SM-liiga

Kärppien-kaataja Flinck: Tiesimme, että he hyytyvät kolmannessa erässä

SaiPa ryöväsi Raksilan hallin 4-2-voitolla. Voittomaalin tehnyt Markku Flinck haluaa tiivistää puolustusta entisestään.

Markku Flinck
Kuva: Yle

SaiPa sai loistoalun liigakaudelleen, kun Kärpät kaatui Oulussa maalein 4-2.

SaiPan kanadanitalialainen vahvistus Stefano Giliati kuitenkin avasi ottelun karmealla tavalla ottamalla pelirangaistuksen laitataklauksesta puolentoista minuutin pelin jälkeen.

Keltamustat kestivät viiden minuutin alivoiman Jani Niemisen johdolla. Vielä ensimmäisessä erässä Robert Jekimovs vei SaiPan ylivoimalla johtoon.

Isännät jauhoivat kaksi nopeaa maalia toisessa erässä, mutta "sputnikit" taistelivat täyden pistepotin mukaansa. Markku Flinckin ylivoimaosuma ajassa 49.48 jäi lopulta voittomaaliksi.

- Nousimme loistavasti kolmannessa erässä tappioasemasta, loistomatsi, SaiPa-sentteri tiivisti.

- Kaveri sai siihen pari nopeaa maalia, mutta ei heillä pahempia paikkoja lisämaaleihin ollut. Tiesimme, että jos jatkamme luistelua, niin Kärpät hyytyy kolmannessa.

SaiPalle Kärppien kaataminen on tuttua puuhaa, mutta seuraavaksi vastassa on rangaistuslaukauksilla Bluesin kukistanut Pelicans.

- Totta kai sillä on merkitystä, että kun tekee kovasti töitä ja se tuo tulosta. Tämä ei toisaalta tuo yhtään pistettä seuraavissa peleissä, Flinck ruoti voittoa.

- Pitää keskittyä kovasti. Vastaan tulee erittäin kova porukka, eikä tuollaisia nopeita maaleja saa antaa kaverille yhtään

Kommentoi aihetta

(3 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

mukavuus pois

Ilmoita asiattomasta kommentista

Saipahan on tavannut kaataa Kärpät joka vuosi, kun pohjoisen pedot ovat juhlineet kultaa kauden lopussa. Enne?


Karjalasta kajahtaa

Ilmoita asiattomasta kommentista

Menneet on menneitä, luulotautisen puheita! Otan osaa. Vastaavia pelejä tullaan näkemään paljon tällä kaudella, kun Saipa vie ja "isot" vikisee!


Mukavaa

Ilmoita asiattomasta kommentista

SaiPa nyt voittaa pohjoisen Kärppäset vähän koska vaan. Enne?

16.09.2010 Kärpät-SaiPa 1-2 (--> Kärpät 9.)

10.09.2009 SaiPa-Kärpät 4-0 (--> --- 8.)

Tuoreimmat aiheesta: SM-liiga

Urheilun pääuutiset

Jääkiekon MM 2013

Jalonen jättää Leijonat - "Meillä on huippupelaajista vajausta"

Jukka Jalonen.

Jukka Jalonen ehti vaikuttaa Leijonissa kuusi vuotta. Kollegojen kritiikkiä Jalosella ei tule ikävä.

USA löi Leijonat MM-pronssiottelussa

Leijonien hieno nousu jäi ilman palkintoa

Leijonille luu käteen trilleristä - näin eteni MM-pronssiottelu 

"Mielessä enemmän v:llä alkavaa kuin haikeutta"

Leijona-kapteeni pettyneenä: "Tämä on ollut hieno aikakausi"

Jenkkikapteeni: "Yritimme vain tehdä ottelusta jännittävän"

Granlund: Joukkueesta voi olla todella ylpeä

"Ei paljon napostele, vaikka olisi sata maalia tehnyt"

Aaltosen sanat vähissä: "Eipä sitä tässä viitsi sanoa"

Antti Raanta kisakokemuksesta: "Sai joka päivä ilmaista ruokaa" 

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä