Vaikka Espanja oli EM-loppuottelun suosikki, kuten se oli mestarisuosikki jo ennen kisoja, Euroopan mestaruus itse loppuottelussa tuli kuitenkin helpommin kuin kukaan osasi odottaa.

Thiago Mottan loukkaantuminen ja Italian joutuminen miesvajaalle reilun tunnin pelin jälkeen oli vain piste iin päälle. Italia oli turnauksessa nimenomaan turnausjoukkue, joka sai oikeat tulokset ja pääsi eteenpäin voittamalla viidestä ensimmäisestä ottelustaan 90 minuutin aikana vain kaksi. Se oli positiivinen yllättäjä (ei tosin kaikkien mielestä yllättäjä), ja positiiviset yllättäjät menevät harvoin ihan sinne loppuun asti. Ne yllättävät iloisesti aikansa mutta joku kokeneempi menestyjä pistää ilottelulle stopin ennen pääteasemaa. Italian kliimaksi kisoissa oli loistava voitto Saksasta välierissä.

Suurin syy voiton helppouteen oli kuitenkin Espanja itse. Sen nälkä oli hirmuinen, ja jos jonkun mielestä aiemmissa turnauksen otteluissa Espanja ”säästeli” tai "oli tylsä", finaalissa se näytti alusta alkaen haluavan raadella Italian. Ei merkkiäkään tylsyyden horrokseen vaipumisesta. Koko finaalin henki nähtiin voittomaalissa, joka syntyi jo runsaan 13 minuutin pelin jälkeen ja jota edelsi Espanjan voimakas painostus. Cesc Fabregasia ei ole siunattu erityisellä nopeudella ainakaan espanjalaisen asteikon mukaan, mutta hän runnoi (toki itseään vielä hitaamman) Giorgio Chiellinin ohi eikä kaatunut pikku kontaktista, vaan antoi kaatuessaan David Silvan päähän syötön, jota italialaisten oli mahdoton puolustaa.

Fabregasin esityön päättäväisyys peilasi koko Espanjan finaaliesitystä, joka päättäväisyydessään oli vastustamaton. Italia pääsi turnauksen finaaliin onnistumalla joukkueena, mutta Espanja vastasi tähän onnistumalla finaalissa joukkueena ja tekemällä Italian joukkuepelistä katkonaista. Yksilö yksilöltä finaalijoukkueita vertaillessa Espanjan joukkueen koostumus oli ylivertainen. Sen kruununa oli maaginen maalivahti, joka teki tarvittavat huipputorjunnat Italian päästessä paikkoihin ja voitti sadannen ottelunsa A-maajoukkueessa.