Kirittäret ja Pesäkarhut naisten Superin loppuotteluun
Viisi edellistä naisten Superpesiksen mestaruutta voittanut Jyväskylän Kirittäret eteni jälleen loppuotteluihin. Kirittäret löi kotikentällään Lapuan Virkiän välieräottelussa jaksoin 2-0 (3-1, 2-0) ja otti finaalipaikan puhtaasti voitoin 3-0. Myös Porin Pesäkarhut olivat ylivoimaisia Lappeenrantaa vastaan.
Kirittäret on esiintynyt loppuotteluissa yhdeksänä vuotena peräkkäin. Kultaa on tullut vuosina 2003, 2005, 2006, 2007, 2008, 2009 ja hopeaa vuosina 2001, 2002, 2004.
Porin Pesäkarhut antoivat kyytiä Lappeenrannan Pesä Yseille. Kolmas välierä meni porilaisille selvästi 2-0 (7-0, 6-1).
Kirittäret voitti viime vuonna loppuottelussa Lapuan, Pori otti pronssia.
Tuoreimmat aiheesta: Pesäpallo
Superpesiksen toimitusjohtaja kuuli Hyvinkään tragediasta junioriturnauksessa
Petri Kaijansinkko kertoi itse Tahkon tyttöjoukkueelle seuraa kohdanneesta onnettomuudesta. Pesäpallon sarjapelit peruttiin lauantailta.
Tahkon puheenjohtaja: Hirveän masentunut tunnelma
Seura valmistautuu käsittelemään tapahtunutta ammattiavun turvin. Joukkue alkaa tehdä pesikseen liittyviä ratkaisuja ensi viikolla.
Hyvinkään ammuskelussa loukkaantunut Tahkon pelaaja kuollut vammoihinsa
Yksi ampumavälikohtaukseen joutuneista Hyvinkään Tahkon pelaajista on menehtynyt.
Hyvinkään tragedia pysäyttää pesäpallosarjat
Superpesiksen, Ykköspesiksen ja Suomensarjan kaikki viikonlopun ottelut on peruttu Hyvinkään ampumatapauksen seurauksena.
IL: Hyvinkään ampumatapauksessa loukkaantui Tahkon pelaajia
Kolmesta pelaajasta yksi on loukkaantunut vakavasti. Tahko pitää kriisipalaverin iltapäivällä.
Tahkon hurmos jatkuu - toisella jaksolla pelkkiä kunnareita
Hyvinkään Tahko jatkaa nousukiidossa. Perjantai-iltana se otti jo kauden viidennen voittonsa kovalyöntisen Raahen kustannuksella.
Vimpeli armoton isäntä Kiteelle
Saarikentällä ei sääliä tunnettu, kun Vimpeli murjoi Kiteen maanrakoon. Ilotulitusta johti tuttu isäntä, kun Jere Dahlström iski viidesti.
Sotkamo palasi voittokantaan
Sotkamo palasi voittojen tielle ja haki puhtaan rutiinivoiton ja kolme pistettä Nurmon Hyllykalliolta 0-2 (1-4, 0-3).
Kouvola löysäili kotiyleisönsä edessä – Vainionpää hurjana
Kotiyleisönsä edessä todella vaisusti esiintynyt Kouvola sai kylmää kyytiä Jukka-Pekka Vainionpäältä.
Haminan Palloilijoilla edessään kiireinen viikonloppu
Ykköspesiksessä pelaavilla Haminan Palloilijoilla on tällä kaudella takanaan kolme ottelua, joista yksi on häviö ja kaksi voittoa. Pelinjohtaja Vesa Toikan mukaan viikonlopun otteluista lähdetään hakemaan lisää voittoja.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.