Jukurit pimensi KooKoon Kouvolassa
Tutoa vastaan voittomaalikisassa hävinneet kouvolalaiset murskattiin kotiavauksessa. Kotiyleisö sai masentua myös Heinolassa.
Mikkelin Jukurit aloitti sarjan niukalla voitolla JYPin akatemista, mutta perjantaina oli 6-1-murskajaisten vuoro. KooKoo oli kotihallissaan ottavana osapuolena, kun mikkeliläiset iskivät maaleja Mikko Rämön selän taakse.
Ensimmäisessä erässä nähtiin neljä osumaa, kun ensin Jani Savolainen ja Mika Partanen veivät ylivoimaosumillaan Jukurit kahden maalin johtoon ja Toni Hyvärinen viimeisteli kolmannen ennen 16 minuuttia.
Aikalisän ja Jukurien Jesse Juntheikin estämisjäähyn jälkeen ja Aatu Hämäläinen iski tasakentällisin isäntien illan ainoan maalin minuuttia ja viittä sekuntia ennen erätaukoa.
Toisessa erässä Toni Hyvärinen vei Jukurit ensin konkari Marko Kiprusoffin jäähyn tuomalla ylivoimalla 4-1-johtoon ja ajassa 33:20 Jesse Rothla iski alivoimalla 5-1-lukemat.
Viimeinen silaus oli Jesse Juntheikin osuma reilua minuuttia ennen loppuvihellystä.
Korealaiskolmikko nelosketjussa
Kotiyleisö joutui masentumaan myös Heinolassa, kun Peliitat korjasi kiekon neljä kertaa omistaan eikä saanut aikaan maaliakaan. Lempäälän Kisa korjasi 4-0-vierasvoiton.
Antti Hölli iski avausmaalin tasavajaalla, kun ottelua oli pelattu vain 2:50. Olli Palola puolestaan rokotti toisessa erässä vain reilun minuutin jälkeen. Kun Tomi Wilenius pääsi maalintekoon Jarkko Näppilän syötöstä vielä reilua minuuttia ennen erän loppua, ei Peliitoista ollut enää nousemaan.
HC Keski-Uusimaa oli koonnut perjantain otteluun Kiekko-Vantaata vastaan nelosketjunsa eteläkorealaispelaajista. Kim Sang Wookin, Kim Ki Sungin ja Sung Woojen peli aika jäi kuitenkin viiden minuutin tienoille eikä tehoja 1-2-tappiossa Kaukoidän vieraille merkitty.
Tiukka vääntö ratkesi, kun kolmatta erää oli pelattu vajaat kolme minuuttia ja Miikka Lindholm pääsi iskemään Toni Jeskasen syötöstä ylivoimalla voittomaalin.
Savonlinnassa Riku Pitkäsen voittomaali toi JYP-Akatemialle 3-2-avausvoiton Mestiksessä SaPKoa vastaan.
Kajaanin Hokki piti Joensuun Jokipojat kotihallissaan aisoissa ja nappasi täyden pistepotin 2-0-voitolla. Riku Toivo iski isäntien kummatkin maalit.
Tuoreimmat aiheesta: Jääkiekko
Puistola: Palaan menestyvään joukkueeseen
Kokenut Pasi Puistola palaa Tapparan takalinjoille. Puistola uskoo, että Tappara menestyy tulevaisuudessakin.
Jokipojille lisenssi - joukkueen kokoaminen alkaa
Jokipoikien Mestis-lisenssiin vaaditut lisäselvitykset talouden tilasta on hyväksytty ja seuralle on myönnetty pelilupa ensi kaudelle. Joukkueen kokoaminen alkaa hieman suunniteltua myöhemmin, koossa on vasta puolenkymmentä sopimusta. Jokipoikien hallituksen puheenjohtaja Pentti Matikaisen mukaan pelaajia on vielä saatavilla ja sovitulla pelaajabudjetilla saadaan kilpailukykyinen joukkue.
Tapparalla massiivinen sopimuspäivä: Nieminen, Puistola, Hetenyi, Jormakka, Kuusela...
SM-liigan hopeajoukkueella on kasassa roima tukku pelaajasopimuksia. Muun muassa Ville Nieminen jatkaa Tapparassa.
Näkökulma: Jukka Jalosen perintö Leijonille
Jukka Jalonen jättää Leijonat menestysvalmentajana. Jalosen aikana on menty eteenpäin monessa asiassa, Yle Urheilun Ilkka Palomäki kirjoittaa.
Kimmo Rintanen yllättyi Sveitsin MM-menestyksestä
Oman liigan pelaajat toteuttivat valmentajan suunnitelmia hyvin. Rintanen muistutti Sveitsin olleen jo pitkään lähellä kärkimaita.
Jalonen jättää Leijonat - "Meillä on huippupelaajista vajausta"
Jukka Jalonen ehti vaikuttaa Leijonissa kuusi vuotta. Kollegojen kritiikkiä Jalosella ei tule ikävä.
Ottawa-fanien kynnet koetuksella - ratkaisu toisessa jatkoerässä
Pittsburgh Penguins oli kiinni voitossa ottelun viimeiselle minuutille saakka. Maalivahdit loistivat pitkäksi venyneessä ottelussa.
Raskin huippuilta takasi Bostonille voiton
New York Rangers törmäsi maalivahti Tuukka Raskiin. Bruins jätti varmistelun päätöserässä.
Kontiola pani Leijona-ennätyksen uusiksi - katso MM-kisojen tilastot
Maalivahtitilaston voitto meni ruotsalaiselle Jhonas Enrothille. Plus-miinus-tilaston kärjessä kisat päätti jenkkipakki Matt Hunwick.
Ruotsi päätti tuhkimotarinan ja uskomattoman MM-kirouksen
Sveitsin selkäranka MM-finaalissa katkesi tähtipuolustaja Julien Vauclairin karmivaan kiekonmenetykseen. Ruotsi juhlii historiansa yhdeksättä maailmanmestaruutta.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.