Pesäpallo |

Kankaanpää voiton päässä säilymisestä

Kankaanpään Maila otti jo toisen kiinnityksen sarjapaikkaan Miesten Superpesiksen alemmissa pudotuspeleissä.

Pesäpallomaila ja -pallo.
Kuva: Yle

Kotijoukkue Alajärvi oli avausjaksolla alakynnessä, kun Kankaanpää siirtyi jo avausvuorossa johtoon. Juha Suorauha aloitti tykityksen kotiuttamalla Teemu Isokedon, ja Jukka Latvalan sekä Henri Pulkkisen juoksuilla vierasjoukkue johti jo 3-0-lukemin.

Latvala lisäsi vierasjoukkueen johtoa toisessa vuorossa ja Markku Hylkilän kotiutus kolmannessa sinetöi avausjakson loppulukemat 0-5.

Kankaanpää aloitti myös toisen jakson vahvasti, kun Jukka Lankinen kotiutti Jouni Itävalon avausvuorossa. Alajärvi sai juoksutilinsä auki tasoittavalla, kun Jouni Koskela kotiutti Jere Saukon. Toisessa vuorossa isännät siirtyivät johtoon Janne Kivipellon lyömällä juoksulla.

Johto ei kuitenkaan kestänyt aivan loppuun asti, kun Latvalan illan kolmas tasoitti pelin neljännessä vuorossa. Alajärvi pääsi vielä tasoittavalla yrittämään jakson voittojuoksua, mutta Kankaanpään ulkokenttä pysäytti yritykset ja vierasjoukkue siirtyi ottelusarjassa 2-0-johtoon.

Alempien pudotuspelien illan toisessa kamppailussa Nurmo kaatoi kotonaan Kouvolan ja tasoitti otteluvoitoiksi 1-1.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Pesäpallo

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä