Suurtapahtumat |

Kaatuminen ja kipeä kankku eivät haitanneet Korpea

Kiira Korpi kaatui ensimmäisen hyppynsä lyhytohjelmassaan ja jäi lopulta sijalle 17. 52,96 pistettä ansainnut suomalainen oli kuitenkin kisan jälkeen hyvillä mielin ja suuntasi jo katseet perjantain vapaaohjelmaan.

Kiira Korpi
Kuva: YLE

- Ei sujunut tietenkään ihan toivotulla tavalla. Olen kuitenkin siinä mielessä tyytyväinen, että sain vedettyä hypyt kiinni. Harmi, että lutz laskettiin vajaaksi, joten kaatumisen jälkeen mentiin miinuspisteille, Korpi kommentoi ohjelmaansa.

Toisissa olympiakisoissaan luisteleva 21-vuotias kaatui ensimmäisessä hypyssään, kun kolmoislutz jäi matalaksi. Korpi myönsikin, että kaatuminen kirpaisi, mutta pakara saadaan kuntoon oikeilla hoitotoimenpiteillä.

- Tulin aika kovasti kankulle. Ajattelin, että nytkö repesi koko pakara. Toivottavasti pystyn kuitenkin jatkamaan jäähoidon ja muiden toimenpiteiden turvin, Korpi saneli pilke silmäkulmassa.

Korpi kertoi, ettei kaatumisen jälkeen jatkaminen ollut helppoa: pyllähtäminen sattui ikävästi, eikä alussa tullut virhe helpota henkisestikään. Suomalainen lähtee kuitenkin hyvillä mielin perjantain vapaaohjelmaan.

- Tottakai kaatumisen jälkeen oli henkisesti vaikeaa jatkaa, koska se sattui. Vähän kipujen kanssa mentiin loppu, mutta toisaalta kun asiat on tehty miljoona kertaa harjoituksissa niin kaikki tulee selkärangasta. En todellakaan heitä mitään kirvestä kaivoon vaan. Tästä on ihan hyvä jatkaa eteenpäin, suomalainen selitti.

Naisten vapaaohjelma luistellaan perjantaina klo 03.00.

Kommentoi aihetta

(2 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Hyvä Suomi!

Ilmoita asiattomasta kommentista

"minä tiesin": et ilmeisesti tiedä paljoakaan taitoluistelusta, on harvinaista, että luistelija suoriutuu virheettömästi ohjelmastaan. Laura Lepistö ja Kiira Korpi ovat Suomen kaksi parasta taitoluistelijaa ja heistä saamme totisesti olla ylpeitä! Ikävä kyllä heillä ei ole kuitenkaan mahdollisuuksia maailman kovinta kärkeä vastaan. Harmittaa, että asioista mitään tietämättömät lähettelevät tällaisia asiattomia kommentteja. Onneksi sinua sentään ei lähetetty sinne kaatumaan!!!


minä tiesin

Ilmoita asiattomasta kommentista

Kirjoitin ennen o-kisoja että kun Suomi haluaa lähettää kaatujan sinne niin olisi parempi lähettää Vesa-Matti (vesku) Loiri kisoihin sillä hän osaa kaatua tyylikkäämmin kuin hämäläisten ylpeys,(miksiköhän?)

kaatuja Kiira.

Urheilun pääuutiset

Mestarien liiga

Dortmundin ja Bayernin fanit voitonvarmoina kohti Wembleyä

Voitonvarmat Bayern-fanit esittelevät "mestaruuspokaalia".

Jalkapallon Mestarien liigan loppuottelussa kohtaa ensimmäistä kertaa kaksi saksalaisjoukkuetta. Kello 21.45 käynnistyvä kamppailu Dortmund-Bayern München lähetetään suorana TV2:ssa, Yle HD:llä, Yle Areenassa ja Yle Puheessa.

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä