"Joskus käy niin, että kaikki murot eivät ole kulhossa"
Sanni Utriainen sijoittui 11:nneksi keihään EM-finaalissa. Finaali meni pipariksi, vaikka tämänkin kesän perussuoritus olisi riittänyt kahdeksan parhaan joukkoon.
Sanni Utriaisen arvokisadebyytti päättyi 11:nteen sijaan Helsingin Olympiastadionilla keihään EM-finaalissa. Tulos, 55,14, ei ollut alkuunkaan tämän kauden tasolla, mikä harmitti - etenkin, kun tulos 55,92 olisi riittänyt jatkokierroksille.
- Päällimmäisenä jäi mieleen se, että jäi kolme heittoa heittämättä. Harmittaa totta kai paljon, kun perusheitolla olisi päässyt ne kolme extraheittoa heittämään. Meni niin nopeasti ohi, että ei paljoa ole ajatuksia vielä päässä. Ei tässä voi muuta sanoa kuin, että kesää on vielä jäljellä, Utriainen pui hyväntuulisena.
- Kokonaisuutena jäi erittäin hyvä maku. Kotikisoista on kuitenkin hyvät fiilikset, eikä siinä auta muuta kuin mennä eteenpäin. Täällä on tasoa isommalla kaikki, mutta kuitenkin tuntuu luonnolliselta siirtyä aikuisten kisoihin. Se on mielestäni hyvä asia.
Utriaisen heitot olivat teknisesti epäonnistuneita. Olympiastadionin pyörivät tuulet ovat nieleneet kokeneempiakin heittäjiä, mutta tällä kertaa vika löytyi peilistä.
- En minä sellaisista tuulista välitä. Heittää vain keihään oikeaan asentoon, niin kuin likat tekivät. Keihäs lähti ylös ja tuli alas samalla tavalla kuin meni alaskin, Utriainen totesi.
Ensimmäinen heitto kantoi reiluun 52 metriin, mutta suuria korjausliikkeitä ei ollut syytä tehdä. Usko omaan tekemiseen oli luja vielä sen jälkeenkin.
- Ei sitä kannata miettiä, että voi kun heitin huonosti. Pieni korjaus, ja keihäs voi mennä ihan minne vaan. Pieni virhe, ja keihäs voi tulla tosi nopeasti alas. Pitää vain keskittyä uuteen heittoon, ja jokainen on uusi mahdollisuus. Tietenkin aina pyritään siihen, että virheet saataisiin korjattua, mutta joskus vain käy niin, että kaikki murot eivät ole kulhossa, Utriainen naurahti.
Tavoitteet tuplafinaalista eivät ole kadonneet mihinkään
Toisen heiton jälkeen hidastuskuvat osoittivat, että Utriainen suorastaan nauroi omalle suoritukselleen. Tähän oli järkeenkäypä syy.
- Saattoi ehkä lipsahtaa joku sananen. Omaa kritiikkiä omaan heittoon. Vähän ehkä jyrkkääkin, Utriainen virnuili.
Kotiyleisö oli äänekkäästi Utriaisen takana jo esittelystä lähtien. 21-vuotias nokialainen ei kuitenkaan myöntänyt, että jännitys olisi vaikuttanut suoritukseen.
- Vähän oli erilainen jännitys kuin aikaisemmin, mutta kuitenkin tuntui ihan hyvältä. En kokenut, että olisi ollut ylimääräistä latausta tai jännitystä. Likka nyt ei vain jostain syystä pystynyt löytämään omaa itseään kentällä. Nautin kyllä, mutta tällaista tämä urheilu on, ilopilleri kuittasi.
- Oli todellakin hieno heittää suomalaisyleisölle kotikentällä Helsingissä. Finaalissa oli vain sellainen, että nyt nauttimaan aikuisten kisatunnelmasta ja kokeilemaan, miltä se tuntuu.
Vaikka EM-finaali ei mennyt toivotulla tavalla, toinen kauden päätavoitteista on vielä edessä. 9. heinäkuuta olisi tarkoitus suunnata takaisin britteihin, jos paikka olympiajoukkueesta irtoaa.
- Treeniä, treeniä, lepoa. Lontooseen olisi tarkoitus valmistautua ja siellä olisi tarkoitus olla. Tavoitteet tuplafinaalista tai 61-metrisestä eivät ole kadonneet mihinkään, Utriainen painotti.
