Kommentti: HJK:lla saumat suurseuran kaatoon
Helsingin Jalkapalloklubi saa Mestarien liigan kolmannella karsintakierroksella vastaansa Celticin. Vaikka skottiseuralla on pitkät ja menestyksekkäät perinteet, on se HJK:lle tietyllä tapaa jopa unelmavastus - muut vaihtoehdot huomioon ottaen.
HJK:n arpaonni olisi ehkä voinut olla aavistuksen parempi, mutta siitä huolimatta Celtic ei ole mitenkään ylitsepääsemätön este Klubin eurotaipaleella. Helppoa skottijätin kaataminen ei ole, mutta pitää myös huomioida, että vastaan olisi voinut myös asettua esimerkiksi Manchester Unitedin viime vuoden kilpailusta pudottanut Basel tai viimeisten vuosien aikana vahvoiksi todetut FK Partizan tai Dinamo Zagreb.
Celtic on Euroopan ja etenkin Skotlannin mittakaavassa todellinen suurseura, mutta siitä huolimatta seura ei ole niin nimivahva kuin taannoin. Tämän lisäksi Celtic sekä raskaiden talousvaikeuksien takia neljännelle sarjaportaalle pudotettu Rangers ovat viime vuosien aikana epäonnistuneet useaan otteeseen europeleissä.
HJK ja Celtic ovat kohdanneet eurokentillä historian saatossa yhden kerran. Kaudella 2000-01 HJK oli lähellä suuryllätystä Eurooppa-liigan edeltäjän Uefa Cupin ensimmäisellä kierroksella.
Silloin Celtic voitti kotipelinsä Henrik Larssonin kahdella osumalla 2-0, mutta toisessa osassa Helsingissä Paulus Roiha teki kaksi osumaa skottiseuran verkkoon ja ratkaisu venyi jatkoajalle. Ottelupari ratkesi lopulta Celticin hyväksi englantilaiskärki Chris Suttonin jatkoaikamaalilla, ja Celtic eteni jatkoon yhteismaalein 3-2.
Celticin joukkueessa vilisi silloin muun muassa Larssonin, Suttonin sekä Stilian Petrovin kaltaisia huippupelaajia. Nyt joukkueesta on vaikea nostaa esiin todellisia maailmanluokan tähtipelaajia, vaan joukkue on kokonaisuudessaan melko tasainen.
Viime kaudella englantilaishyökkääjä Gary Hooper viimeisteli liigassa 24 täysosumaa. Hooperin lisäksi skottiseurassa pelaa muun muassa Etelä-Korean A-maajoukkuepelaaja Ki Sung-Yueng, joka tosin HJK:n onneksi on ainakin otteluparin avausosasta sivussa olympialaisten takia. Vasemman laitapuolustajan paikalta taasen löytyy viime kaudella loukkaantumisista kärsinyt Hondurasin maajoukkuepelaaja Emilio Izaguirre.
Tämän viikon tiistai ja torstai ovat olleet suomalaisen jalkapallon kannalta upeita iltoja. HJK:lla on ensi viikon Islannin reissun jälkeen hyvä sauma tuottaa lisää hyvää mainosta suomifutikselle. Sumusaarilla Celticin esityksiä seurataan eurokentillä herkeämättä, joten skottiseura on HJK:lle todella optimaalinen vastustaja: Ison statuksen joukkue, jonka kaataminen ei ole mahdotonta.
Tuoreimmat aiheesta: Mestarien liiga
Götze menee keskiviikkona magneettikuvaukseen
Dortmundin tähtipelaajan Mario Götzen pelikunto on edelleen kysymysmerkki Mestarien liigan finaalin alla. Hän joutui jättämään tiistain harjoitukset kesken.
Tilastot: Bayernilla vaikuttava maalikeskiarvo Mestarien liigassa
Dortmundin riveistä löytyy Mestarien liigan kauden toiseksi paras maalintekijä, mutta finaalivastustaja Bayern München on takonut osumia laajemmalla rintamalla.
Mestarien liigan finaali: Bayern edellä historiatilastoissa
Bayern München ja Borussia Dortmund ovat kohdanneet vuosien saatossa virallisissa otteluissa sata kertaa. Bayern on historiatilastoissa niskan päällä.
Mestarien liigan ja Euroopan cupin voittajat 1956-2012
Müller: Bayern ei voi hävitä enää kolmatta finaalia
Keskikenttämies Thomas Müllerin mukaan tappio Dortmundille jalkapallon Mestarien liigan finaalissa toisi Bayern Münchenille häviäjän leiman.
Klopp: Bayernin ja meidän välinen kuilu ei ole iso
Dortmundin päävalmentaja Jürgen Klopp pitää joukkuettaan ikävänä vastustajana mille tahansa joukkueelle. Hän odottaa Mestarien liigan finaalista tasaista taistoa.
Mestarien liigan finaali TV2:ssa, Yle Areenassa ja Yle Puheessa
Dortmund ja Bayern München kohtaavat lauantai-iltana Lontoon Wembleyllä kello 21.45 alkaen. Ottelua seurataan tiiviisti Yle Urheilun kaikilla julkaisualustoilla.
Mestarien liigan finaalin erotuomari selvillä
Italialainen Nicola Rizzoli tuomitsee lauantaina pelattavan Mestarien liigan finaalin.
Merkel seuraa Mestarien liigan finaalia paikan päällä
Saksan liittokansleri Angela Merkel ei suostu paljastamaan, onko hän Dortmundin vai Bayern Münchenin puolella Mestarien liigan loppuottelussa Wembleyllä.
Bayern näyttää Mestarien liigan finaalin jättiscreenillä
Bayern Münchenin kotiareenalle odotetaan noin 45 000 fania seuraamaan tulevaa Dortmund-ottelua jättinäytöltä. Liput tapahtumaan ovat ilmaisia.

Kommentoi aihetta
(10 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Lionsgate
Ilmoita asiattomasta kommentistaToivottavasti matsit näkyisi YLE:llä viime vuoden tapaan ;)
mauno
Ilmoita asiattomasta kommentistaeiköhän Ylessäkin tajuta että tää on pakko näyttää
mie
Ilmoita asiattomasta kommentistaTosin olympialaiset valtaavat varmasti ylen tv 2:n että fem kanavat jolloin alkaa pikkuhiljaa loppua kanavat kesken, kun tv1 ei mielellään urheilua näytä, mutta tosissaan toivotaan, että saataisiin pelit näkymään tv:ssä tai vähintään ylen netissä.
nojoo
Ilmoita asiattomasta kommentistaCeltic vs HJK olisi kyllä mielenkiintoinen matsi (ainakin ennakkoon), vaikka ei ole Celtic tainnut päästä oikein mihinkään enää moneen vuoteen.
Baggio
Ilmoita asiattomasta kommentistaAlkuun tuntu todella huonolta arvalta saada Celtic vastaan mutta kieltämättä Partizan tai Dinamo Zagreb olis ollut vähintäänkin yhtä pahoja joten ei muuta kun Celticiä kaatamaan. On niitä suurempiakin ihmeitä nähty fudiksessa. Celtic on nappi-onnistumisella täysin kaadettavissa!
Veikko
Ilmoita asiattomasta kommentistaPartizan tai Zagreb ovat todella kovia jengejä, kovempia kuin nyky-Celtic. Suomalaiset keskivertokatsojat vaan seuraavat jalkapalloa niin vähän että pitävät vanhalla nimellä ratsastavaa Celticiä näitä kovempina. Basel tietysti olisi ollut vielä todellinen musta-pekka. Arviolta HJK:lla on tästä parista 30% todennäköisyys päästä jatkoon.
juha
Ilmoita asiattomasta kommentistaNäyttäkää tämä edes Areenassa! Loistojalkapalloa, joten eläkää nyt ihmeessä tätä jättäkö näyttämättä. Satoja tuhansia katsojia vetää varmasti!
Urpo
Ilmoita asiattomasta kommentistaPari tuhatta katsojaa korkeintaan, Celtic jatkoon.
HKK
Ilmoita asiattomasta kommentistaMielenkiintoinen ottelu on tulossa. Hyvänä päivänä Celtic kyllä kaatuu, mutta kyllä Klubi joutuu laittamaan kaiken peliin ja varmaan laittaakin. Toivottavasti "kansa täyttää kentän katsomon" ja omalta osaltaan on mukana skottien kaatamisessa.
Masse
Ilmoita asiattomasta kommentistaInter on parempi kuin hjk