Kiteellä vahvoja tunteita ja keltaisia kortteja
Kiteellä vietettiin tiukka ja tunteikas pesisilta, kun vammakierteessä olleet isännät ottivat kolme sarjapistettä Kouvolalta 2-0 (5-1, 5-4).
Tunteet nousivat pintaan sen verran, että Kouvolan pelinjohtaja Mikko Hylkilälle ja jokeri Sami Joukaiselle näytettiin keltaista korttia epäurheilijamaisesta käytöksestä ja kiroilusta katsomoon.
- Siellä pukukopissa on pieni parvi suutareita ja räätäleitä harsimassa miehiä pelikuntoon, vihjaili Kiteen Mr. Pesäpallo, "Sutki" Sutinen ennen pelin alkua.
Oikeassa Sutki olikin. Tovin kentältä poissa ollut Sami Partanen oli jälleen mukana numerolla kuusi. Ja siitä kotikatsomo oli mielissään.
- Kyllä meillä näitä ongelmia on tälle kaudelle piisannut. Kolme pistettä on kuitenkin loppupeleissä arvokas asia. Helpotti ahdistusta merkittävästi. Tämä oli kuitenkin vain yksi pelien joukossa, tiivisti tunnelmat Kiteen pelinjohtaja Vesa Varonen yli 800 pääsarjaottelun kokemuksella.
Kiteen voiton takuumies oli jokeri Mika Laukkanen kuudella lyödyllä juoksulla.
- Tavoitteena oli ennen sarja alkua pelata tasainen kausi. Niin se tähän asti menikin. Olen ollut joka pelissä tasaisen huono. Toivottavasti nyt aukeni.
Avausjakso oli Kiteen hallintaa. Se oli niskan päällä alusta loppuun. Mika Laukkanen (3) ja Toni Laakso (2) löivät vuorotellen juoksun kerrallaan. Ulkopelissä lukkari Laakso piti Kouvolan lyöjähirmun Sami Joukaisen nollilla.
Toisella puoliskolla Kouvola haastoi isännät aivan eri tavalla ja meni jo 3-1-johtoon Sami Joukaisen (2) ja Iiro Haimin lyönneillä.
- Loppunousu oli meiltä hurja, kiitteli Kiteen käskyttäjä Vesa Varonen Mika Laukkasta, joka löi Kiteen tasoisin.
Joukainen vei Kouvolan vielä kerran johtoon, mutta viimeisen tasoittavalla Simo Rahunen ja Laukkanen varmistivat otteluvoiton.
Yhteensä yhdeksän juoksua lyönyt kaksikko Laukkanen-Laakso oli isäntien parhaat. Saku Kapanen pelasi loistavan sisäpelin (6/7) ja sai ykköspalkinnon. Kouvolan kakkospalkittu oli kolme juoksua viimeistellyt Sami Joukainen tehoilla 3/11. Myös jokeri Iiro Haimi oli jälleen hyvässä 100 % sisäpelivireessä, mutta hän pelaa valitettavan pientä roolia joukkueessa.
Tuoreimmat aiheesta: Pesäpallo
Lukkarivelho nauttii vielä talviharjoittelusta
Toni Kohonen kertoi tiistaina Yle Urheilun haastattelussa mietteitään tiistaina julkistetusta sopimuksesta.
Toni Kohosen ura jatkuu Sotkamossa ensi kaudellakin
Lukkarivelho jatkaa uraansa myös ensi kaudella Sotkamon Jymyssä.
Tanja Vehniäisestä kaikkien aikojen lyöjäkuningatar
Lapuan Virkiän lyöjäjokeri Tanja Vehniäinen ohitti kaikkien aikojen lyöjätilastossa Henna Salmelan, joka pääsi onnittelemaan uutta ennätysnaista tuoreeltaan.
Pesäpallon tulevaisuus puhuttaa Yle Puheen Urheiluillassa
Studiossa ovat Laura Arffman, Arto Ojaniemi, Jussi Pyysalo ja Jani Valkeapää.
Roihulle niukka tappio kotiavauksessa
Vihdin Pallo oli paremman sisäpelinsä turvin hieman Roihua parempi naisten Superpesiksen paikalliskamppailussa.
Viinijärvelle arvokas vierasvoitto
Viinijärvi pääsi pisteiden makuun naisten Superpesiksessä. Viinijärvi juhli sunnuntaina voittoa Turusta.
Vehniäinen lähestyy kaikkien aikojen lyöjäkuningattaren titteliä
Lapuan Virkiän Tanja Vehniäinen on enää kahden juoksun päässä Henna Salmelan kaikkien aikojen lyöntiennätyksestä.
Pesäkarhujen vahvalle alkukaudelle jatkoa
Porin Pesäkarhut ei antanut kotikentällään armoa sarjanousija Vuokatin Vedolle.
Vimpeli haki vierasvoiton lähes 2000 silmäparin edestä
Seinäjoen JymyJussien superpesistaival alkoi 0-2-tappiolla Vimpelin Vedolle.
Tahko avasi kauden voitokkaasti tuomarivirheestä huolimatta
Toisen jakson tuomarivirhe oli pilata Hyvinkään Tahkon sarja-avauksen uudistetussa Pihkalassa.
