Kahdelle Leijonalle kultaa jo ennen viikonloppua
Antti Pihlströmin ja Jani Tuppuraisen osaomistama Will Be Fever nappasi voiton Stakes-kilpailusta.
Finaalissa riitti dramatiikkaa alusta loppuun. Karsintojen perusteella odotettiin Cesar Duon johtavan lähdöstä maaliin, mutta Kenneth Mick riisti siltä keulat, ja keulaan pääsikin Liquorice Pipe.
Sen veto ei riittänyt ihan maaliin saakka, vaan Kari Venäläisen ajama Will Be Fever jyräsi kärkeen. Cesar Duo sai kiritilaa liian myöhään eikä ehtinyt totoon, vaikka lopetti hyvin. BWT Hellion oli kuolemanpaikalta mainio kolmas.
- Osattiin odottaakin, että ori parantaisi toiseen starttiin, Pekka Korvelta ohjat finaaliin saanut Kari Venäläinen paljasti.
-Se oli vielä karsinnassa laiska, mutta startissa paljon parempi. Sata jäljellä alkoi tuntua, että ehdimme voittoon.
Omistajaporukka Keep It Simple Team koostuu kahdestatoista Jypin SM-liigajoukkueen pelaajasta ja fysioterapeutti Vesa Puustisesta, joka on Antti Pihlströmin ohessa kimpan "primus motoreita". Stakes-voitosta porukka kuittasi muhkeat 24 000 euroa.
