Kolmas kerta sanoi toden Joensuun Mailalle
Hyvinkään Tahko taipui tiukan taiston jälkeen kuudennessä puolivälierässä. Joensuun Maila eteni välieriin voitettuaan supervuoroparin 1-0.
Joensuun Maila johti Hyvinkään Tahkoa miesten Superpesiksen puolivälieräsarjassa jo 3-0-voitoin, mutta sitkeät hyvinkääläiset taistelivat kaksi peräkkäistä voittoa ja nousivat ottelusarjassa jo 2-3-tilanteeseen. Torstaina JoMa pystyi viimein hyödyntämään "ottelupallonsa", kun joensuulaiset väänsivät välieriin kotikentällään 2-1-voitolla.
Tahko otti ensimmäisestä jaksosta voiton 2-1-juoksuin, mutta joutui taipumaan seuraavassa JoMan tällättyä ottelun tasoihin juoksuin 6-4. Kuudennelle puolivälierätaistolle haettiin lopulta ratkaisua supervuoroparista, jossa Joensuu oli vahvempi 1-0-lukemin ja eteni näin välieriin 4-2-voitoin.
JoMan tehomies 2082-päisen yleisön edessä oli kolme juoksua tuonut ja kolme lyönyt Lauri Kivinen. Myös kolme juoksua lyönyt Aleksi Rautiainen oli iskussa. Tahkon parhaan pelaajan titteli meni neljä juoksua lyöneelle Juha Korhoselle.
Myös Koskenkorvan ja Raahen välinen puolivälieräsarja saatiin torstaina päätökseen, kun Raahe otti vieraskentällä tyylipuhtaan 2-0-voiton. Koskenkorva ei saanut vierasyleisön edessä aikaan yhtään juoksua, kun taas Raahe tykitti jaksovoitot luvuin 1-0 ja 7-0. Raahe eteni välieriin JoMan tavoin 4-2-voiton.
Superpesiksen välieräparit ovat nyt selvillä. Sotkamo kohtaa Raahen ja Vimpeli Joensuun.
Tuoreimmat aiheesta: Pesäpallo
Vimpeli punnersi väkisin voittoon
Vimpeli toipui avausjakson tappiostaan ja nousi 2-1-voittoon Jyväskylän Kiristä miesten Superpesiksessä.
Pattijoki murjoi Kouvolan
Antti Korhonen ja Marko Pelkonen loistivat Raahen vierasvoitossa Kouvolasta miesten Superpesiksen torstain kierroksella.
Superpesiksessä historian havinaa - Kankaanpäässä ensimmäinen naistuomari
Historiallinen ottelu on Kankaanpää - Alajärvi. Kati Rantala toivoo muidenkin saavan päätöksestä lisämotivaatiota.
Kohonen sivalsi Jymyn voittoon
Sotkamon Jymyn lukkari Toni Kohonen tykitti ratkaisun kolmosluukusta Helsingissä. Joukkue toipui surkeasta avausjaksosta ja nujersi Hyvinkään Tahkon.
Kuvagalleria: Miesten Superpesis rantautui sateiseen Helsinkiin
Sotkamon Jymy kukisti Hyvinkään Tahkon 1-0 (1-1, 3-2) keskiviikkona Helsingin Töölössä pelatussa miesten Superpesiksen ottelussa.
Lukkarivelho nauttii vielä talviharjoittelusta
Toni Kohonen kertoi tiistaina Yle Urheilun haastattelussa mietteitään tiistaina julkistetusta sopimuksesta.
Toni Kohosen ura jatkuu Sotkamossa ensi kaudellakin
Lukkarivelho jatkaa uraansa myös ensi kaudella Sotkamon Jymyssä.
Tanja Vehniäisestä kaikkien aikojen lyöjäkuningatar
Lapuan Virkiän lyöjäjokeri Tanja Vehniäinen ohitti kaikkien aikojen lyöjätilastossa Henna Salmelan, joka pääsi onnittelemaan uutta ennätysnaista tuoreeltaan.
Pesäpallon tulevaisuus puhuttaa Yle Puheen Urheiluillassa
Studiossa ovat Laura Arffman, Arto Ojaniemi, Jussi Pyysalo ja Jani Valkeapää.
Roihulle niukka tappio kotiavauksessa
Vihdin Pallo oli paremman sisäpelinsä turvin hieman Roihua parempi naisten Superpesiksen paikalliskamppailussa.

Kommentoi aihetta
(6 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Ex Joensuulainen
Ilmoita asiattomasta kommentistaHyvä Jomaaaaaaaaaaaaaaaaaa!Ensimmäistä kertaa välieriin,vapise vimpeli?
wolwes
Ilmoita asiattomasta kommentistaMahtavaa,eka kerran välieriin!
Ovensuulainen
Ilmoita asiattomasta kommentistaHieno suoritus Jomalta, mutta taitaa tänä kesänä Vimpelin kyyti olla vielä hitusen liian kylmää,mutta tulevia vuosia ajatellen hieno homma.
Jokunen
Ilmoita asiattomasta kommentistaOnnea JoMa, mikäli sattuisi niin onnettomasti että Vimpeli on vahvempi välierissä, ja sen lisäksi Sotkamo kaataa/kaatanee Raahen, niin onneksi koti-etu on pronssipeleissä jomalla. Tässähän on vielä monta koti-ottelua edessä.
Sverigesuomalainen:)
Ilmoita asiattomasta kommentistaTodella Mahtava suoritus Joma! Tsemiä tuleviin otteluihin...pystytte vaikka mihin suorituksiin. Hieno juttu :)
Kahden joukkueen kannustaja ?
Ilmoita asiattomasta kommentistaEilen ei voinut oikein kunnolla äänijänteitä päästellä kun muistaa Tahkon kevään tapahtumat, mutta tuleva keskiviikko kun pohjanmaan ylpeys saapuu niin silloin annetaan äänijänteiden palaa ja se huuto kammottaa ??
Suuret Onnittelut koko Joman organisaatiolle !!