EM-yleisurheilu 2012 |

Karjalainen: Kyllä se tekeminen varovaista oli

Olli-Pekka Karjalainen sijoittui kymmeneneksi moukarin EM-finaalissa. Parempaan ei teipatun jalan kanssa ollut rahkeita.

Olli-Pekka Karjalainen heittää moukarin finaalissa.
Kuva: Lehtikuva

Olli-Pekka Karjalainen taisteli kymmenenneksi moukarin EM-finaalissa tuloksella 73,48. Kun karsinta päättyi pohkeen kramppaamiseen, jo heittopaikalle ilmestyminen vaati paljon.

- Eihän se nyt optimaalinen tilanne ole finaaliin lähteä. Kaikki tehtiin, mitä pystyttiin. Ei siinä mitään isoa vauriota ole, mutta tosi voimakas kramppi tuli karsinnassa. Se on selvä, että se jää aika kipeäksi. Sekin on selvää, että se lähtee uudestaan aika helposti. Aika vahvassa teipissä se on. Ei krampannut, mutta enpä toisaalta uskaltanut kauheasti lasketellakaan, Karjalainen kertoi.

- Oli nyt vähän tällainen finaali. Kyllä se tekeminen varovaista oli. Kolme viimeistä heittoa ei jäänyt kauhean kauaksi, mutta en tiedä, olisiko minulla ollut siellä tällä kertaa kauheasti annettavaa. Harmittaa vaan, kun tänne tultaessa oli jo pikkuisen valonpilkahdusta omassa tekemisessä ja odotukset ihan kohtalaiset. Se meni nyt tuossa.

Karjalainen ei saanut kunnon vauhtia heittoihinsa, kun pohje ei ollut täydessä kunnossa. Jo vuodesta 1998 lähtien arvokisoja kiertänyt Töysän Vedon mies ei pystynyt tekemään töitä omilla aseillaan.

- Ei tällä paljon pystynyt puskemaan vauhtia. Olen kuitenkin noissa kisoissa yleensä aika vahvasti latautunut ja yritän saada kropastani kaiken irti, mitä lähtee. Nyt piti vain passailla ja yrittää rennosti. Onhan se aika erilainen lähtökohta.

Vesisade vain hyvä asia

EM-kotikisat olivat Karjalaiselle iso tavoite tälle kaudelle. Vuosikausia selkävaivojen kanssa paininut moukarijätti myönsikin, että kynnys finaalin väliinjättämiselle oli lopulta liian suuri.

- Missään muussa kaupungissa en välttämättä olisi tullut heittämään. Nämä kisat olivat nyt nämä kisat, niin lähdettiin kokeilemaan. Ketuttaa ihan älyttömästi, että mahdollisuus haastaa tuota porukkaa vietiin. Ennen ensimmäisiä harjoitusheittoja ei ollut mitään hajua, pystynkö edes heittämään.

Olympiastadionilla satoi lauantai-iltana epätasaisesti vettä, joka kasteli moukariringin. Vaikka kolea sää lisäsi kramppausvaaraa, vesisade oli lopulta vain hyvä asia vuoden 2006 EM-hopeamitalistille.

- Tuo on maailman hitain rinki, mikä selittää noita surkeita tuloksia. Mitä enemmän siinä on vettä, sitä helpompaa siitä on heittää. Onneksi siinä oli vettä. Jos siinä karheassa ringissä olisi pitänyt tällä jalalla tehdä töitä, se olisi ollut varmaan vielä vaikeampaa, Karjalainen arvioi.

Karjalaisen pohje laitettiin heittokuntoon monenlaisin konstein, mutta täysin kuntoon se ei tule kuin ajan kanssa. Nyt Karjalainen ei tule hätäilemään, vaikka tähtäin on yhä Lontoon olympiakisoissa.

- Nyt tärkeintä on saada jalka kuntoon. Sen jälkeen katsotaan, mikä on tilanne - heitetäänkö esimerkiksi Lapinlahdella vai ei. Todennäköisesti tuo tulee muutamassa päivässä ok-kuntoon, mutta mitään en ala riskeerata, Karjalainen painotti.

- Minulle ei ole sanottu olympiakisoista mitään. Olympiapaikkaa minulla ei ole, ja se ei oikeastaan ole minin käsissäni. Se on kuitenkin varmaa, että tulen heittämään vasta sitten, kun pystyn heittämään täysillä. Muuten siinä ei ole mitään järkeä. Sen tiedän, että oikeaan suuntaan ovat hommat menossa.

Urheilun pääuutiset

Mestarien liiga

NÄKÖKULMA: Saksalainen jalkapallo voisi jo unohtaa alemmuuskompleksinsa

Borussia Dormundin pelaajat juhlivat voittoa Real Madridista

2000-luvun vaihteessa Saksan maajoukkueen kompuroinnin seurauksena koko maan juniorituotanto pantiin remonttiin. Nyt nuoria lahjakkuuksia putkahtelee vähän joka suunnalta.

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä