Kojonkoski: Lontoon heikko menestys Norjan huippu-urheilukeskustelun taustalla
Lajiliitot tahtovat Olympiatoppenin selkeämmin valtaan norjalaisessa huippu-urheilussa. Mika Kojonkosken mukaan Suomessa ei tunneta öljymaan todellisia huippu-urheilun resursseja.
Suomen Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön johtajaksi heinäkuussa valittu Mika Kojonkoski ehti tehdä työtä Norjassa yhdeksän vuotta.
Mäkihypyn maajoukkuevalmentajana työskennellyt Kojonkoski myöntää, että tuoreimmasta lajiliittojen ulostulosta hänellä ei tarkkaa käsitystä. Suurimmaksi syyksi hän arvelee kuitenkin pettymyksen Lontoon olympialaisten menestykseen.
Lajiliittojen yhteisen organisaation SFF:n laatiman raportin mukaan norjalaisen huippu-urheilun resurssit eivät riitä enää huipulla pysymiseen.
- Norja on profiloitunut huippu-urheilumaana ja on monissa kansainvälisissä vertailuissa ollut ihan huipulla. Yhtälössä populaatio, tulokset ja resurssit Norja on ollut jopa maailman parhaita. Lontoon valossa tilanne ei kuitenkaan ole tämännäköinen, Kojonkoski sanoi Yle Urheilun haastattelussa.
- Monet maat haluavat oikeasti kehittyä huippu-urheilussa ja ohjaavat sinne resursseja, viitaten nyt vaikka brittien menestykseen Lontoossa.
Norjan mitalisaldo romahti Pekingin kisoista. Lontoon mitalitaulukossa kaksi kultaa, hopea ja pronssi riittivät sijalle 35. Pekingissä maa oli sijalla 22, kun yhdeksän mitalia koostuivat kolmesta kullasta, viidestä hopeasta ja yhdestä pronssista.
Suomi toi Lontoossa yhden hopean ja kaksi pronssia ja Pekingistä irtosi kulta, hopea ja kaksi pronssia.
- Pitää muistaa, että vaikka meikäläisittäin Norjan resurssit näyttävät monessa kohtaa isoilta ja ylitsevuotavilta, niin käytännössä totuus ei kuitenkaan ole sellainen, Kojonkoski sanoi.
- Totta kai norjalainen huippu-urheilurahoitus on parempaa, mutta pitäisi muistaa, että toimijoita on aika paljon. Homman idea on kuitenkin, että aina pitäisi pyrkiä kehittymään ja tekemään paremmin.
Kojonkoski korostaa, että rahaa ei todellakaan ole kaikille halukkaille. Olympiatoppenin siipien suojaan on vaikea päästä.
- Olympiatoppen taistelee joka vuosi omista resursseistaan. Odotusarvot urheilumenestykselle ovat korkeat ja kansainvälisesti tehdään huikeita projekteja, Kojonkoski kertoi.
- Systeemin vahvuus on rakenne, jossa toimitaan pitkälle lajien kesken yhdessä, on keskitytty osaamiseen ja sen kehittymiseen. Siellä on hyviä asiantuntijoita mukana ja hyvä tekemisen kulttuuri.
- Mutta tämä koskettaa varmasti lajien näkökulmasta hyvin pientä joukkoa. Olympiatoppenin siipien suojaan on hyvin vaikea päästä ja sen resurssit ovat kaikissa tapauksissa hyvin haasteelliset.
Tuoreimmat aiheesta: Muu urheilu
Apurahaurheilijat tuoneet valtaosan arvokisamitaleista
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt viimeisten neljän vuoden aikana urheilija-apurahoja hieman yli 6,2 miljoonaa euroa. Tukea vuosina 2010-2013 saaneet urheilijat eivät ole saavuttaneet yhtään olympiakultamitalia.
Tuomas Sammelvuo selosti naama punaisena Leijonien voittoa - katso video
Urheiluruudun juhlakiertueen selostuskaraoke on noussut hitiksi eri paikkakunnilla. Kuopiossa lentopallomaajoukkueen päävalmentajakin heittäytyi rohkeasti selostuskoppiin.
Urheiluruudun juhlakiertue saapuu Hämeenlinnaan
Hämeenlinnassa Urheiluruudun juontajien lisäksi päästään tapaamaan muun muassa Niklas Ajoa, Juuso Väisästä ja Juuse Sarosta.
Lappeenrannassa tehtiin kolme Suomen ennätystä
Lappeenrannassa käydyissä Marskin kisoissa rikottiin kolme paralympialajien Suomen ennätystä.
Korhonen himoitsee MM-kultaa
”Pari viikkoa lepoa, niin uskoisin, että pystyn harjoittelemaan normaalisti.”
Unohtumattomin Urheiluruutu-juttu: Matti Nykäsen saavutukset
Yle Urheilu tapaa Urheiluruudun 50-vuotiskiertueella mielenkiintoisia ihmisiä. Kuopiossa tapasimme Tuula ja Seppo Pellin.
Sotshin menestyslajien valmennusta tehostetaan
Suomen Olympiakomitea on jakanut lähes kaksi miljoonaa euroa valmennustukia Sotshin talviolympiakisojen mahdollisille menestyslajeille.
Mikko Salo crossfitin EM-hopealle
Porilainen Mikko Salo palasi pitkän kilpailutauon jälkeen takaisin huipulle.
Kuvagalleria Urheiluruudun 50-vuotistapahtumasta Kuopiosta
Ylen Urheiluruudun 50-vuotisjuhlakiertue pysähtyi sunnuntaina Kuopioon. Yle Urheilun toimittaja Jarno Ranta kokosi Kuopion toritapahtumasta kuvakoosteen.
Kolari pudotti Rikalaa päätösmatkalla
Anne Rikala sijoittui kahdeksanneksi Tshekin Racicen maailmancupin päätösmatkalla.

Kommentoi aihetta
(4 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
väsynyt huippu-urheiluun
Ilmoita asiattomasta kommentistaMitä mieltä ylipäätään on kisata kansallisuuksien mukaan paremmuudesta urheilussa? Eikö jalkapallossa ja jääkiekossa olisi hyvä malli kaikelle huippu-urheilulle: kaupalliset liigat ja vaikka sitten niitä välinevalmistajien talleja? Minun suomalaisuuteeni ei ainakaan huippu-urheilijoiden menestyksellä ole mitään vaikutusta. Ihan sama, vaikka Suomi ei saisi ikinä yhtään arvokisamitallia. Sitten olisin kyllä ylpeä, jos Suomi maana päättäisi olla lähettämättä ketään noihin kisailuihin.
Penkkiurheilija
Ilmoita asiattomasta kommentistaEi yksilöurheilun mm ja olympiakisoilla ole mitään merkitystä tulevaisuudessa,kilpailu on liian epäreilua. En usko että afrikan maiden kestävyysjuoksuvalmennus on parasta maailmassa,lähinnä lääkitys on kohdallaan ja testaus puuttuu. Suomessa tulevaisuus näyttäisi parhaalta jääkiekossa ja ylipäätänsä joukkuelajeissa.
Jussi Puska
Ilmoita asiattomasta kommentistaOhoh! Vai että joukkuelajeissa mitaleita olympialajeissa!
Pärinä
Ilmoita asiattomasta kommentistaMoottoriurheilu on ainoa, missä Suomella on tulevaisuutta.... jos siinäkään.