JJK:n eurounelma mureni loppuhetkillä
JJK Jyväskylä putosi jalkapallon Eurooppa-liigan karsinnoista 2. kierroksella. Montenegrolainen FK Zeta voitti kotonaan 1-0 ja meni jatkoon vierasmaaleilla.
JJK Jyväskylän unelma jatkoonpääsystä Eurooppa-liigan karsinnoissa kaatui Montenegron illassa. Takaa-ajajana ollut FK Zeta iski ottelun ainokaisen maalin 82. minuutilla, ja kun ensimmäinen osaottelu Jyväskylässä päättyi JJK:n 3-2-voittoon, lipesi jatkopaikka montenegrolaisille vierasmaalien perusteella.
Kotijoukkue oli toisessa osaottelussa tilastojen valossa selvästi niskan päällä. Zeta voitti laukaukset 20-12, joskin myös JJK:lla oli ottelussa paikkansa, mutta maali jäi syntymättä.
Tuoreimmat aiheesta: Jalkapallo
Newcastle-omistaja lupaa henkilökunnalle miljoonan Arsenal-voitosta
Valioliigan keskikastissa käydään putoajajoukkueiden selviämisen jälkeen taistelua palkintorahoista. Sijojen 10. ja 16. välillä on eroa lähes viisi miljoonaa puntaa.
Espanjan kauden komeetta jatkaa kohti Mestarien liigaa
Real Sociedad onnistui Sevillan vieraana. Baskijoukkue otti paikkansa sarjanelosena.
City-pakki teki jatkosopimuksen vuoteen 2017
Gaël Clichy jatkaa neljä kautta Manchesterissä. Valioliigan päätöskierros pelataan sunnuntaina.
Zlatan paukutti kaksi Beckhamin läksiäisissä
PSG otti sarjan viimeiseissä kotiottelussaan vakuuttavan voiton. David Beckham pohjusti Blaise Matuidin osuman Parc de Princellä.
Serie A:n mestari päätti kautensa tappioon
Sampdoria otti voiton Juventuksesta kotonaan. "Vanha Rouva " varmisti mestaruutensa hyvissä ajoin.
Granada-fanit juhlivat jo säilymistä
Osasuna joutui taipumaan taistelussa tärkeistä pisteistä. Ulosajo varmisti voiton Granadalle.
Espanjalaisseuran 24 vuoden korpivaellus päättyi
Elche nousee takaisin Espanjan pääsarjaan ensi kaudella. Alicantelaisseura oli viimeksi La Ligassa kaudella 1988-1989.
Valencia tarrasi Mestarien liiga -paikkaan
Real Sociedadilla on mahdollisuus nousta liigan nelossijalle yön ottelussa. Jeremy Mathieu onnistui Valencialle vieraskentällä.
Sassuolo teki historiaa - pienimmän paikkakunnan joukkue Serie A:ssa
Sassuolo ja Hellas Verona nousevat kauden päätteeksi Italian pääsarjaan. Livorno-ottelussa jaettiin kolme ulosajoa.
Bayern-topparilla huikean huonoa tuuria - taas pitkälle sairauslomalle
Holger Badstuberin oikean polven ristisiteet hajosivat jälleen. Toppari tarvitsee leikkaushoitoa.
