Suurtapahtumat |

Kekäläisen analyysi: Jagrin onnistuminen avainasemassa

YLE Urheilun jääkiekkoasiantuntija Jarmo Kekäläinen arvioi kaikki Vancouverin olympiaturnauksen huippumaat kisojen alla. Ensimmäisenä Kekäläinen pohtii Tshekin menestysmahdollisuuksia ja esiin nousee kaksi teemaa: maalivahtipelin onnistuminen ja hyökkäyspään työmoraali, jossa konkari Jaromir Jagrilla on iso rooli.

St. Louis Bluesin varatoimitusjohtaja Jarmo Kekäläinen.
Kuva: YLE

Kekäläisen analyysi: Tshekki

Maalivahdit

Maalivahtiosasto on Tshekillä hyvä, joskin ehkä huippumaiden häntäpäässä tällä osastolla, Suomen, USA:n, Kanadan, Ruotsin ja Venäjän jälkeen. Ykkösmaalivahti on selkeästi Tomas Vokoun, joka tällä hetkellä on NHL:n torjuntaprosenttitilaston kakkosena Ryan Millerin jälkeen, mutta nuori ja lahjakas Ondrej Pavelec saa varmasti tilaisuutensa näyttää, mikäli Vokoun epäonnistuu.

Tshekin kolmannen maalivahdin valinta ihmetyttää hiukan, sillä Jakub Stepanek ei minua ole vakuuttanut MM-tasolla ja tarjolla olisi ollut myös toinen nuori huippuvahti Michal Neuvirth, joka viime kaudella torjui Hersey Bearsille AHL:n mestaruuden ja joka tällä kaudella on onnistuneesti debytoinut myös NHL:ssa Washingtonin riveissä, Jose Theodoren ja Semeon Varlamovin ollessa loukkaantuneina yhtä aikaa.

Puolustus

Puolustus Tshekillä on perinteisesti taitava ja hyvin kiekkoa kontrolloiva. Tomas Kaberle, Filip Kuba ja Marek Zidlicky pitävät huolen siitä, että avaukset lähtevät nopeasti hyökkääjille ja myös hyökkäyksen toiseen aaltoon riittää tulivoimaa. Tshekin puolustuksesta löytyy myös kokoa ja fyysisyyttä. Pavel Kubina, Zbynek Michalek ja Roman Polak ovat taistelijoiden raskasta sarjaa ja pystyvät eliminoimaan vastustajien hyökkäysaseita tehokkaasti.

Hyökkäys

Hyökkäyksessä Tshekin johto luottaa jälleen kerran taitoon ja kokemukseen. Vanhat Ruzickan suosikit Cajanek ja Rolinek löytyvät edelleen Tshekin joukkueen listalta, kun tarjolla olisi ollut myös nuoria tähtihyökkääjiä kuten Floridan Michal Frolik ja Columbuksen Jakub Voracek sekä Phoenixin isokokoinen ja myös puolustuspään tehtävissä vahva Martin Hanzal. Taitoa Tshekin hyökkäyksestä löytyy paljon. Paras pistemies tällä kaudella NHL:ssa on ollut Tomas Plekanec, mutta paras hyökkääjä on parikymmentä peliä loukkaantumisen takia missannut Patrik Elias. Uskon että myös Martin Havlat ja David Krejci löytävät pelihuumorinsa uudelleen kun pääsevät yhteen maanmiestensä kanssa. Jaromir Jagr on edelleen joukkueen henkinen johtaja ja hänen panostaan kaikkia odottavat mielenkiinnolla. Syvyyttä hyökkäykseen tuovat nopea ja taitava Milan Michalek ja Washingtonin Tomas Fleischmann.

Yleisarvio

Keiken kaikkiaan Tshekin joukkue on vaarallinen. Sen menestys riippuu pitkälti maalivahtipelin onnistumisesta, puolustuksen kiekottomasta pelaamisesta ja huipputaitavien hyökkääjien mielialasta/ työmoraalista. Tässä varsinkin Jagr ja hänen onnistumisensa ovat avainasemassa. Taitoa joukkueessa on yllin kyllin, Ylivoimapelaaminen on varmasti vaarallista ja alivoima pelaamisen elementit ovat myös kunnossa. Roman Polak ja Zbynek Michalek blokkaavat laukauksia itseeään säästelemättä ja pelin lukukykyä löytyy tähän roolin sopivilta hyökkääjiltä varmasti.

TOP 3 -pelaajat

Tomas Kaberle: Puolustuksen kiekollisen pelin ja ylivoiman siniviivapelin huippuosaaja. Hyvin liikkuva ja voimakas taitopuolustaja, jolla on loistava näkökenttä, vaistot ja maltti kiekollisessa pelissä. Pelaa lyhyellä mailalla ja on enemmänkin pelintekijä kuin laukoja. Varmasti suuressa roolissa ja tulee pelaamaan lähes puolet joka ottelusta.

Patrik Elias: Hyökkäyspään takuuvarma suorittaja, joka koko 2000-luvun ajan on tehnyt tasaisen varmaa tulosta tilastoissa. Nopea ja taitava, mutta suoraviivainen tshekki, joka kotimaansa kikkokulttuuriin verrattuna laukoo myös ahkerasti. Viihtyy ahtaissa paikoissa ja on valmis tekemään myös likaista työtä, on luonnepelaaja.

Jaromir Jagr: Yksilötaidoiltaan ja fyysisiltä edellytyksiltään yksi maailman kaikkien aikojen vaarallisimipia hyökkääjiä, jonka ura alkaa olla ehtoopuolella. Silti Jagr on fyysisesti edelleen huippukunnossa ja hänellä on varmasti halu näyttää että pystyy edelleen olemaan maailman eliittiä. Vancouveria parempaa paikkaa ei ole sitä todistaa. Jagr on myös koko uransa tunnettu hieman ailahtelevana pelaajana, joka saattaa menettää pelihuumorinsa helposti ja tartuttaa sitä myös ympärilleen. Jagrin onnistuminen näissä kisoissa on siksi koko Tshekin joukkueen kannalta erittäin tärkeää.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Suurtapahtumat

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä