Salibandy |

Järven juhlaottelu päättyi pistejakoon

SSV:n kapteeni Mikael Järvi pelasi sunnuntaina Salibandyliigassa kaikkien aikojen neljäntenä pelaajana 400. pääsarjaottelunsa, kun SSV kohtasi kotonaan Nokian KrP:n. Järven juhlaottelu päättyi pistejakoon, kun KrP väänsi vieraspisteen 5-5-lukemin.

Mikael Järvi SSV
Kuva: YLE

Nokian KrP johti ottelua ensimmäisen erän jälkeen jo 3-0, mutta SSV nousi mukaan taisteluun. SSV iski neljä maalia putkeen ja eteni 5-4-johtoon kolmannessa erässä, mutta nokialaiset taistelivat vielä tasoihin. Kun jatkoajalla ei nähty ratkaisua, pisteet jaettiin 5-5-lukemin.

- Kaveri pelasi alussa vahvasti ja pääsi hyvällä avauskuviollaan ylivoimahyökkäyksiin.Valmentaja Mika Ahonen kuitenkin lähestyi positiivisen kautta ja antoi ohjeet jatkaa niitä hyviä asioita, joita jo ensimmäisessäkin erässä oli.

- Toinen ja kolmas erä olivat meiltä jo paljon parempia, mutta vastustajan tasoituksen jälkeen jouduttiin ottamaan vähän varovaisemmin. Ilman muuta olisi itänyt ottaa kaksi pistettä ja tasapeli maistuu tappiolta, mutta alivoiman ja vastustajan hyvien paikkojen kestäminen jatkoajalla olivat plussaa, Mikael Järvi kertoi Salibandyliigan tiedotteessa.

Lähteet:
YLE Urheilu

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Salibandy

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä