Suunnistus |

Kauppi nöyränä loppusuoralla

Suunnistuskausi lähenee loppuaan. Minna Kauppi lähtee väsyneenä ja nöyränä maailmancupin huipennukseen.

Minna Kauppi kuvassa
Kuva: Suomen Suunnistusliitto

Suunnistuksen maailmancupin sekä Pohjoismaiden NORT-kiertueen huipennus käydään Kajaanissa. Perjantaina kisataan sprinttikisassa, joka juostaan poikkeuksellisesti täysin asfaltilla.

Sprintin jälkeen karavaani matkaa Vuokattiin, jossa kisataan keskimatkalla vaativassa ympäristössä, sillä rata kulkee muun muassa Vuokatinvaaran rinteillä.

- Pujottelurinne ei anna armoa, ei ratamestarillekaan. Rata on hyväpohjainen, nousua on viisi prosenttia radasta, hajontaa on. Kohtuullisen tiivis kilpailu tulee, kuvailee ratamestari Börje Vartiainen sanoo.

Kisan kärjessä ennen viimeistä rypistystä on Sveitsin Simone Niggli.Minna Kauppi on NORT-kiertueen kokonaistilanteessa viidentenä. Matkaa kolmossijaan on reilu minuutti, mutta Kauppi lähtee finaaliin nöyränä.

- Katsotaan nyt miten hyvin jaksaa. Periaatteessa tämä ei ole mennyt yhtään sen kehnommin kuin odotin - tai oikeastaan pelkäsin. Onhan tuossa vähän takaa-ajettavaa. Ihan ei ole ollut paras fyysinen vire. Siinä mielessä pitää lähteä aika nöyrästi, Kauppi kertoo.

Pitkä kausi on vaatinut veronsa, eikä vire ole Kaupillakaan enää terävimmillään.

- Ehkä enemmänkin henkisesti tuntuu, ettei ole ollut sytytyslankaa kauheen paljoa tänne jäljellä. Hienot kisathan nämä ovat, mutta tosi rankathan nämä ovat. Tuossa oli neljään päivään kuusi starttia. Ja kun kroppa ei ole ihan terässään, niin se on aina hankalampaa.

Tuoreimmat aiheesta: Suunnistus

Urheilun pääuutiset

SM-liiga

Kärpät tarvitsee supertähtiään – Tapparan taso riittää mestaruuteen

Juhamatti Aaltonen

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä