Jokerit kiinnitti nuoren maalivahtinsa
Joonas Korpisalo teki kaksivuotisen sopimuksen.
Jokerit on tehnyt kahden vuoden sopimuksen maalivahti Joonas Korpisalon, 18, kanssa. Viime kaudella Korpisalo pelasi A-nuorten joukkueessa ja valittiin Nuorten SM-liigan parhaaksi maalivahdiksi. Kesällä hänet varattiin NHL:ään Columbus Blue Jacketsin joukkueeseen.
Korpisalo siirtyi Jokereiden organisaatioon vuonna 2009 ja on siitä lähtien pelannut seuran juniorijoukkueissa. Viime vuosi oli hänen ensimmäisensä A-nuorten ykkösvahtina ja isokokoinen (188 cm) torjuja oli heti joukkueensa selkäranka.
Korpisalon päästettyjen maalien keskiarvo 2,04 oli Nuorten SM-liigan paras ja hän oli ykkönen myös voitetuissa otteluissa (27). Torjuntaprosentti 92,02 oli liigan toiseksi paras. Korpisalo valittiin kauden päätteeksi sarjan parhaaksi maalivahdiksi ja tähdistökentälliseen.
- Columbuksen leiriltä sai ihan älyttömän kokemuksen ja näki, millaista touhu on NHL:n puolella. Kaiken kaikkiaan kesä oli kuitenkin vähän vaikea, koska treenasin siellä sun täällä. Tuli hajanaisia jaksoja ja piti huilata välillä, kun lentoja oli paljon, Korpisalo sanoo Jokerien tiedotteessa.
- Nyt kaikki on selvinnyt ja olen erittäin tyytyväinen, että saa rauhassa keskittyä harjoitteluun ja pelaamiseen täällä. Uskon, että olen valmis miesten peleihin, maalivahti totesi tyytyväisenä.
Tuoreimmat aiheesta: SM-liiga
SaiPa hankki jykevän kanukkipakin
Ryan Glenn, 32, on pelannut SM-liigaa aiemmin Ilveksen ja KalPan riveissä.
HIFK:lta lisää pelaajahankintoja - Puustinen palaa Pohjois-Amerikasta
HPK:sta Pohjois-Amerikkaan lähtenyt Juuso Puustinen palaa SM-liigakaukaloihin.
HIFK hankki kokeneen kanadalaissentterin
Lukostakin tuttu Kurtis McLean, 32, siirtyy helsinkiläisseuraan.
Hyökkääjä Toni Koivisto palaa Rauman Lukkoon
16-vuotiaana SM-liigassa debytoinut Toni Koivisto palaa Lukkoon. Hän pelasi Raumalla 1999-2005.
Sakari Salminen jättää KalPan – siirtyy Torpedoon
Kuopiolaisseura tiedotti asiasta tiistaina. Hyökkääjän uusi seura on Torpedo Nizhni Novgorod.
Lukko nappasi Ässien Aki Uusikartanon
Rauman Lukko on tehnyt yhden vuoden sopimuksen Ässä-hyökkääjä Aki Uusikartanon kanssa. Uusikartano liittyy Lukon harjoitusvahvuuteen jo tänään.
Engren Turusta KHL:n Lev Prahaan
TPS:n maalivahti Atte Engren jättää jääkiekon SM-liigan ja siirtyy KHL:ään - Lev Prahan joukkueeseen.
Kapanen: SM-liigan sulkemista kannattaa harkita
Jääkiekon SM-liigan sulkemista kannattaa harkita. Tätä mieltä on entinen huippujääkiekkoilija Hannu Kapanen.
Kasperi Kapanen: ”NHL:ään on pakko päästä”
Kasperi Kapanen saattaa olla Suomen seuraava huippujääkiekkoilija.
Jatko Tapparassa motivoi Ville Niemistä: ”Jatketaan peruskiven muurausta”
Tapparan kanssa jatkosopimuksen tehnyt Ville Nieminen haluaa kirkastaa viime kauden hopeamitalit kultaisiksi tulevalla kaudella.
