Kim ylivoimaiseen olympiakultaan - Lepistöstä kaikkien aikojen suomalaisnainen!
Maailmanennätyspisteet naisten lyhytohjelmassa luistellut Yu-Na Kim jatkoi suvereeneja otteitaan myös vapaaohjelmassa voittaen olympiakultaa. Korealaisen lisäksi palkintokorokkeelle nousivat Mao Asada (JPN) ja Joannie Rochette (CAN). Laura Lepistö teki puolestaan suomalaista olympiahistoriaa nousemalla lopputuloksissa kuudenneksi.
Vapaaohjelman kuuman ryhmän aloitti viidentenä lyhytohjelman jälkeen ollut Rachel Flatt. Parhaimmillaan tällä kaudella parhaimmillaan 116 pistettä vapaaohjelmasta kerännyt yhdysvaltalainen luisteli puhtaan ohjelman, muttei onnistunut ohittamaan Laura Lepistöä 117,85 pisteellään.
Seuraavana vuorossa oli neljänneksi parhaat pisteet lyhytohjelmasta kerännyt Miki Ando. Japanilaisen hypyt olivat erittäin onnistuneita, mutta ohjelman rytmitys ei ollut paras mahdollinen. Ando onnistui kuitenkin keräämään 124,10 pistettä ja nousi Lepistön ohi alle pisteellä.
Andon jälkeen näyttämölle liukui lyhytohjelman maailmanennätyspisteet luistellut Yu-Na Kim. Korealainen ei pettänyt vapaaohjelmassakaan ja ansaitsi upealla suorituksellaan 150,06 pistettä. Kimin tekniikka ja esiintyminen näytti lähes ylivertaiselta muihin kilpailijoihin verrattuna.
Heti Kimin jälkeen esiintymisvuorossa oli toiseksi lyhytohjelmassa sijoittunut Mao Asada. Ainoana naisena maailmassa kolmoisaxelia esittävä japanilainen ei saanut kuitenkaan kokonaisuudestaan läheskään yhtä ehjää kuin edellä luistellut Kim. Asada sai ohjelmastaan 131,71 pistettä ja säilytti kakkossijansa. Ero Kimiin venähti kuitenkin entisestään.
Toiseksi viimeisenä areenalle saapui kotiyleisön suosikki Joannie Rochette. Hiljattain äitinsä menettänyt kanadalainen taisteli loistavasti ja palkittiin pistein 131,28. Rochette pokkasi suorituksistaan Vancouverissa pronssimitalin. Viimeisenä vuorossa oli kuudenneksi lyhytohjelmassa sijoittunut Mirai Nagasu. Yhdysvaltalainen sai vapaaohjelmastaan pisteet 126,39 ja nousi niukasti neljänneksi.
Suomalaiset Laura Lepistö ja Kiira Korpi luistelivat vapaaohjelman ennätyspisteensä ja nousivat tulosluettelossa komeasti. Lepistö sijoittui lopulta kuudenneksi, mikä on paras naisten taitoluistelun suomalaistulos olympiatasolla. Korpi sijoittui sijalle 11.
Tuoreimmat aiheesta: Suurtapahtumat
Vuoden 2020 olympiataiston finalistit selvillä
Baku ja Doha saivat heittää hyvästit olympiahaaveilleen. Vuoden 2020 kisaisännyys ratkaistaan Madridin, Tokion ja Istanbulin välillä.
Pohjois-Korea ensi kertaa mukaan paralympialaisiin
Urheilijat lähtivät harjoitusleirille Pekingiin viime viikolla.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.