Moottoriurheilu |

Kallio kärjen tuntumassa Mugellossa

Kauden kahdeksas ratamoottoripyöräilyn MotoGP-viikonloppu ajetaan Mugellossa, Italiassa. Mika Kallio ajoi Moto2-luokassa kärkiaikojen tuntumassa perjantain kahdessa harjoitusjaksossa.

Mika Kallio ajoi kärjen tuntumassa Mugellon harjoituksissa.
Mika Kallio ajoi kärjen tuntumassa Mugellon harjoituksissa. Kuva: Marc VDS

Kallio oli päivän yhteistuloksissa 9:s, mutta ero kärkeen oli vain 0,627 sekuntia. Kallio paransi aikojaan puolisen sekuntia aamun harjoituksista iltapäivän harjoituksiin, mutta niin teki kärkiajajatkin.

- Teimme suuret muutokset toiselle treenijaksolle. Kaikki sujui oikeastaan suunnitelmien mukaan. Vauhtini kohentui, vaikka vielä minulla ei ollutkaan paras luotto keulan toimintaan, Kallio selvitti tiedotteessaan.

- Säätömuutosten jäljiltä pyörä oli 10 millimetriä lyhyempi ja keulakulma oli jyrkempi. Nyt pyörän käyttäytyminen muuttui hieman rauhattomaksi, mutta vastaavasti kääntyvyys kohentui ja pyörä reagoi herkemmin.

Kallion mukaan lauantaina säädöissä otetaan hieman takaisin. Hän arvelikin, että jonkinlainen välimuoto säädöissä olisi paras valinta.Kallio ajoi suurimman osan perjantain urakastaan samoilla renkailla, kun muutamat kilpakumppanit käyttivät uusia renkaita toisen jakson loppuosalla.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Moottoriurheilu

Urheilun pääuutiset

Mestarien liiga

NÄKÖKULMA: Saksalainen jalkapallo voisi jo unohtaa alemmuuskompleksinsa

Borussia Dormundin pelaajat juhlivat voittoa Real Madridista

2000-luvun vaihteessa Saksan maajoukkueen kompuroinnin seurauksena koko maan juniorituotanto pantiin remonttiin. Nyt nuoria lahjakkuuksia putkahtelee vähän joka suunnalta.

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä