Kauppi ja Portin MM-katsastuksen kärjessä
Suomen joukkue suunnistuksen MM-kisoihin nimetään torstaina.
Fredric Portin voitti keskiviikkona suunnistetun miesten ja Minna Kauppi naisten pitkän matkan MM-katsastuksen. Portin teki eroa toiseksi tulleeseen Olli-Markus Taivaiseen vajaan minuutin. Jani Lakanen oli kolmas, runsaat kaksi minuuttia Portinia hitaampana. Pasi Ikonen oli neljäs.
- Portinin suoritus oli tosi hyvä, eivätkä Taivainen tai Lakanenkaan huonosti juosseet, mutta tekivät yhden isomman 1-2 minuutin virheen, kertasi suunnistusmaajoukkueen päävalmentaja Juha Taini.
Kauppi oli naisten kisassa ylivoimainen. Hän voitti toiseksi tullutta Saila Kinniä lähes kuudella minuutilla. Venla Niemi oli kolmas puolitoista minuuttia Kinnille jääneenä. Viikonloppuna maailmancupissa sairastunut Merja Rantanen ei osallistunut MM-katsastuksiin.
- Kaupilla oli tänään fyysisesti parempi päivä kuin mitä on ollut viime aikoina. Hän ei kuitenkaan tehnyt nappijuoksua, mutta sai hyvän tuntuman suunnistukseen ja itseluottamusta MM-kisoja ajatellen. Myös Kinni ja Niemi tekivät hyvät juoksut, kukaan ei kuitenkaan selvinnyt virheittä, arvioi Taini naisten suorituksia.
Pitkän matkan MM-katsastus kilpailtiin Lausannen pohjoispuolella, aivan heinäkuisten MM-kisojen pitkän matkan finaalimaaston vieressä. Tainin mukaan kisa oli vaativa.
Suomalaisille vertailukohtaa tarjosivat mm. Ranskan ja Sveitsin suunnistajat, joista radan ylivoimaisesti nopeimmin kiersivät Matthias Merz ja Simone Niggli. Merzin aika oli lähes kahdeksan minuuttia Portinin aikaa nopeampi ja Nigglikin kellotti nelisen minuuttia Kauppia nopeamman ajan.
- Suomalaisten lähdöt olivat aivan alussa, ja osa sveitsiläisten kovista ajoista selittyy heinikkoiseen ja peitteiseen maastoon tulleilla urilla. Suomen kärkimiehet voittivat samoihin aikoihin lähteneet ranskalaiset, ja se on hyvä vertailukohta, Taini pohti.
Pitkän matkan katsastus oli viimeinen ja Suomen joukkue MM-kisoihin Lausanneen nimetään torstaina.
Tuoreimmat aiheesta: Suunnistus
Ensi vuoden Jukolan viestiä valmistellaan jo innostuneessa ilmapiirissä
Ensi kesänä Kuopion Vehmersalmella pidettävään Jukolan viestiin on jo ilmoittautunut runsaasti talkoolaisia. Kilpailukeskuksen rakennustyöt käynnistyvät kesällä.
Tranchand ykkönen Tampereella
Viimeisenä startannut Ranskan Frederic Tranchand suunnisti Huippuliigan finaaliosakilpailun, 7,1 kilometrin takaa-ajokisan voittoon Tampereella.
Kaupin etumatka piti, Rantasen kisassa dramaattinen loppu
Venla Niemi oli nopein naisten 5,9 kilometrin takaa-ajossa suunnistuksen Huippuliigan finaalissa Tampereella. Reippaassa johdossa kisaan startannut Minna Kauppi otti kuitenkin voiton.
Boström pähkäilee kisakalenteriaan - "Kutkuttava tilanne huippuliigassa"
Mårten Boström on joutunut yllättävään tilanteeseen. Boströmin piti jäädä pois suunnistuksen huippuliigan finaalista, mutta nyt hänelle on tarjolla liigan kokonaisvoitto.
Minna Kauppi yllättyi ylivoimastaan
Minna Kauppi yllättyi ylivoimaisestaan voitostaan suunnistuksen huippuliigassa Lohjalla. Kauppi hakee yhä terävintä virettään.
Rastipisteessä: Voittoresepti
Kalevan Rasti juhli suunnistuksen Tiomila-viestin voittoa. Näin Hannu Airila luonnehtii joensuulaisten voiton avaintekijöitä.
Kauppi huolissaan väsymyksestään - "En halua keskinkertaista suoritusta"
Suunnistuksen Huippuliiga jatkuu torstaina Lohjalla. Kaksi edellistä kilpailua voittanut Minna Kauppi on huolestunut väsymyksestään.
Kalevan Rastin loppukiri mursi vastustajan - "Hän jäi maahan rättiväsyneenä"
Tiomilan voitto irtosi vasta ankkuriosuudella. Kisan alku oli joensuulaisille katastrofaalinen.
Kalevan Rasti juhlii Tiomilan voittoa
Kalevan Rasti voitti toiseksi sijoittuneen Halden SK:n lähes kolmella minuutilla Tiomila-viestissä.
Pyrintö viides naisten Tiomila-rasteilla
Ruotsalainen Domnarvets GoIF valloitti suunnistuksen naisten Tiomila-viestin. Tampereen Pyrintö sijoittui viestissä viidenneksi.
