SM-liiga |

Jason Demers vaihtoi Kalifornian lämmön pohjoisen puhuriin

Kärppien tuore NHL-vahvistus uhkuu intoa päästä pelaamaan rakastamaansa lajia. Demers uskoo SM-Liigan pelityylin sopivan hänelle erinomaisesti.

Oulun Kärppien puolustaja Jason Demers
Jason Demers saapui Ouluun keskiviikkona, ja pelannee Kärppien kokoonpanossa jo lauantaina. Kuva: Yle / Tuomas Hirvonen

Oulun lentoaseman kahvilan pöytään istahtavan kanadalaisen Jason Demersin, 24, kasvoilta paistaa väsymys. Takana on yli vuorokauden matkustus Kalifornian San Josesta Ouluun. Pohjoisamerikkalaiseen tapaan mies jaksaa olla hyväntuulinen ja kohtelias.

- En nukkunut matkalla silmäystäkään, sillä uuteen maahan tulo kutkutti vatsanpohjassa. Nyt en malta odottaa päästä pelaamaan lätkää, Demers sanoo.

Demers pääsi tekemään jo Helsinki-Oulu -lennolla tekemään tuttavuutta Kärppien toimitusjohtajan Juha Junnon kanssa, joka sattui samalle lennolle. Kanadalainen ehti myös vaihtaa muutaman sanan oululaisten matkustajien kanssa.

- Sain sen vaikutelman, että Oulu on kiekkokaupunki ja ihmiset ovat lajista innoissaan. San Josessa Sharks on myös iso juttu kaupungille. Kiekkokaupungissa pelaaminen antaa virtaa pelata entistä kovemmin.

Vauhtia ja kiekollista älyä

Kärppäjoukkueessa on yksi pelaaja, joka on Demersille ennestään tuttu. Miehen tulokaskaudella Sharksin riveissä pelasi Tomas Plihal. Myös Jussi Jokinen on tuttu vastustajan riveistä.

- Olen kuullut monelta, että Suomessa pelityyli on eurooppalaisista liigoista lähinnä NHL:ää. Fyysistä ja vauhdikasta kiekkoa - juuri sellaista josta pidän. Olen myös aina tykännyt pelata isossa kaukalossa, Demers sanoo.

Demers on profiililtaan hyökkäävä puolustaja, joka ei kaihda fyysistä peliä. Hän haluaakin auttaa Kärppiä omilla vahvuuksillaan. Nyt Kärppien isolla pyssyllä, Mikko Lehtosella, voisi olettaa tarjoilun olevan kunnossa.

Olen kuullut monelta, että Suomessa pelityyli on eurooppalaisista liigoista lähinnä NHL:ää. Fyysistä ja vauhdikasta kiekkoa - juuri sellaista josta pidän.

– Jason Demers

- Tykkään liikuttaa kiekkoa ja pedata vetopaikkoja koville laukojille. Uskon, että saan Kärppien ylivoiman takaisin raiteilleen.

- Olen myös aina nauttinut taklaamisesta, vaikken olekaan kentän isoin mies. En myöskään pelkää ottaa niittejä vastaan, Demers naurahtaa.

Työsulku turhauttaa

Kuten valtaosa NHL-pelaajista, myös Jason Demers on harmissaan liigan työsulusta.

- Onhan se turhauttavaa, etenkin kun miettii kuinka hyvin liigalla on mennyt viime aikoina. Mutta nyt olen täällä Oulussa ja pyrin keskittymään vain pelaamiseen ja Kärppien auttamiseen.

Demers ei lähde arvailemaan työsulun kestoa.

- Nyt se on kiinni NHL:n komissaari Gary Bettmanista ja pelaajayhdistyksen pomosta Donald Fehrista. Juuri nyt osapuolet ovat varsin kaukana toisistaan, mutta kaikki pelaajat toivovat, että erimielisyydet saataisiin sovittua niin pian kuin mahdollista.

Pelilupa ehkä jo lauantaiksi

Kärppien urheilutoiminnan johtaja Harri Aho toivoo saavansa Demersin Kärppien kokoonpanoon jo lauantain kotipeliin Tapparaa vastaan. Peliluvan saaminen edellyttää kuitenkin melkoista paperisotaa.

- Paperit pitää lähettää Helsingin ja Sveitsin kautta pohjois-amerikkaan NHL:n hyväksyttäväksi. Ja kuten kuvitella saattaa, siellä on melkoinen ruuhka juuri nyt käsiteltävien lupa-asioiden kanssa, Aho sanoo ja heittää Demersin varustekassin auton perään.

Vaikka Demers on viettänyt neljä viimeistä vuottaan Kalifornian lämmössä, ovat kylmät ja pimeät talvet miehelle tuttuja. Demers on varttunut Quebec Cityssa ja Montrealissa, joten mies on osannut varustautua asianmukaisesti.

- Pakkasin kotoa lähtiessäni paljon puseroita ja takkeja, joten eiköhän tästä selvitä, nuorukainen virnistää.

Kommentoi aihetta (1 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Tuoreimmat aiheesta: SM-liiga

Urheilun pääuutiset

Ralli

LIVE: Latvala hurjassa vauhdissa – Meeke nousi toiseksi ohi Ogierin

Jari-Mattila Latvala Päijälässä.

Jyväskylän MM-ralli

Jyväskylän MM-ralli 11/26 EK:n jälkeen
1. Jari-Matti Latvala VW 1.29.07,3
2. Kris Meeke Citroen +18,3
3. Sebastien Ogier VW +20,1
4. Andreas Mikkelsen VW +1.01,6
5. Mads Östberg Citroen +1.03,9
6. Mikko Hirvonen Ford +1.03,9
7. Hayden Paddon Hyundai +2.02,7
8. Elfyn Evans Ford +2.29,4
9. Juho Hänninen Hyundai +2.44,7
-----
11. Jari Ketomaa Ford +6.21,0

EK6: Hänninen ajoi pahasti ulos, mutta pystyy jatkamaan.

PERJANTAI
EK12 Painaa 2        7,70 km klo 19.20
EK13 Harju 2         2,27 km klo 20.30

LAUANTAI
EK14 Mökkiperä 1    13,84 km klo 08.08
EK15 Jukojärvi 1    21,93 km klo 09.06
EK16 Surkee 1       14,95 km klo 10.43
EK17 Himos 1         4,45 km klo 12.11
EK18 Leustu 1       10,01 km klo 12.44
EK19 Mökkiperä 2    13,84 km klo 15.20
EK20 Jukojärvi 2    21,93 km klo 16.18
EK21 Surkee 2       14,95 km klo 17.55
EK22 Himos 2         4,45 km klo 19.23
EK23 Leustu 2       10,01 km klo 19.56

SUNNUNTAI 3.8.
EK24 Ruuhimäki 1     6,79 km klo 09.25
EK25 Myhinpää       23,02 km klo 10.43
EK26 Ruuhimäki 2   6,79 km klo 13.08 *
* = power stage

Yleisurheilu

Keskisalo rynnisti loppusuoralla mestariksi

Jukka Keskisalo kuvassa

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä