yle.fi


Olet tässä

Aviomiespalvelu

julkaistu 14.6.2010 klo 14:22
Tapio Suominen

Kuva: YLE

Portinpielessämme kotona Pispalassa seisoi pakettiauto, jonka kyljessä luki ”Aviomiespalvelu”. Näin kyseisen kulkupelin ensimmäistä kertaa, ja mainitsin asiasta vaimolleni. ”Voi kulta, sehän on vanha juttu, ja kyllä meilläkin sellaista joskus tarvittaisiin.”, kuului vastaus.

Herkempi sielu saattaisi moisesta kommentista hermostua, ja muutaman tarkentavan lisäkysymyksen jouduin itsekin esittämään. Kävi ilmi, että kyseinen, jo pidempään Tampereella toiminut yritys puuhastelee kaikkea mitä kunnon aviomiehenkin tulisi. Kiinnittää taulut, vaihtaa lamput, vie tarvittaessa vaikka roskapussit. Ja arvatenkin suuremmatkin hommat hoituvat. Tällä kertaa ilmeisesti naapurissamme.

Tarkemmin ajatellen ymmärrän vaimoni kommentin varsin hyvin. Kiireisenä urheiluvuotena minulle kertyy reissupäiviä pitkälti toistasataa. Niinpä kotihommiin, kaikenlaisiin, jää toisinaan harmillisen vähän aikaa. Lisäksi kaikki työkalua vaativat toimenpiteet ylittävät kykyni.

Tänä vuonna kiireitä riittää. Vancouverin olympiakisat, MM-lätkä, viikonvaihteessa alkanut MM-jalkapallo, ja heti perään, heinäkuun lopulla, yleisurheilun Euroopan mestaruuskilpailut. Tiedän olevani etuoikeutettu saadessani puuhastella niiden kaikkien parissa, joten ei valituksen sanaa!

Ghana

Löin vetoa, rahasta. Hain suurta kerrointa, joten veikkasin Ghanaa jalkapallon maailmanmestariksi. Kirjoitan tätä lauantaina, ennen Ghanan avauspeliä Serbiaa vastaan. Jo huomenna veikkaukseni saattaa vaikuttaa hölmöltä, mutta vielä mieli on luottavainen.

MM-lopputurnaus tarjoaa loistavan tilaisuuden tutustua uusiin, nouseviin kykyihin. Ghanan nuorten maailmanmestarit Samuel Inkoom ja Isaac Vorsah tulevat lumoamaan kuningaspelin ystävät. Näin näkisin, ilman henkilökohtaistakin panosta.

Seurasin avausviikonvaihteen otteluita pääosin kotisohvalta, kisaurakkani studioisäntänä alkaa todenteolla maanantaina. Huomioni kiinnittyi ennen kaikkea Etelä-Korean loistavaan vastahyökkäyspeliin. Ikääntyvä Euroopan mestari Kreikka tosin tarjosi heikon mittarin. Myös perjantaina kisansa aloittanut ex-mestari Ranska vaikuttaa vaisulta.

Toivon salaa Argentiinan menestyvän. Useimmat asiantuntijat uskovat valmentaja Maradonan tuhoavan joukkueen mahdollisuudet. Albicelesten avauspeli Nigeriaa vastaan antoi kuitenkin viitteitä aivan muusta. Joukkueen peli vaikutti, varsinkin avausjaksolla, hyvin organisoidulta. Joka tapauksessa, älä koskaan aliarvioi joukkuetta, jonka riveissä pelaa Leo Messi. Maradona ja Messi. Jumalan käsi, ja poika.

Bukkerit

Studiomme näyttää hyvältä, vaikka itse sanonkin. Ja nyt puhun lavasteista, joista kiitos kuuluu Riikka Takalolle ja Kimmo Turuselle. Kiitos.

Tuottajamme Hoopi Hännisen johdolla yli 150 tunnin kisaurakkaamme toteuttaa noin neljänkymmenen ammattilaisen tiimi. Meillä on hyvä tiimi. Pääosin tuttuja kasvoja, ääniä tai nimiä. Erityisen paljon odotan asiantuntijoiltamme, joiden joukkoon uutena nimenä liittyy FC Lahden päävalmentaja Ilkka Mäkelä.

Kovimpaan testiin joutuvat selostajamme. Tiedän sen kokemuksesta. Osapuilleen kaksikymmentä selostusta per äijä, ja jokaiseen tuntien huolellinen valmistautuminen. Kukin heistä valmistautuu tavallaan, mutta jokaisen perustyökalu on pelaajien numerot, nimet ja muutaman keskeisimmän faktan sisältävä A-nelonen, bukkeri.

Bukkereiden tekeminen on aikaavievää, pikkutarkkaa, ja välillä hiukan puuduttavaakin näpertelyä. Hommasta voi tosin selvitä helpommallakin. Kollegani Hiltusen Karin kanssa muistelimme hiljan erästä takavuosien selostajapersoonaa, joka kerran tuli yhteiseen selostuskoppiin heikommin valmistautuneena.

Apu löytyi kuitenkin läheltä. ”Kari, onpa hyvin laaditut bukkerit sinulla. Sopiiko, että otan kopiot?”, kuului kysymys. ”No, mikäpäs siinä, sitten”, ystävällisen miehen vastaus.

Pyssymiehet

32 joukkueen ja yli seitsemänsadan pelaajan MM-turnaus asettaa selostajat kovaan testiin. Osa pelaajista on tietysti eurokentiltä tuttuja. Hieman eksoottisempien jalkapallomaiden pelaajien tunnistaminen tuottaa kuitenkin toisinaan tuskaa. Varsinkin kun alkulohkojen pelit selostetaan Pasilassa, pelkän kuvaruudun varassa.

Jatkopeleihin Juuselan Niki ja Ennekarin Antti pääsevät onneksi paikanpäälle, jos uskaltavat.

Etelä-Afrikan turvallisuustilanne huolettaa miehiämme, syystäkin. Itse olen vieraillut Johannesburgissa työn merkeissä kerran. Bussimatkat lehdistön hotellilta yleisurheilustadionille sujuivat, epäilyksistäni huolimatta, kuitenkin ilman ongelmia. Asiaan saattoi tosin vaikuttaa etu- ja takaovella päivystäneet, rynnäkkökiväärein varustautuneet vartijat.

Toivottavasti MM-kisoissa urheilijoiden, toimittajien ja ennen kaikkea katsojien turvallisuus pystytään takaamaan.

Paidat vaihtoon

Jalkapallolähetykset Ylen kanavilla alkoivat jo 60-luvulla. Silloin joukkueet ja pelaajat olivat kaikille, myös selostajille, pääosin vieraita. Puskas, Di Stefano ja kumppanit olivat tuttuja korkeintaan lehtien sivuilta. Niistä lähtökohdista selostustilanne muodostui tietysti hyvin haastavaksi.

Matkaan kuitenkin lähdettiin, ja kovalla itseluottamuksella. Niinpä kaikenlaista sattui ja tapahtui. Erään kerran Eurooppa cupin alkutaipaleella loppuottelua selostanut virtuoosimme sekoitti vahingossa pelaavat joukkueet keskenään. Virhettä kenties edesauttoi se, että siihen aikaan joukkueiden numerointi noudatti tismalleen samaa kaavaa, 1-11.

Pikku virhe paljastui selostajallemme ottelun tauolla. Itseluottamuksen marmoripinta kesti kuitenkin tämänkin takaiskun, helposti. Selostus jatkui veret seisauttavalla huomiolla. ”Hyvät katsojat, näyttäisi siltä, että joukkueet ovat tauolla vaihtaneet paitoja.”

Bubi

Keihäslegenda Seppo Räty vieraili Nybergin Arton uudessa kesäohjelmassa. Seposta tuli mieleen ystäväni Walleniuksen Bubi, joka Stuttgartin MM-yleisurheilun aikaan sai tehtäväkseen haastatella suoritukseensa pettynyttä Rätyä. Kaikki varmasti muistatte Rädyn ”Saksa on paska maa” -tokaisun.

Loistavana sanaseppona, ja arkielämän filosofina, myös veli Erik on jättänyt monta mainiota tarinaa elämään. Osa niistä liittyy viikon teemamme, jalkapalloon. Itse pidän seuraavista. Muistini mukaan ne menivät osapuilleen seuraavasti.

”Kyllähän tolppalaukaukset säväyttävät, mutta tulos on sama, vaikka vetäisi pallon kymmenen metriä ohi, sillä totuushan on se, että vain maalipuiden sisään menevät pallot voivat mennä maaliin.”

Tai

”Kamerun on viemässä yhä selvemmin tätä tanssia, mutta pääseekö se saatolle asti on kokonaan toinen juttu.”

Kuolematonta.

Terassikeli

Palataan vielä kotihommiin. Vietimme vaimoni kanssa ennen kisojen alkua yhteistä laatuaikaa. Siivosimme terassimme kesäkuntoon. Ensin huolellinen pesu karhealla harjalla, sitten runsas huuhtelu ja lopuksi paksu kerros kyllästysainetta pintaan. Hyvä tuli. Terassista.

Ja vielä loppukaneetti. Saksa murskasi Australian eilisiltana ja osoitti jälleen kerran, epäilyksistä huolimatta, olevansa mestariainesta. Kenenkään ei pitäisi yllättyä.

Tapsa

Jatka tästä