Jenni Vähämaa lopetti uransa
Taitoluistelija Jenni Vähämaa, 18, kertoi nettisivuillaan lopettavansa uransa pitkän harkinnan jälkeen ja keskittyvänsä opiskeluun. Vähämaa ilmoitti syksyllä ottavansa aikalisän harjoittelussaan motivaatio-ongelmien vuoksi. Nyt hän on päättänyt, että ura ei enää jatku.
Vähämaa oli taitoluistelun EM-kisoissa vuonna 2008 kymmenes. Lisäksi hän oli paras eurooppalainen junioreiden MM-kisoissa vuosina 2006, 2007 ja 2008 ja voitti Finlandia Trophyn vuonna 2007. Hän loukkasi nilkkansa joulukuussa 2008.
Maaliskuussa kaksinkertainen EM-mitalisti Susanna Pöykiö ilmoitti lopettavansa uransa selkävaivojen vuoksi.
Tuoreimmat aiheesta: Taitoluistelu
Korpi sai kutsun yhteen GP-kisaan
Kiira Korpi osallistuu myös ensi kaudella taitoluistelun GP-sarjaan. Korpi sai kutsun Moskovan osakilpailuun.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.