Golf

Johto vaihtui The Openilla - Scott jahtaa ensimmäistä majoriaan

Yllättäjä Snedeker romahti kolmannella kierroksella, mutta säilyi kärjen mukana. Graeme McDowell ilmoittautui kärkikahinoihin.

Adam Scott
Adam Scott johtaa British Openia neljällä lyönnillä ennen sunnuntaita. Kuva: AFP / Lehtikuva

Golfin British Openin kolmas kierros tarjosi yllättäjä Brandt Snedekerille kovaa koulua. Yhdysvaltalaispelaaja pelasi kaksi ensimmäistä kierrosta ennätystahtiin, mutta kolmannella kolme yli paarin. Snedeker käväisi jo neljä yli lukemissa, mutta onnistui taistelemaan lyönnin verran takaisin päivän lopuksi.

Snedekerin vahvat kaksi ensimmäistä kierrosta pitävät miehen neljän lyönnin päässä kisaa johtavasta Adam Scottista. Kakkosena lauantaihin lähtenyt australialainen jatkoi tasaista työtä ja nakutti kierroksen kaksi alle ihannetuloksen. Scott on käyttänyt nyt 199 lyöntiä, ainoana alle 200, on vetänyt neljän lyönnin kaulan kisan kakkosiin.

US Openin 2010 valloittanut Graeme McDowell pelasi kolmannen kierroksen 67 lyöntiin ja nousi jaetulle toiselle sijalle Snedekerin kanssa. Tiger Woods pelasi kierroksen ihannetulokseen ja tulee kokonaistuloksella kuusi alle neljäntenä.

Ensimmäinen holari

Lauantaina nähtiin myös turnauksen ensimmäinen hole-in-one, kun Intian Anirban Lahiri kiskaisi kymmenennellä, par kolmosella pallon yhdellä lyönnillä reikään. Lahiri onnistui rautaysillä 150 jaardin suorituksessa.

Intialainen pelaa ensimmäistä British Openiaan.

- Tämä kokemus muuttui fantastisesta vielä paremmaksi, Lahiri hehkutti kierroksensa jälkeen.

Lahiri pelasi kolmannen kierroksen ihannetulokseen ja on käyttänyt kokonaisuudessaan 210 lyöntiä.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Golf

Urheilun pääuutiset

Jääkiekon MM 2013

Jalonen jättää Leijonat - "Meillä on huippupelaajista vajausta"

Jukka Jalonen.

Jukka Jalonen ehti vaikuttaa Leijonissa kuusi vuotta. Kollegojen kritiikkiä Jalosella ei tule ikävä.

USA löi Leijonat MM-pronssiottelussa

Leijonien hieno nousu jäi ilman palkintoa

Leijonille luu käteen trilleristä - näin eteni MM-pronssiottelu 

"Mielessä enemmän v:llä alkavaa kuin haikeutta"

Leijona-kapteeni pettyneenä: "Tämä on ollut hieno aikakausi"

Jenkkikapteeni: "Yritimme vain tehdä ottelusta jännittävän"

Granlund: Joukkueesta voi olla todella ylpeä

"Ei paljon napostele, vaikka olisi sata maalia tehnyt"

Aaltosen sanat vähissä: "Eipä sitä tässä viitsi sanoa"

Antti Raanta kisakokemuksesta: "Sai joka päivä ilmaista ruokaa" 

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä