen Hønefossin tasoitusmaalin viime hetkellä vierasottelussa Haugesundia vastaan.
Juventuksen Italian Serie A:n mestaruuteen tällä kaudella valmentanut Antonio Conte on tehnyt jatkosopimuksen seuran kanssa.
Bolton-manageri Owen Coyle haluaa Jussi Jääskeläiseltä pian vastauksen sopimustarjoukseen. Hänen mukaansa maalivahtiosasto on kunnossa, jos kokenut suomalainen päättää jatkaa seurassa.
Hawk-Eye -järjestelmää testataan Englannin ja Belgian välisessä A-maaottelussa 2. kesäkuuta Wembleyllä. Tulokset eivät ole kuitenkaan erotuomarien käytössä.
Viikonlopun vakiokierroksella seikkaillaan jalkapallon alasarjojen maailmassa, sillä kupongilla on kahden Ykkösen kamppailun lisäksi Kakkosen otteluja.
Englannin maajoukkueen kapteeni Steven Gerrard aikoo pelata maaotteluita vielä pitkään. Viimeinen sana tosin on maajoukkueen päävalmentajalla.
Tanskan kisaryhmän kaikki pelaajat on nyt virallisesti valittu. Joukkue kohtaa lohkossaan Saksan, Hollannin ja Portugalin.
Carlos Martinsin vamma pitää keskikenttäpelaajan sivussa. Vianalla takana yksi uransa parhaista kausista.
Sekä Roman Shiskin että Vasili Berezutski ovat jättäneet Venäjän alustavan EM-joukkueen tällä viikolla.
Jose Bosingwa ja Salomon Kalou saavat lähtöpassit Chelseasta.
Mikä on Veikkausliigan ja Suomen A-maajoukkueen todellinen taso? Saavuttaako A-maajoukkue tavoitteensa päästä vuoden 2016 EM-kisoihin?
Kiinalaisjoukkue havittelee entistä Argentiinan maajoukkuevalmentajaa. Ranskalaishyökkääjä ei ole saanut seuraa nousuun.
FC Inter kohtaa torstain kierroksella FC Hakan. Vieraiden kokoonpano näyttää etukäteen repaleiselta.
MYPA:n alkukausi on sujunut yli odotusten. Päävalmentaja Toni Korkeakunnas myöntää, ettei hän itsekään osannut aavistella alkukauden menestystä.
Kuopion Palloseura hakee torstaina Espoosta jatkoa kauden avausvoitolleen. Honka on ollut kuitenkin KuPS:ille ylitsepääsemätön vastus jo pitkään.
Chelsea on kiinnostunut Porton hyökkääjä Hulkista. Brassihyökkääjän perässä on myös neljä muuta valioliigaseuraa.
Joey Barton ajettiin ulos ottelussa Manchester Cityä vastaan Valioliigan viimeisellä kierroksella. Sen jälkeen hän potkaisi Sergio Agueroa ja yritti puskea Vincent Kompanya.
Siirtohuhujen kohteena ollut Mario Balotelli haluaa jatkaa uraansa Manchester Cityssä.
Palloliiton lanseeraama tilastointi- ja tulospalvelujärjestelmä pitää sisällään virheellistä tietoa. Virheellinen informaatio aiheuttaa päänvaivaa ennen kaikkea vedonlyöjille ja tilastoniiloille.
Seurajoukkueiden MM-kilpailuissa joulukuussa jalkansa murtanut David Villa ei ehdi toipua pelikuntoon EM-lopputurnaukseen.
Birminghamilaisseura Aston Villa ei jatka Emile Heskeyn, Brad Guzanin ja Carlos Cuellarin sopimuksia.
Suomen maajoukkueluotsi Mixu Paatelainen pitää Turkkia ja Viroa haastavina vastustajina. Vasta 17-vuotias Jere Uronen nousi nyt ensimmäisen kerran mukaan A-maajoukkueeseen, josta muutama runkopelaaja jäi tällä kertaa pois.
Mestarien liigan loppuottelun Chelsealle ratkaissut Didier Drogba siirtyy pois lontoolaisseurasta kesällä.
Jose Mourinho on jatkanut sopimustaan Real Madridin kanssa. Mestarivalmentajan uusi sopimus ulottuu vuoteen 2016.
Päävalmentaja Mixu Paatelainen vahvisti odotetun uutisen tiistaina. Hänen mukaansa Hyypiän Leverkusen-pesti on niin vaativa, ettei tämä voi jatkaa Suomen A-maajoukkueen valmennustiimissä.
Mixu Paatelainen kävi hiljattain tapaamassa Arsenalin Carl Jenkinsonia ja manageri Arsene Wengeriä. Nuoren laitapuolustajan päätöstä Suomen maajoukkueeseen liittymisestä odotetaan vasta loppuvuodesta.
Hyökkääjä Mikael Forssell ei pääse mukaan jalkapallomaajoukkueen alkukesän maaotteluihin polvileikkauksensa takia.
Suomen jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Mixu Paatelainen uskoo tulevan MM-karsintavastustajan Ranskan esiintyvän edukseen tämän kesän EM-kisoissa.
FC Hongan kaatanut HJK nousi Veikkausliigan kärkeen, kun FC Inter hävisi Maarianhaminassa. Tyvipäässä KuPS saalisti vihdoin kauden ensimmäisen voittonsa.
Vähintäänkin ailahtelevasti alkukauden pelannut KuPS otti kauden avausvoiton nuijimalla jäätävän esityksen jälkeen Hakan 3-0. Kuopiolaisten maalit iskivät Jerry Votilainen, Miikka Ilo ja Ats Purje.
Nosh A Lody iski uransa avausmaalilla MYPAlle jo kauden neljännen kotivoiton.
Maalivahti Janne Korhonen torjui lopussa Toni Kolehmaisen rangaistuspotkun, ja JJK hakj 3-2-vierasvoiton Turusta.
Juho Mäkelä löysi maalijyvänsä, kun HJK löi kotonaan Hongan selvästi 3-0.
Mestarien liigan voittoa viikonloppuna juhlineet Fernando Torres ja Juan Mata liittyvät mukaan Espanjan alustavaan kisamiehistöön myöhemmin tällä viikolla.
Italian päävalmentaja Cesare Prandelli haluaa Mario Balotellin ymmärtävän, että EM-lopputurnaus on tälle ainutlaatuinen tilaisuus näyttää osaamisensa kentällä.
Eurooppa sai vuodeksi 2015 kahdeksan paikkaa. Suomi ei ole aiemmin selviytynyt mukaan naisten MM-lopputurnaukseen.
Maksansiirrossa 10. huhtikuuta käyneen Eric Abidalin on palattava sairaalaan vielä useamman kerran seurannan yhteydessä.
JJK kohtaa maanantaina Veikkausliigan Juhlapäivän ottelussa Turussa TPS:n. Jyväskyläläishyökkääjä Babatunde Wusu tuntee vastustajan hyvin, sillä hän edusti TPS:aa kaudet 2009-10.
Veikkausliigassa pelataan maanantaina kauden ensimmäinen pääkaupunkiseudun derby, kun FC Honka saapuu HJK:n vieraaksi Töölön Jalkapallostadionille. Keskikenttäpelaaja Duarte Tammilehdon mukaan joukkueen itseluottamus on h-hetken alla huipussaan.
Napoli murskasi torinolaisten haaveet tuplamestaruudesta, kun se voitti Italian cup-finaalin Roomassa. Edinson Cavani ja Marek Hamsik tekivät maalin mieheen toisella puoliajalla.
Montpellier nousi vihdoin valtaistuimelle Ranskassa. Seurahistorian ensimmäinen liigamestaruus varmistui viimeisen kierroksen 2-1-vierasvoitolla.
Mestarien liigan myöhään lauantai-iltana Münchenissä voittanut Chelsean joukkue sai sankarin vastaanoton kotimaassaan. Kymmeniätuhansia ihmisiä paikalle vetänyt paraati järjestettiin sunnuntaina Länsi-Lontoossa.
Mestarien liigan finaalin penkkikomennus oli Fernando Torresille valtava pettymys. Chelsean hyökkääjä kertoi ajatuksistaan espanjalaislehti AS:n haastattelussa.
Tomas Rosicky kärsii jalan lihasvammasta EM-lopputurnauksen alla. Tshekin päävalmentaja Michal Bilek kutsui Vladimir Daridan varotoimenpiteenä joukkueen harjoitusvahvuuteen.
Saksan maajoukkueessa uskotaan, että Bayern-pelaajien itseluottamus saadaan palautettua entiselle tasolle kevään pettymysten jälkeen. Päävalmentaja Joachim Löwin mukaan kaikki ovat pettyneitä ja surullisia lauantain tapahtumien jälkeen.
Venäjän puolustaja Vasili Berezutski kärsii lonkkavammasta, eikä ehdi kuntoutua ensi kuussa käynnistyvään EM-lopputurnaukseen.
GIF Sundsvallia edustaneen Patrik Rikaman alkukausi on ollut katkonainen. Minuutteja ei ole vielä kertynyt Ruotsin Allsvenskanissa.
Chelsea voitti dramaattisen loppuottelun, joka ratkesi vasta rangaistuspotkukilpailussa. Bayern München joutui pettymään kotiareenallaan.
Chelsean ei missään nimessä pitänyt olla tämän kauden Mestarien liigan kuningas. Sen vuoksi joukkueen tarina mestaruuteen on monella tapaa jopa tarunhohtoinen.
Yksi Chelsean sankareista jalkapallon Mestarien liigan loppuottelussa oli Didier Drogba, joka kehui seuran henkeä loistavaksi. Hänen mukaansa kaikki uskoivat koko ajan voittoon Bayern Münchenin kotiareenalla.
Bayern München pettyi pahasti kotiareenallaan, kun himoittu Mestarien liigan pytty meni sivu suun. Saksalaisjoukkue jäi tyystin ilman pokaalia tänä keväänä.
Vuoden 1995 Mestarien liiga -voittajan Jari Litmasen mukaan rangaistuspotkukilpailu on raju tapa ratkaista jalkapallo-ottelu. Hän kehui Chelsean maalivahdin Petr Cechin otteita ilmiömäisiksi Mestarien liigan loppuottelussa.
Jippo otti jalkapallon Ykkösessä viime hetken osumalla sarjakauden ensimmäisen voittonsa.
Barcelonan ykköstähti viimeisteli tällä kaudella yhteensä 14 maalia eurokentillä. Bayern Münchenin Mario Gomez jäi kahden maalin päähän.
Eurooppalaisen jalkapallokauden elokuusta asti kestänyt puristus huipentuu lauantaina, kun joku lähtee kotiin pytyn kanssa.
West Ham kaatoi Blackpoolin 2-1 lauantain nousukarsintafinaalissa Wembleyllä. Ratkaisevan maalin teki Ricardo Vaz Te 87. minuutilla.
Aikanaan 11 miljoonaa euroa maksanut maalivahti Craig Gordon ei jatka uraansa Englannin Valioliigan Sunderlandissa. Seura vapautti Gordonin lisäksi liudan muitakin pelaajia.
Manchester Unitedissa yli 10 vuoden ajan pelannut norjalainen Ole Gunnar Solskjær saattaa palata takaisin Englantiin - tällä kertaa managerin roolissa.
Espanjalaismedian mukaan Jukka Raitala ei jatka Osasunan riveissä. Raitalan peliaika väheni kauden edetessä.
Liverpool on saanut Wiganilta luvan neuvotella manageri Roberto Martinezin kanssa. Perinteikäs jalkapalloseura etsii korvaajaa skottiluotsi Kenny Dalglishille, joka sai lähtöpassit aiemmin tällä viikolla.
Euroopan jalkapallosarjat ovat paketissa, mutta jalkapallon ystävät odottavat vielä yhtä seurajoukkueottelua ennen kuin katseet siirretään EM-lopputurnaukseen.
Bayern München ja Chelsea iskevät yhteen jalkapallon Mestarien liigan loppuottelussa lauantaina Münchenissä. Alle on koottu seurojen tärkeimmät tilastot eurokentiltä.
Lue Bayern Münchenin pelaajaesittely ennen lauantai-iltana pelattavaa jalkapallon Mestarien liigan loppuottelua Chelseata vastaan. Pelikieltojen takia kokoonpanosta puuttuvat Luiz Gustavo, Holger Badstuber ja David Alaba.
Lue Chelsean pelaajaesittely ennen lauantai-iltana pelattavaa jalkapallon Mestarien liigan loppuottelua Bayern Müncheniä vastaan. Pelikieltojen takia kokoonpanosta puuttuvat John Terry, Branislav Ivanovic, Ramires ja Raul Meireles.
Portugalilainen Pedro Proenca on toiminut erotuomarina viidessä Mestarien liigan ottelussa tällä kaudella. Hän debytoi kansainvälisillä kentillä vuonna 2003.
Kreikan maajoukkueen päävalmentaja Fernando Santos nimesi alustavaan EM-ryhmäänsä 25 pelaajaa, joista kaksi putoaa pois harjoitusleirin jälkeen.
Lyon onnistui uusimaan jalkapallon naisten Mestarien liigan voittonsa. Frankfurt kaatui loppuottelussa Münchenissä maalein 2-0.
SJK ja RoPS nousivat Ykkösen sarjataulukossa kymmeneen pisteeseen. PK-35 Vantaa koki kauden ensimmäisen tappionsa.
FC Inter ja HJK jatkavat Veikkausliigan kärkikaksikkona voitettuaan keskiviikon ottelunsa. FF Jaro hyvästeli jumbopaikan pelattuaan tasan VPS:n kanssa. Rafael puolestaan teki uransa sadannen liigamaalin, kun FC Lahti palasi voittojen tielle.
Liverpoolin päävalmentaja vaihtuu. Kenny Dalglish jätti tehtävänsä, vaikka hän johdatti punapaidat päättyneellä kaudella liigacupin voittoon ja FA Cupin finaaliin.
Kauden ensimmäisen kotivoittonsa saalistanut FC Honka on menossa parempaan suuntaan, arvioi päävalmentaja Mika Lehkosuo. MYPA-luotsi Toni Korkeakunnas lupasi joukkueensa pelaavan paremmin seuraavassa pelissä.
VPS ja Jaro eivät juuri koskaan saa toisistaan paremmuutta irti suurilla eroilla, ja jälleen päädyttiin 1-1-tasapeliin. Harvoin on liigadebyytin jälkeen pelaajaa ympäröity median toimesta näin ahkerasti, ainakaan kun debytantti on kuutosdivarista värvätty ensikertalainen, 35-vuotias maalivahti.
Sarjanousija FC Lahti palasi jalkapallon Veikkausliigassa voittojen tielle Turun Palloseuran kustannuksella.
Demba Savagen komea maali riitti HJK:lle 1-0-vierasvoittoon Valkeakoskella. Pahannäköisesti loukkaantunut Hakan keskikenttäpelaaja Shane McFaul vietiin ambulanssilla sairaalaan.
Palloliiton kilpailujohtaja Peter Lundström vierailee sunnuntai-iltana Yle Puheen jalkapallokierroksella. Hän vastaa myös yleisön lähettämiin kysymyksiin.
Englanti voitti Norjan Ashley Youngin maalilla ottelussa, jossa ei juuri hienouksia nähty.
Nivusvamma teki Keith Faheyn lopputurnaushaaveet tyhjiksi, tilalle Paul Green.
Atletico Madridin hyökkääjä maalasi ensimmäisessä A-maaottelussaan, kun Espanja kukisti Serbian 2-0.
Maaliton tasapeli Makedoniaa vastaan oli kääntyä tappioksi huolimattoman puolustamisen vuoksi.
Sveitsi otti huiman 5-3- voiton Saksasta Eren Derdiyokin hattutempun vauhdittamana.
Perparim Hetemaj ratkaisi 3-2-voiton Suomelle erotuomarin antamalla lisäajalla. Myös Roman Eremenko ja Teemu Pukki onnistuivat maalinteossa Turkin verkkoon.
Tshekin jalkapalloliiton puheenjohtaja Miroslav Pelta kiittelee, että maajoukkue on kehittynyt päävalmentaja Michal Bilekin alaisuudessa.
Perulainen Claudio Pizarro solmi yksivuotisen sopimuksen Bayern Münchenin kanssa. Hän edusti seuraa vuosina 2001-2007.
Heikosti puolustanut Tanska hävisi Brasilialle 1-3 lauantain jalkapallomaaottelussa Hampurissa. Hulk teki voittajajoukkueelle kaksi maalia.
Suomalainen Mika Palmgren toimii jalkapallon EM-lopputurnauksessa välimiesoikeuden välimiehenä.
Loukkaantumisen jäljiltä pitkästä aikaa pelikentille palannut Saku Pesonen uskoo, että Hakan peli vapautuu, kun joukkue voittaa yhden ottelun.
Hollannin päävalmentaja Bert van Marwiijk on nimennyt lopullisen kisaryhmänsä. 23 miehen listasta löytyy muutama yllättävä nimi.
Suomen jalkapallomaajoukkue kohtaa illalla Salzburgissa Turkin. Saksan Bundesliigan Schalkessa pelaava Teemu Pukki on mukana Huuhkajien avauksessa.
Cupin voitto toi valmentajan menestyksessä Johan Cruyffin rinnalle. Guardiola ei ottanut kantaa joukkueensa historiallisuuteen.
Barcelonan valmentaja Josep Guardiola johti jäähyväisottelussaan Espanjan mahtiseuran hänen aikakaudellaan 14. kerran voittopokaalin lähteille, kun Athletic Bilbao taipui cup-finaalissa 0-3.
