Kanter: Tarjosimme ainakin kunnon viihdettä
Viron Gerd Kanter puolusti kiekonheiton olympiavoittoaan Lontoossa, mutta joutui tiukan senttikamppailun jälkeen tyytymään pronssimitaliin. Kanter löysi tästäkin mitalista ilonaihetta.
Kilpailun jälkeen hilpeällä tuulella ollut ja lehdistötilaisuudessa tilannekomiikkaa muutamaan otteeseen harrastanut Kanter totesi taiston tauottua, ettei hän voisi olla pettynyt mitaliinsa, vaikka haluttua kultamitalia ei tullutkaan. 68,03 heittänyt Kanter hävisi hopeamitalin 15 sentillä ja kultamitalin 24 sentillä.
- En voi sanoa, että olisin pettynyt, mutta minusta tuntuu, että olisin pystynyt tekemään niin paljon enemmän. Mutta sehän näissä olympiakisoissa on: kaikki tuntevat pystyvänsä tekemään enemmän.
Pekingissä olympiakultaa tuloksella 68,82 voittaneen virolaisen mukaan paineet vaikuttavat sekä urheilijoihin että tuloksiin. Hän uskoikin, että jos kisa uusittaisiin saman tien, voisivat tulokset olla jotain ihan muuta.
- Neljä vuotta sitten olin 70 metrin kunnossa, vähän kuten Robert (Harting) oli täällä. Mutta tässä jännityksessä menettää 3-4 prosenttia suorituskyvystään ja se näkyy. Lisäksi vaikka olisin pystynyt tekemään enemmän, myös muut olisivat pystyneet samaan, hän sanoi.
- Totta kai sydämessäni halusin voittaa. Tulin tänne kultamitalin takia, etenkin karsinnan jälkeen (karsinnan pisin heitto tuloksella 66,39). Tunsin olevani parhaassa mahdollisessa kunnossa kolmeen vuoteen. Olin todella nälkäinen, ja tunsin, että voin haastaa muut.
Kanter, 33, muistutti, ettei olympiakullan uusiminen ole ollut helppoa kiekonheittäjille, kuten ei monelle muullekaan. Parhaiten tässä on onnistunut lajin ”Grand Old Man”, nyt jo edesmennyt yhdysvaltalainen Al Oerter, joka voitti neljä olympiakultaa peräkkäin.
- Tuplan voittaneita ei ole monia, mutta yksi heistä oli kisassa neljännellä sijalla (40-vuotias liettualainen Virgilijus Alekna). Tämä on vaikea laji, ja tässä on kovaa kilpailua näin vanhemmalla iälläkin, joten olympiamitalin voittaminen jälleen on iso askel. Ja varmasti tarjosimme katsojille loistavaa viihdettä! Kanter totesi.

Kommentoi aihetta
(1 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Disco
Ilmoita asiattomasta kommentistaHienoa Anu Karttunen! Kanter on hyvä urheilija ja on mukavaa,että hänestä
tehdään positiivisia juttuja myös suomalaisille. Pienen maan suuri urheilija.