Japanin unelmamaali laiha lohtu - Meksiko historiallisesti finaaliin
Meksiko nappaa Lontoossa historiansa ensimmäisen olympiamitalin jalkapallosta. Japani pelaa kesän 1968 tavoin olympiapronssista.
Meksiko eteni tiistaina Lontoon olympiakisojen jalkapalloturnauksen loppuotteluun kaatamalla Wembleyllä välierässään Japanin maalein 3-1.
Meksikon vuoden 1968 kesäkisojen pronssiottelussa kisaisännät kaatanut Japani sai otteluun hyvän alun, kun Yuki Otsu laukoi 30 metristä meksikolaispelaajien keskeltä loistavalla kaukolaukauksellaan joukkueensa 1-0-johtoon. Otsun unelmamaali jäi kuitenkin laihaksi lohduksi.
Meksiko nousi tasoihin vielä ennen taukoa. Keskikenttäpelaaja Marco Fabian puski kulmapotkusta Meksikon 1-1-tasoituksen, joka oli Japanille olympianurmilla ensimmäinen takaisku.
Meksikon voittomaalista vastasi tunnin pelin jälkeen hyökkääjä Oribe Peralta, joka nosti ärhäkän prässin päätteeksi pelin 2-1:een. Loppulukemat 3-1:een sinetöi lisäajalla japanilaispuolustajan keskeltä Javier Cortes.
Meksiko eteni 3-1-voitollaan ensimmäistä kertaa olympiafinaaliin. Meksikon vastus selviää myöhemmin tiistai-iltana, kun Brasilia ja Etelä-Korea taistelevat toisesta loppuottelupaikasta.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.