Kärpät voitti "epäinhimillisestä" asetelmasta huolimatta
Oulun Kärpät pystyi kaatamaan maaottelutauon kynnyksellä pistenälkäisen ja levänneemmän SaiPan Juha-Pekka Haatajan osumien avulla. Kärpät rutisti 3-1-voiton Raksilassa ja päätti lappeenrantalaisten komean pisteputken.
Ennakkoasetelmat:
Kotijoukkue Oulun Kärpät lähti lauantai-illan SaiPa-otteluun kehnoista asemista. Vaikka Kärpät oli nimellisesti ennakkosuosikki, olivat oululaisten otteet olleet alkuviikosta vaisuja. Alla oli niukka 1-2-tappio perjantaina HPK:lle.
Etenkin maalinteko oli ollut Kärpille tervanjuontia: kolmessa edellisessä ottelussa oululaiset olivat osuneet vain viidesti. Mikäli Kärpät haluaisi hyvät asetelmat taisteluun suorasta pudotuspelipaikasta, olisi Kärppien kaivettava kotonaan pisteet SaiPalta vaikka väkisin.
Vierailija SaiPan viimeaikaiset otteet olivat sen sijaan olleet rohkaisevia. Vaikka vieraillakin oli ennen lauantain Kärppä-peliä allaan kaksi tappio-ottelua, oli lappeenrantalaisten peli-ilme ollut pirteä. Alkuviikon saldona olivat jatkoaikatappiot JYPiä ja Jokereita vastaan.
SaiPa tulisi kovalla höyryllä eilen pelanneiden kärppäpelaajien kimppuun heti ensimmäisestä vaihdosta lähtien. SaiPalla olisi paikka ottaa kauden avausvoitto Kärpistä ja venyttää etumatkaa SM-Liigan jumbosijaan.
Ratkaisu
Tasaisessa ensimmäisessä erässä molemmat joukkueet onnistuivat maalinteossa kertaalleen. Kärppien tulikuuma Juha-Pekka Haataja vei oululaiset 1-0 -johtoon hieman ennen erän puoliväliä upean kuvion päätteeksi. SaiPa tasoitti pelin reilut viisi minuuttia ennen erän päättymistä, kun Jesse Saarinen siirsi kiekon maalin edessä täysin vapaana olleelle Per Savilahti-Naganderille, joka laukoi kiekon kylmänviileästi Johan Backlundin jalkojen välistä.
Toisessa erässä ei maaleja nähty. Joukkueet keskittyivät enimmäkseen jäähyilyyn, eikä kummankaan ylivoima ottanut toimiakseen. Vaarallisimman maalipaikan loi SaiPa alivoimalla, kun Elmeri Kaksonen pamautti kiekon tolppaan.
Kolmannessa erässä Kärppien ykkönen iski jälleen, kun Haataja vei Kärpät 2-1 -johtoon kauden 19. maalillaan. Osuma jäi ottelun voittomaaliksi, ja loppulukemat tyhjään verkkoon iski Julius Junttila. Kärpille siis maukas 3-1 -kotivoitto.
Kommentit
- Epäinhimillisestä tilanteesta jouduimme otteluun lähtemään: tulimme kotiin Hämeenlinnasta aamukolmelta, ja Oulussa jo odotti nälkäinen vierailija levänneenä. Siihen nähden huikea suoritus joukkueelta, Aravirta kritisoi otteluohjelmaa.
- Tuntuu, että pelaamme jatkuvasti vähämaalisia pelejä, nyt ei meidän maalintekotaitomme riittänyt. Emme kyenneet missään vaiheessa esittämään parastamme. Taistelu pudotuspelipaikasta jatkuu edelleen, SaiPa-luotsi Ari-Pekka Selin vakuutteli.
Muuta
Kärppien Juha-Pekka Haataja palkittiin ennen ottelun alkua tammikuun kuukauden pelaajana. Haataja iski tammikuussa tehot 12+2=14.
Tuoreimmat aiheesta: SM-liiga
HIFK-vahti Saksaan
Päättyneellä kaudella HIFK:n riveissä pelannut Dennis Endras siirtyy saksalaisjoukkue Adler Mannheimiin.
Wärn vaihtaa Pelicansin JYP:iin
Max Wärn on purkanut sopimuksensa Pelicansin kanssa. Rooliinsa tyytymätön hyökkääjä Lahdesta Jyväskylän JYP:iin.
HIFK hankki puolustajan
TPS:ssä kaudella 2008-09 pelannut Kyle Klubertanz palaa SM-liigaan, kun hän solmi vuoden sopimuksen HIFK:n kanssa.
Pelicans palkkasi puolustajan AHL:stä
27-vuotiaalta Danny Richmondilta odotetaan monipuolisuutta. Vasemmalta laukova pelaaja allekirjoitti vuoden sopimuksen.
Espoon Bluesin Hakanpää NHL-sopimukseen
Espoon Bluesin puolustaja Jani Hakanpää on tehnyt NHL-sopimuksen St. Louis Bluesin kanssa.
Perttu Lindgren KHL:ään
Lukon keskushyökkääjä Perttu Lindgren siirtyy KHL-seura HK Atlant Mytishtshin riveihin.
Jokereille yliopistosarjan maalitykki - paikkaa Janne Lahden jättämää aukkoa
Helsingin Jokerit vahvistaa hyökkäystään 22-vuotiaalla Steve Mosesilla. Yhdysvaltain yliopistosarjoissa kiekkoilleen laitahyökkääjän sopimus on yksivuotinen.
Aittokalliolle NHL:n tulokassopimus
Tampereen Ilveksen maalivahti Sami Aittokallio on tehnyt tulokassopimuksen NHL:n Colorado Avalanchen kanssa, kertoo seura nettisivuillaan.
Ässille kaksi vahvistusta
Porin Ässät on solminut sopimukset Michael Ryanin ja Daniel Brodinin kanssa. Urheilujohtaja Mika Toivola kehuu miehiä koviksi hankinnoiksi.
Ässien hyökkäykseen NHL-voimaa
NHL:ssä 83 ottelua pelannut Michael Ryan pelaa ensi kaudella Porin Ässissä. Myös 22-vuotias ruotsalaishyökkääjä Daniel Brodin pukee syksyllä patapaidan ylleen. Molempien sopimus on yksivuotinen.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.