Joonas Henttala - suomalaisen maantiepyöräilyn toivo
Suomessa kasvaa tulevia maantiepyöräilyn lupauksia. Yle Urheilu tapasi porvoolaisen Joonas Henttalan, joka tähtää ammattilaiseksi tuoreen valmentajansa, viime vuonna pitkän ammattilaisuransa lopettaneen Kjell Carlströmin tuella.
Porvoolainen 20-vuotias Joonas Henttala voi tulevaisuudessa olla hyvinkin suomalaisen maantiepyöräilyn toivo. Yrityksestä se ei ainakaan jää kiinni, sillä viime kausi vierähti amatöörinä Ranskassa.
- Aivan eri homma oli olla siellä. Pyöräilyä arvostettiin, ja se oli kansallislaji. Pieni yllätys oli, että taso tosiaan on niin laaja. Kovatasoisia kavereita , jotka ovat aivan siinä ammattilaisuuden hilkulla. Kilpailu on tosi kovaa ja kaikilla on sama mentaliteetti, että pitäisi vähän saada lisää, mutta mistä sen kaivaa, Henttala kertoi Yle Urheilulle.
Jo juniorisarjoissa tukun SM-mitaleita kerännyt Henttala kärsi Ranskassa ylikunnosta, ja näytöt jäivät antamatta. Nyt vuorossa on kuitenkin uusi yritys, heinäkuun lopulla maisemat vaihtuvat Yhdysvaltojen Atlantaan.
- Tarjoutui mahdollisuus lähteä samaan organisaatioon kuuluvaan kehitystiimiin. Yritän antaa näyttöjä mahdollista myöhempää ammattilaisuutta varten. Sikäli oiva paikka näyttää, mihin rahkeet riittävät.
Miksi sitten näyttöjen antaminen on niin tärkeää? Syy siihen on se, että yksilölajista huolimatta on mahdollisen menestyksen ehtona vahva joukkue ja talli. Ainoa ongelma on vain se, kuinka kärkiajajan rooliin tällaisessa tallissa oikein pääsee. Tämän tietää Henttalan tuore valmentaja, viime vuonna pitkän ammattilaisuransa lopettanut Kjell Carlström.
- Rahkeita on periaatteessa mihin itse haluaa. Jos on hyvät ominaisuudet, esimerkiksi on hyvä kirissä tai erittäin hyvä mäessä, niin kyllä siihen pystyy jopa suomalainen. Ei se ole mikään mahdottomuus. Mutta tietysti pitää olla erittäin kova lajissaan, Carlström kertoi.
Matka on pitkä, mutta mahdollinen, sen tietää nuori urheilija itsekin. Sen osoittaa vastaus siihen, nähdäänkö Henttala tulevaisuudessa kenties valmentajansa tapaan Ranskan ympäriajossa?
- Ranskan ympäriajo on aika kaukainen haave, mutta totta kai se jossain siintää. Matka on pitkä vielä.
Tuulia Korhonen
Yle Urheilu
Tuoreimmat aiheesta: Pyöräily
Nibali kasvatti johtoaan Girossa
Pyöräilyn Italian ympäriajon kärjessä polkeva Vincenzo Nibali kasvatti johtoaan kokonaiskilpailussa. Mauro Santambrogio voitti 14. etapin.
Cavendishin kirikyky jälleen valttia
Mark Cavendish otti toisen perättäisen etappivoittonsa pyöräilyn Italian ympäriajossa. Italian Vincenzo Nibali jatkaa Giron kokonaistilanteen kärjessä.
Valtionsyyttäjävirasto valitti Operaatio Puerton tuomiosta
Espanjan valtionsyyttäjänvirasto on valittanut Operaatio Puerton tuomiosta. Valitus koskee erityisesti tuhottavaksi määrättyjä veripusseja.
Ennakkosuosikit keskeyttivät Italian ympäriajon
Bradley Wiggins ja Ryder Hesjedal jättävät Italian ympäriajon kesken 12 etapin jälkeen.
Tuttu kiritykki iski ratkaisuhetkillä
Mark Cavendish iski loppusuoran kiritaistelussa ja juhli päivän osuusvoittoa pyöräilyn Italian ympäriajossa.
Liettualaisen isku onnistui Giro d'Italiassa
Pyöräilyn Italian ympäriajossa oli Liettuan päivä. Ramunas Navardauskas sooloili keskiviikon osuuden voittajaksi.
Girolla ensimmäinen dopingtapaus
Ranskalainen Sylvain Georgesin dopingnäytteestä on löytynyt merkkejä kielletystä aineesta. Hän ei asettunut lähtöviivalle keskiviikkona.
Kolumbian Urán vuoristoetapin voittoon: "Päätimme hyökätä lopussa"
Rigoberto Urán voitti Italian ympäriajon vuoristoetapin. Vincenzo Nibali jatkaa kokonaistilanteen kärjessä.
Belkov hienolla soolosuorituksella etappivoittoon: ”Kramppailin pahasti”
Maksim Belkov voitti Italian ympäriajon yhdeksännen etapin. Vincenzo Nibali jatkaa kokonaistilanteen kärjessä.
Kansikas ajoi EM-kultaa Singenissä
Jasmin Kansikas ajoi naisten alle 23-vuotiaiden EM-kultaa Saksassa.
