Veikkausliiga |

JJK-valmentaja lupauksestaan: Odotettavissa ties mitä

JJK ja IFK Mariehamn jäivät sunnuntaina 3-3 tasapeliin Maarianhaminassa. Ottelun hahmoksi nousi vasta toisen liigaottelunsa pelannut Eero Markkanen, 21, joka iski ottelussa hattutempun. JJK:n kakkosvalmentaja Jori Särkkä jakoikin ansaittuja kehuja lupaukselle ottelun jälkeen.

Pitkänhuiskea Markkanen teki debyyttinsä viime kierroksen ottelussa Interiä vastaan. Veikkausliigauran toisessa kamppailussaan hän iski hattutempun.

- Eero on ulottuvana pelaajana pääpelissä hyvä, hänellä on maagisen hyvä vasen jalka ja kaiken lisäksi vielä nopea eli puolustajille todella vaikea pysäytettävä. Eerolla on hyökkääjälle todella hyviä ominaisuuksia, valmentaja Särkkä jakoi kehuja suojatilleen.

- Hänen pitää vielä tottua pelin tasoon, tempoon ja kaksinkamppailuvoimaan. Odotettavissa on ties mitä, Särkkä jatkoi.

Markkanen on seuran oma kasvatti, joka haki vauhtia miesten pelien vauhdista Kakkosessa pelaavasta Warkaus JK:sta. Siellä hän ehti iskeä yhdeksän maalia ennen nousuaan JJK:n edustusmiehistöön.

- On todella kiva juttu, että omia junioreita nousee mukaan. Olemme osoittaneet pystyvämme tuottamaan omia pelaajia ja se on myös tavoitteemme, Särkkä kertoo.

Ottelu Maarianhaminassa näytti jo hetken siltä, että pisteet jäävät kotijoukkueelle. Markkanen kuitenkin toi JJK:n vielä tasoihin hetkeä ennen varsinaisen peliajan päättymistä. Lisäajalla nähtiin vielä keskustelua herättänyt tilanne, kun JJK-laituri Mikko Innanen kaadettiin rangaistusalueen sisällä. Erotuomari Petteri Kari ei kuitenkaan osoittanut palloa pilkulle.

- Tuomarilla ei ollut kanttia viheltää pilkkua. Se jäi kaivelemaan. Harvoin tuomaria arvostelee ääneen, mutta nyt tapaus oli niin selkeä. Voitto oli todella lähellä Särkkä manasi.

Kaiken kaikkiaan pistekin tyydytti Särkkää. Ottelu sopi hyvänä kenraalina ensi viikon Eurooppa-liigan karsintaottelua varten. JJK voitti ensimmäisen osaottelun montenegrolaista FK Zetaa vastaan numeroin 3-2.

- Kokonaisuuden kannalta on tärkeää, ettei pataan tullut. Henkinen vireys on korkealla ja tästä on hyvä lähteä Montenegroon.

Yle Urheilu

Tuoreimmat aiheesta: Veikkausliiga

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä