Pesäpallo |

Kankaanpää vastaantulija Rantakentällä

Kitee marssi vakuuttavaan voittoon runsaslukuisen kotiyleisönsä edessä, kun joukkue kaatoi vaisun Kankaanpään lukemin 2-0 (4-0, 4-1). Ottelun hahmo oli jälleen kerran Toni Laakso.

Toni Laakso
Toni Laakso oli jälleen Rantakentän kuningas. Kuva: Yle

Kotijoukkueen kärki oli avausjaksolla täysin pitelemätön. Ensimmäistä kertaa tällä kaudella numerolla pelannut Pasi Kokkonen eteni kärjessä sadan prosentin varmuudella, ja Matti Latvala ja Sami Partanen siirtelivät kärkeä eteenpäin yhtä tehokkaasti.

Kotiuttamispuolesta vastasivat Toni Laakso ja Simo Rahunen, jotka molemmat onnistuivat avausjaksolla kahdesti. Avausjuoksu syntyi Laakson kolmospuolen pussinpohjalyönnillä, jolla vikkeläjalkainen Kokkonen ehti juuri ennen palloa kotipesään.

Rahunen puolestaan löi ajolähtötilanteessa kolmosluukusta pallon maisemiin, ja Partanen ja Laakso ehtivät helposti kotiin. Laakson toinen syntyi tyylipuhtaalla välilyönnillä kolmoskoppari Teemu Isokedon eteen.

Vierasjoukkue Kankaanpään sisäpeli sen sijaan oli täysin hampaatonta. Joukkue sai miehen kolmoselle avausjaksolla vain kolmesti, eikä yhdestäkään tilanteesta syntynyt juoksua.

Vierasjoukkueella nolla lyötyä juoksua

Toinen jakso ei tuonut suurta muutosta käsikirjoitukseen. Kiteen ilotulituksen toisessa vuoroparissa aloitti Ilkka Männikkö, joka iski pallon läpi kunnarin ja yhden tavallisen arvoisesti.

Tehomies Laakso jatkoi myös hyviä otteitaan mailan varressa, kun hän puhkaisi kentän samassa vuorossa niin ikään kahden juoksun arvoisesti.

- Se oli oikein tasapainoinen ja vahva esitys meiltä. Varsinkin ulkopeli piti hyvin ja saatiin tilannetta meille kotiuttajille, Laakso kommentoi.

Kankaanpää sai ottelun ainoan juoksunsa lahjana, kun Partanen heitti ykköstilanteessa näpyn jälkeen ohi kakkospesästä ja Henri Kulmala ehti karata kotiin.

- Ottelu ratkesi meidän tiiviiseen ulkopeliin. Yksi juoksu annettiin ja sekin oli harhaheitto, Laakso jatkoi.

Loppulukemat olivat Rantakentällä siis selvät 2-0 (4-0, 4-1) ja kolme pistettä kotijoukkueelle, joka nautti voitostaan yhdessä 1889 katsojan kanssa.

- Kuusi peliä ollaan pelattu vieraissa ja kolme kotona. Kyllä meillä on niistä ihan hyvin pisteitä, pohti lukkari alkukauden tuloksia.

Tuoreimmat aiheesta: Pesäpallo

Urheilun pääuutiset

Mestarien liiga

Dortmundille valtava takaisku Mestarien liigan finaalin alla

Mario Götze

Dortmundin tähtipelaaja Mario Götze jää lauantain Bayern-ottelusta sivuun takareisivamman takia. Hän loukkaantui välieräpelissä Real Madridia vastaan.

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä