Karjala Takaisin
Venäjä runttasi Leijonat 6-2. Parempi voitti. Ei siitä sen enempää. Jossittelun varaa kun tällä kerralla ei todellakaan jäänyt.
Eikä oikeastaan mitään suoranaisen positiivista koko pelistä. Paitsi että tänään Suomi ottanee ensimmäisen kotikisamitalinsa. Ever!
Niin ja toinenkin ainakin minulle mieluinen seikka. Jaren & VilleGallen ja Freemanin kappaletta "Karjala Takaisin" kun ei tänään Venäjä-ottelussa soitettu. Ei kertaakaan!
Minua kun se on ärsyttänyt kisojen ensimmäisestä päivästä lähtien. Ihan kuten se syksyinen Canal+ tv-mainos, jossa Tamminen, Aravirta, Niikko, Mertaranta ja koko muukin kööri lähtivät sotaan.
Jääkiekko kun on vaan peliä, leikkiä, yhdessäoloa. Ei todellakaan mitään talvisotaa.
1940-luvulla kun olivat kovat piipussa ihan eri tavalla kuin tämän päivän kiekkokaukaloissa. Silloiset jermut pistivät kroppaa likoon. Sanan varsinaisessa merkityksessä.
Että plussa kisaorganisaatiolle, kun tajusivat hyllyttää veteraanit nykypäivän kiekkokarkeloihin sekoittavan piisin. Joka juuri tänään olisi tuntunut todella mauttomalta kipalevalinnalta.
Ja funtsikaa. Miltä tuntuisi jos Moskovassa MM-kisajärjestävät soittaisivat "Porkkala taas meille"-kappaletta. Tai Saksan MM-kekkereissä ämyreistä pauhaisi "Poltetaan Lappi"-biisi.
Eilen tosiaan se "Karjala Takaisin" ei soinut kertaakaan. "Suuri ja Mahtava" sen sijaan kerran.
Kuten myös suurella todennäköisyydellä tänäänkin. Kaatuneitten muistopäivänä!
Kaitsu K

Kommentoi aihetta
(4 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
LPR
Ilmoita asiattomasta kommentistaEpäkorrektia urheilussa, nojoo. Mutta luovutetun vertaaminen Lappiin tai Porkkalaan menee ohi kuten Ruudun harjoitusvedot Kisapuistossa. Mutta olihan tuo eilinen matsi kisajärjestäjiltä omaan taskuun lorottamista. Kisaliput on niin kalliita, että naapuri tulee ja ostaa nekin. Kiitos Kal€ 'kotikisa fiiliksestä'!
spekulointia
Ilmoita asiattomasta kommentistaJääkiekon taso nopeasti nousee ainakin Euroopassa esimerkiksi NORJA TANSKA SVEITSI RANSKA LATVIA VALKOVENÄJÄ KAZAKSTAN SLOVENIA .Ei ole enää suuri yllätys vaikka ainakin Norja olisi lähi tulevaisuudessa mitaleilla MM kisoissa tai olympialaisissa.
ja lehmät lentää
Ilmoita asiattomasta kommentistaSiis hei, jääkiekon kansainvälinen suosio on koko ajan laskussa. Noissa luettelemissasi maissa se on täydellinen marginaalilaji ja esimerkiksi Ruotsissa futis on mennyt jo ajat sitten lätkän ohi. Tukholmassa oli viime viikolla yhdessä futiksen sarjamatsissa enemmän katsojia (melkein 30000) kuin kolmessa Ruotsin kotipelissä lätkässä, muutenhan Globen oli lähes tyhjä. Jos lätkä on nousussa, niin missä ne fanit luuraavat? helsingissä ei ollut varmaan yhtäkään ranskalaista "lätkäfania".
Viesti poistettu ylläpidon toimesta.
Viesti poistettu ylläpidon toimesta.