Karjalainen: Keskisalon vamma paranee 4-6 viikossa
Lontoon 3000 metrin esteet keskeyttänyt Keskisalo kärsii lihasrepeämästä. Kalevan kisat ja mahdollisesti Ruotsi-ottelu jäävät väliin.
Jukka Keskisalon vasemman jalan vamman kuvauksista näkyi repeämä varpaiden koukistajajännelihaksesta, kertoo Karjalainen.
- Toipumisennuste on neljästä kuuteen viikkoon, sanoo Suomen Urheiluliiton huippu-urheilujohtaja Jarmo Mäkelä sanomalehti Karjalaisen haastattelussa.
Keskisalo juoksi Lontoon olympialaisissa 3000 metrin esteiden finaaliin, mutta joutui keskeyttämään suorituksensa loppukilpailussa noin kahden kilometrin kohdalla. Alustavasti epäiltiin Keskisalon loukanneen nilkkansa.
Keskisalo juoksi vasen jalkapohja puudutettuna. Hän joutui kuitenkin väistämään eteensä kaatunutta juoksijaa ja sen jälkeen kipu jalassa yltyi.
Jos paranemisennuste pitää paikkansa, Keskisalo tulee olemaan sivussa ainakin Kalevan kisoista. Hän ei välttämättä pysty osallistumaan myöskään Ruotsi-otteluun syyskuun alussa.

Kommentoi aihetta
(4 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
rane
Ilmoita asiattomasta kommentistaKaikki Jukkaa asiattomasti parissa muussa uutisketjussa haukkuneet, lukekaa tämä uutinen tarkasti läpi!
katsoja
Ilmoita asiattomasta kommentistaParaneeko Keskisalo - sehän on se tärkein kysymys.
jorma
Ilmoita asiattomasta kommentistaei tainnut vain kantti kestää tulla kierroksen jäljessä muita maaliin. henkinen loukkaantuminen.
...
Ilmoita asiattomasta kommentistaHyvä Jorma. Annat itsestäsi melko typerän kuvan kommenttisi perusteella. Huomaan, ettei sinulle ole minkäänlaista ymmärrystä urheilusta. Niinpä sanon vain : lahjattomat keskittyvät huutelemiseen lahjakkaiden urheillessa.