Päävalmentaja Dick Advocaat on julkaissut Venäjän lopullisen EM-kisajoukkueen.
AC Milanin tähtihyökkääjä Zlatan Ibrahimovic ei ole lähdössä talousvaikeuksissa olevasta milanolaisseurasta.
Jere Urosen jalkapallouralla on vuoden aikana tapahtunut paljon, mutta tahti ei huimaa 17-vuotiaan päätä.
Kahden viikon päästä alkaviin jalkapallon EM-kilpailuihin on myyty internetin kautta lippuja, joita asiakas ei ole saanut maksusta huolimatta.
Huuhkajien päävalmentaja Mixu Paatelainen on julkaissut avauskokoonpanon lauantain Turkki-otteluun. 17-vuotias Jere Uronen pääsee avaukseen heti maajoukkuedebyytissään.
Espanjan EM-ryhmästä puuttuu edelleen tusinan verran pelaajia. Joukkue pelaa ainakin kolme ystävyysottelua ennen Puolan ja Ukrainan lopputurnausta.
Sepp Blatterin mielestä rangaistupotkukisat ovat tragedioita. Viimeisin esimerkki nähtiin Mestarien liigan finaalissa.
Kolmosvahdiksi nousee Englannin neljännellä sarjatasolla pelaava Jack Butland. Joe Hart aloittaa Englannin maalilla.
Josep Guardiolan sapattivuosi saattaa jäädä lyhyeksi. FC Barcelonan menestysluotsi aikoo kuitenkin ensin pitää vähintään kuukauden loman.
Josep Guardiolan menestystaival Barcelonassa päättyy perjantaina siihen, mistä se keväällä 2009 alkoi.
Tim Väyrysen kauden avausosuma takasi Hongalle voiton fyysisessä taistelussa.
Steven Morrisseyn maali riitti VPS:lle yllätysvoittoon kotiottelussa mestari-HJK:ta vastaan. Helsinkiläisten viiden ottelun mittainen voittoputki katkesi.
Hyvin kauden aloittanut Riku Riski onnistui jälleen maalinteossa Norjassa. Suomalainen iski vajaamiehisen Hønefossin tasoitusmaalin viime hetkellä vierasottelussa Haugesundia vastaan.
FC Interin Mika Ojala teki kaksi maalia ja antoi kaksi maaliin johtanutta syöttöä, kun turkulaisjoukkue peittosi kotiottelussaan Hakan 4-1.
JJK ei ole koskaan kyennyt voittamaan FF Jaroa kotonaan, ja tälläkin kertaa pisteet jaettiin. Kotijoukkueen Tamas Gruborovics viimeisteli jo kauden seitsemännen osumansa Veikkausliigassa.
Ville Iiskola oli MYPAn maalilla ottelun hahmo torjunnoillaan. Kotijoukkue FC Lahden Tommi Karilla saattaa olla edessä pitkä huili.
Juventuksen Italian Serie A:n mestaruuteen tällä kaudella valmentanut Antonio Conte on tehnyt jatkosopimuksen seuran kanssa.
HJK:n voittoputki katkesi Vaasassa, joten Mika Ojalan tahdittama FC Inter nousi paremman maalieronsa turvin Veikkausliigan kärkeen. Nihkeästi kauden aloittanut FC Honka saalisti puolestaan toisen peräkkäisen kotivoittonsa.
Viikonlopun vakiokierroksella seikkaillaan jalkapallon alasarjojen maailmassa, sillä kupongilla on kahden Ykkösen kamppailun lisäksi Kakkosen otteluja.
Hawk-Eye -järjestelmää testataan Englannin ja Belgian välisessä A-maaottelussa 2. kesäkuuta Wembleyllä. Tulokset eivät ole kuitenkaan erotuomarien käytössä.
Bolton-manageri Owen Coyle haluaa Jussi Jääskeläiseltä pian vastauksen sopimustarjoukseen. Hänen mukaansa maalivahtiosasto on kunnossa, jos kokenut suomalainen päättää jatkaa seurassa.
Sekä Roman Shiskin että Vasili Berezutski ovat jättäneet Venäjän alustavan EM-joukkueen tällä viikolla.
Tanskan kisaryhmän kaikki pelaajat on nyt virallisesti valittu. Joukkue kohtaa lohkossaan Saksan, Hollannin ja Portugalin.
Cupissa Barcelonalle olisi tarjolla 14. pysti Guardiolan aikana. Vastustaja Athletic Bilbao ei vielä kerro, jatkaako sen valmentaja ensi kaudella.