Pesäpallo |

Kankaanpää murjoi Alajärveä rumasti kotikentällään

Alajärvi jäi toisella jaksolla täysin jalkoihin, kun Kankaanpää murjoi jakson aikana peräti 18 juoksua.

Pesäpallomaila ja pesäpallokypärä
Kuva: Yle

Vierasjoukkue Alajärvi aloitti ottelun hyvin, kuin se siirtyi kahdessa vuorossa kahden juoksun johtoon. Joukkue hallitsi peliä ja piti isäntäjoukkueen hyvin aisoissa.

Yksi virhe kuitenkin käänsi pelin. Kolmannessa vuorossa joukkueen kopparipari hölmöili laittomaksi menossa olleen pallon kanssa, ja Juha Suorauhan kunnari ja kaksi tavallista käänsivät avausjakson kotijoukkueelle.

Toisella jaksolla kyyti olikin sitten astetta kylmempää, kun Kankaanpää pommitti avausvuorossa peräti kymmenen juoksua.

Jonne Kemppainen löi alkutahdit kakkosrajasta, ja Jukka Latvalan viisi lyötyä juoksua varmistivat jakson ratkeamisen jo avausvuorossa.

Toisen vuoron kotijoukkue pallotteli juoksuitta, mutta kolmannessa vuorossa räjähti jälleen. Markku Hylkilä ja Latvala onnistuivat kahden juoksun arvoisesti per mies, ja Suorauha sekä Jukka Lankinen kertaalleen.

Alajärvi sai vielä viimeisen tasoittavallaan rikottua kuparisen, kun Janne Kivipelto onnistui kotiuttamaan Jukka Tuomiston.

Loppulukemat Pohjanlinnan pesäpallostadionilla olivat tylyt 2-0 (5-2, 18-1).

Tuoreimmat aiheesta: Pesäpallo

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä