En pode vaivaani yksin, sillä joka vuosi lähes 5000 suomalaista rikkoo polvensa nivelkierukan, useimmiten urheillessa. Kaikkiaan liikuntatapaturmia tapahtuu Suomessa vuosittain reilut 300 000. Yleisimpiä ovat nilkan nivelsidevammat, joita sattuu keskimäärin 500 kappaletta vuorokaudessa. Tapahtuu siis usein, ja lähes aina sattuu.

Näistä luvuista liikunnan vastustajat saavat tietysti vettä myllyynsä, ja laskukoneet alkavat ynnäillä yhteiskunnalle koituvia kustannuksia. Turhaan, sillä urheilun ja liikunnan hyvää tekevä vaikutus ylittää kivut ja kustannukset moninkertaisesti, myös rahassa mitattuna.

Jalka oikosena

Onneksi me suomalaiset saamme tälläkin lääketieteen saralla nauttia maailmanluokan hoivasta. Ortopedi Timo Järvelän tarkan ja terävän veitsen ohella sain osakseni päiväkirurgian yksikön neljän viehättävän sairaanhoitajan jakamattoman huomion. Kenties juuri siksi tunsin oloni aavistuksen vaivautuneeksi maatessani huomion keskipisteenä, jalka oikosena. Se kipeä, leikattava jalka.

Operaatio onnistui lopulta hyvin, ja nyt odottelen, että irti repeytynyt kierukkani kiinnittyy, polveen. Ymmärrän, että paraneminen on vasta puolitiessään ja että kuntoutuksessa työn joutuu tekemään itse. Siitä huolimatta päivittäiset tuhat jalannostoa ja pakaraliikettä alkavat vähitellen tuntua, erityisesti korvien välissä, sanovat anatomian oppikirjat mitä tahansa.

Myös leikkaaminen käy työstä. Järvelä esimerkiksi operoi normipäivänään neljästä kahdeksaan potilasta. Emerituskirurgi Sakari Orava puolestaan kertoo tekevänsä jopa 800 leikkausta vuodessa, ja onnistuu omien sanojensa mukaan yhdeksän kertaa kymmenestä. Loput käynevät hyvästä harjoituksesta.

Polku

Ammattilaiselle pitää maksaa ammattilaisen palkka, pelkät pähkinät eivät riitä, edes Oravalle. Niinpä amatööripohjalta ponnistavat urheiluseuramme joutuvat usein tyytymään halvempaan vaihtoehtoon lääkäripalvelujen osalta. Mukavat miehet teippilaukkuineen aiheuttavat, vilpittömästä auttamisen halustaan huolimatta, kuitenkin usein enemmän haittaa kuin hyötyä.

Huippu-urheilun muutostyöryhmä pohtii parhaillaan urheilijan polkua. Toivottavasti tuon polun varrelle kyetään rakentamaan toimiva tukiverkosto, joka kattaa muun ohella myös lääkintäpalvelut. Moottoritietä ei kuitenkaan kannata rakentaa, sillä jokaisen urheilijan polku lienee edelleen yksilöllinen.

Parhaiten asian on mielestäni pukenut sanoiksi kolumnistimme, entinen hiihdon päävalmentaja Reijo Jylhä, viimeksi Urheilulehden sivuilla. Jylhän mukaan huippulahjakkuudet ovat aina poikkeusyksilöitä, ja huippu-urheilu poikkeusyksilöiden hommaa, jota varten ei voi täysin valmista systeemiä rakentaa.

Unelma, Sirpa ja Leena

Jukka Keskisalon polku vaikuttaa tällä hetkellä mutkaiselta. Tuorein takaisku, jalkapöydän murtuma, vaatii kahden kuukauden toipumisen. Raju diagnoosi juoksijalle, jonka uraa ovat varjostaneet lukuisat hankalat vammat, mukaan lukien viime kauden pilannut lantiorangan murtuma. Miehen harjoittelu äärirajoilla sisältää tietoisia riskejä, sillä hänen tasollaan ei varmistellen enää kehity.

Lohtua voisi löytyä alppihiihtäjä Marcus Sandellin kohtalosta. Treenilasku Itävallan Pitztalissa syksyllä 2009 päättyi louhikkoon ja maksoi Marcukselle toisen munuaisen. Sitkeä kuntoutus ja raju harjoittelu palkittiin lopulta juuri päättyneissä alppihiihdon MM-kisoissa suurpujottelun 10. sijalla. Toivottavasti myös Keskisalo jaksaa vielä uskoa tulevaan.

Unelma, Sirpa ja Leena, esitteli entinen mies viehättävät tyttärensä. Ilmeisesti poikaa kovasti odoteltiin. Tanja Poutiainen odotti, suorastaan himoitsi, uransa ensimmäistä arvokisavoittoa ja laski sen mukaisesti suurella riskillä. Ja fysiikan lakien vastaisesti. ”Toisella laskulla suunta on ylöspäin!”, kuului nimittäin kommentti avauslaskun jälkeen.

”On tämä kauhea laji, kun se näin päin kääntyy…”, kuului puolestaan kisan jälkeen. Riskinotto päättyi virheeseen ja kuudenteen sijaan. Siitä huolimatta, tai tarkemmin juuri siksi, arvostan kovasti Poutiaisen rohkeaa toisen kierroksen laskua. Voittaa voi vain voittajan asenteella.

Emännille kiitos

Urheiluviikonlopun studiossa taannoin vieraillut filosofian tohtori Jari Kanerva on tutkinut alppihiihdon harrastuksen viriämistä Suomessa. Siitäkin ilosta saamme Kanervan mukaan kiittää naisia.

Ensimmäiset naisille suunnatut hiihtokurssit järjestettiin jo 1920-luvun lopulla ja ohjelmaan sisällytettiin heti laskettelutekniikan opetusta. Ensimmäinen laskettelurinteemme puolestaan raivattiin samoihin aikoihin Kauniaisiin, Bad Grankullan kylpylän yhteyteen.

Talvinen Lapin matkailu käynnistyi 1930-luvun alussa, sekin Suomen Naisten liikuntakasvatusliiton aloitteesta. Pallastunturin kupeeseen noussut tunturihotelli vihittiin käyttöön syksyllä 1938, ensimmäiset alppihiihdon SM-kisat ehdittiin laskea vanhassa Sallassa jo vuotta aikaisemmin.

Koville otti, meille miehille, sillä perinteiset ja jääräpäiset hiihtoniilot kutsuivat tunturihiihtoa pitkään hotelliurheiluksi, vaikka laji erityisesti alkuvuosinaan kävi kunnon treenistä. Ensimmäiset hiihtohissit nimittäin rakennettiin vasta 1950-luvulla. Ennen sitä ylös kavuttiin hammasta purren, alas lasketeltiin vauhdilla, kuten elämässä yleensä.

Kisaveikka

Hiihdon maailmanmestaruuskilpailut Oslon Holmenkollenilla alkavat kuluvan viikon lopulla. Ylen kisajoukkueelle ylimääräistä jännitystä tuo Hannulan Mikon laatima perinteinen kisaveikkaus.

Kukin veikkaaja valitsee mielestään kahdeksan varminta maailmanmestaria ja asettaa ne lisäksi varmuusjärjestykseen. Ykkösvarma sijoitetaan listan ykköseksi, kakkosvarma kakkoseksi ja niin edelleen, aina kahdeksanteen mestariin asti. Joukkuekilpailuja saa listalle nostaa korkeintaan neljä.

Kisan voittaa hän, jonka lista pitää pisimmälle, ykkösestä eteenpäin. Ensimmäinen väärä mestari listalla katkaisee pisteiden keruun välittömästi. Esimerkin vuoksi, jos veikkaat oikein kakkosesta kahdeksanteen, mutta listasi varmin mestari menee vääriin, saat pisteitä 0, siis nolla, zero, ja nimesi perinteisen nolla -trophyn kylkeen.

Oikea rivi

Ystävieni neuvoja ja läheisteni hiljaisia toiveita uhmaten julkistan oman listani, perusteluineen. Se on laadittu voittajan asenteella.

1. Naiset 10 km (p), Marit Björgen. Norjalainen kruunataan kisojen hiihtokuningattareksi ja kymppi perinteistä on hänen paraatilajinsa. Aino-Kaisa Saarinen saattaisi voittaa, jos malttaisi jättää yhdistelmäkisan väliin, vaan ei malta.

2. Suurmäen joukkuekisa, Itävalta. Suoritusvarmuus ratkaisee, vaikka norjalaiset haastavat kotimäessään. Pikkumäessä erot pienempiä, joten en nosta listalle.

3. Miesten sprintti (v), Emil Jönsson. Riskialtis laji, mutta Drammen vakuutti, vaikka osa suosikeista jätti kisan väliin. Lisäväriä tuo hevosenkengän kapeus maalisuoralle tultaessa. Eka kengässä, eka maalissa.

4. Naisten viesti, Suomi. Ratkaisun makua. Neljä oikein todennäköisesti riittää kisaveikan voittoon, ja tällä haen hajurakoa muihin. Naiset palkitsevat, ja Tapsa kiittää.

5. Pikkumäki, Adam Malysz. Paras ponnistaja voittaa pikkumäessä, yleensä. Myös kokemus etu, koska normaalimäessä kilpaillaan harvoin.

6. Mäkihyppy, naiset, Coline Mattel. Voitti viikko sitten kahdesti Zakopanessa, ja muut tuskin nostavat listoilleen.

7. Miehet 15 km (p), Sami Jauhojärvi. Kollenin maastot, Mustin kone ja sinivalkoiset silmälasit.

8. Yhdistetty, pikkumäki, Mikko Kokslien. Kuukauden kilpailutauko maailmancupissa tekee lajista arvoituksen, mutta Mikko Mikon kisan päätöskohteena riimittää mukavasti.

Karkuri

Vuorokautta ennen kisareissulle lähtöäni köpöttelin kahdenkymmenen asteen pakkasessa, aamutakissani ja kyynärsauvoihini nojaten, vinhaa vauhtia postilaatikolle noutamaan aamun lehteä. Matkalla vastaan asteli naapurin Johanna. ”Näytät karanneelta, pitäiskö sut palauttaa johonkin?”, kuului kysymys.

Kyllä, kunhan tietäisi minne, mutta käydään nämä kisat nyt ensin.

Norjalaiset odottavat kotikisoistaan jättimenestystä, paikallinen iltapäiväaviisi povaa peräti yhdeksää mestaruutta. Toivottavasti viikingit joutuvat tyytymään hieman vähempään, sillä vuonojen maassa itsetuntomittari kohoaa muutenkin helposti punaiselle.

Itse ennustan ainakin loistavaa kisatunnelmaa, sillä norjalaiset rakastavat pohjoismaisia hiihtolajeja. Holmenkollen puolestaan tarjoaa maailman upeimmat puitteet, vaikka uuden suurmäen piirteet muistuttavatkin erehdyttävästi jättimäistä gynekologin tuolia. Sitä maisemaa saatte tuijotella seuraavat puolitoista viikkoa, Ylen kanavilla.

Kuten sanoin, pitäisi palauttaa.

Tapsa