Lentopallo |

Kankaanpää palloilee ensi kaudella Sveitsissä

Yleispelaaja Toni Kankaanpää pelaa tulevalla kaudella Sveitsin lentopalloliigan Volley Näfelsin riveissä.

Lentopalloja.
Kuva: Yle

Korson Vedossa päättyneellä kaudella pelannut Toni Kankaanpää, 28, suuntaa jälleen ulkomaille. Kohteena on tällä kertaa Sveitsi ja Volley Näfels.

Sveitsin liigan lisäksi tarjolla on europelejä Challenge Cupissa. Näfels on tuttu juokkue suomalaisille, sillä siellä ovat pelanneet muun muassa Petteri Laurila ja Arto Hanni. Lisäksi valmennuspuolella ovat työtä tehneet Jouni Parkkali, Jouko Lindberg ja Teuvo Tuominen.

Kankaanpää sanoo lähtevänsä Sveitsiin suhteellisen terveenä.

- Mukava lähteä vuoden tauon jälkeen katsastamaan maailman menoa. Olen kuullut seurasta Petteri Laurilalta ja Arto Hannilta, joka helpotti päätöksentekoa. Avoimin mielin uuteen haasteeseen, Kankaanpää totesi.

Korson Vedon kanssa jatkosopimuksen keväällä tehnyt Kankaanpää kiittää seuraa joustavuudesta.

- Koko organisaatiolle iso kiitos viime kaudesta, eiköhän meidän yhteinen taival jatku vielä tulevaisuudessakin, hän pohti.

Kankaanpää on pelannut aiemmin kotimaan lisäksi Virossa, Kyproksella, Puolassa ja Itävallassa.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Lentopallo

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä