Pesäpallo |

Joensuun tiivis ulkopeli pysäytti Kouvolan

Kotijoukkueen tiivis ulkopeli ja Aleksi Rautiaisen hyvät otteet mailan varressa toivat Joensuulle kolme pistettä ottelussa Kouvolaa vastaan. Loppulukemat olivat vähäjuoksuiset 2-0 (2-0, 3-1).

Sami Joukainen
Sami Joukaisen ruuti oli märkää. (Arkistokuva) Kuva: Raine Martikainen

Joensuu tylsistytti kotikentällään Mehtimäellä Kouvolan sisäpelin ja nappasi arvokkaat kolme sarjapistettä. Kotijoukkueen sankari oli kolmesti toisella jaksolla onnistunut Aleksi Rautiainen.

- Tärkeä voitto ja kolme pistettä kaiken muun hyvän lisäksi. Meillä oli pitävä ulkopeli ja kaveri ei kyllä pistänyt meitä suorittamaan ulkona. Itse lyötiin sitten tarvittavat pinnat sisällä, Rautiainen kertoi.

Vierasjoukkue Kouvolan sisäpeli ei ollut perjantaina täydellä tasollaan, kun esimerkiksi viime aikoina vireessä ollut Sami Joukainen ei viidestä kotiutusyrityksestä huolimatta saanut lyötyä juoksua.

- Meidän sisäpeli oli luvattoman huonoa tänään. Tehtiin paljon kopinnostopaloja, ja kun saatiin tilannetta, niin oltiin pesiltä irti tai ei edetty merkistä. Ajatus oli kyllä jossain muualla kuin pelissä. Tänään oli tällainen nihkeä vääntö kummaltakin, mutta Joensuu sai tarvittavat juoksut ja voitti pelin, Kouvolan lukkari Iiro Haimi kommentoi.

Rautiaisen juoksut ratkaisevat

Avausjakson ainoat juoksut nähtiin heti avausvuorossa, kun isännät siirtyivät 2-0-johtoon. Ensin Joni Nousiainen sai kävellä kotipesään Iiro Haimin antamalla vapaataipaleella, ja hetkeä myöhemmin Anssi Raitala ehti helposti kotiin Aki Tervon komealla kolmospuolen välilyönnillä.

Tämän jälkeen tahkottiinkin kolme vuoroparia juoksuitta, kun edes Kouvolan kovavireinen Sami Joukainen ei saanut useasta yrityksestä huolimatta vierailijoiden juoksutiliä avattua. Joensuun ulkokenttä nappasi lopulta avausjaksolta nollapelin ja jaksovoiton.

Kouvola pääsi heti toisen jakson alkuun johtoon, kun Joensuun Joonas Hännisen heitto karkasi etutilanteessa reilusti ohi kakkospesän ja Anssi Lammila ehti kotiin.

Kotijoukkue kuitenkin nousi tasoihin ja ohi heti ensimmäisen tasoittavallaan. Aleksi Rautiainen löi komeasti välilyönnillä Ville Ikosen kotiin, ja Kouvolan kopparipari pomputteli palloa vielä niin kauan, että myös Nousiainen ehti kotipesään. Rautiainen kaunisteli vielä kolmannessa vuorossa välilyönnillä jakson loppulukemiksi 3-1.

Illan toisessa ottelussa Koskenkorva kaatoi Jyväskylän kotonaan selvin lukemin 2-0 (6-1, 11-2).

Kommentoi aihetta

(1 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Pesäpallo

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä