Lontoo Yleisurheilu |

KOMMENTTI: Olympiakisojen mykistävä, todellinen alku

Olympiakisojen yleisurheilu alkoi rähinällä, joka ei ole jättänyt ketään kylmäksi. Moni voisi sanoa, että nyt kisat ovat vasta alkaneet.

Lontoo olympiastadion
Lontoon olympiastadionilta ei puutu tunnelmaa. Kuva: EPA

80 000 ihmistä vetävällä Lontoon olympiastadionilla vietettiin viikko sitten kisojen avajaisia. Nyt vauhdissa ovat vihdoin yleisurheilukilpailut, jotka ovat saaneet hienon lähtölaukauksen - eivätkä pelkästään Jessica Ennisin huippujuoksun ansiosta.

Stadionin katsomoista löytyi varhain perjantaiaamuna enää vähän tyhjiä penkkejä. Lontooseen kesken päivän iskenyt rankkasade toki pelotti muutaman silmäparin pois lehtereiltä, mutta tunnelma kisapaikalla on ollut kerrassaan hieno.

Tämän tiedosti myös 400 metrin olympiakultaakin urallaan voittanut Felix Sanchez, joka selvitti ratakierroksen alkueränsä tyylikkäästi.

- Tämä on uskomatonta. Tämä on paras kokemukseni missään isossa urheilutapahtumassa ikinä. Ja ajatelkaa, nyt on vasta ensimmäisen kilpailupäivän aamu, Dominikaanisesta tasavallasta kotoisin oleva Sanchez kommentoi Yle Urheilun haastattelussa.

Heti avajaisten jälkeen mystisesti jonnekin kadonnut olympiatulikin on saatu esiin. Kisat on saatu toden teolla käyntiin.

Kommentoi aihetta

(25 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.





JA

Ilmoita asiattomasta kommentista

Todella putkinäköinen asenne tuo, että vasta yleisurheilun myötä "kisat alkavat". Ainakin itse on jo hyvinkin kyllästynyt tylsään yleisurheiluun, ja olympialaiset onkin minulle ennenkaikkea monien sellaisten lajien seuraamista joita ei muuten tule niin paljon katsottua. Esim. ammunta ja jousiammunta on todella jännittävää!


Hohhoijaa

Ilmoita asiattomasta kommentista

Voi Ossi Ossi... Toinen toistaan hienompia suorituksia on tehty viikon ajan erilaisissa lajeissa, ei siihen kiinnostavuuteen yleisurheilua tarvita. Toivottavasti Ylen lähetyksiin mahtuu tulevinakin päivinä muutakin kuin ihanaa ja mahtavaa yleisurheilua. Illan uintifinaalitkin näyttää olevan siirretty alkuerien ja karsintojen "tieltä" Yle Femmalle. Onneksi edes sinne.


Huipulla tuulee.

Ilmoita asiattomasta kommentista

Lontoo on upea urheilun sekatavarakauppa kisojen ajan. Tarjontaa on niin paljon, että hirvittää. Vauhti sen kuin kiihtyy kun finaalit lähenee. Yleisurheilussa on odotettavissa korkeatasoiset kisat monessa lajissa mikäli säät suosii. Lisäksi tuo tulikin saatiin vihdoin ja viimein nähtäville, Siinä lienee syy, että toimittaja innostui kisojen vasta alkaneen. Onhan olymialaisten näkyvin tunnus tämä olympiatuli.




Paavo

Ilmoita asiattomasta kommentista

Tykkään itse paljon yleisurheilusta, mutta kyllä kisoissa on jo nähty monta mykistävää, hienoa suoritusta ja tapahtumaa. Uinti on yksi parhaista, mutta on esim ammunnassakin draamaa ja monissa monissa muissa.


Surkea otsikko

Ilmoita asiattomasta kommentista

Yleisurheiluhypetystä. Otsikoilla pelaaminen on nykyään osa yle:nkin sivujen uutisointia. Varsinaisen asian saa kaivaa linkkien takaa ja ihmetellä uutisointia. Yleisuhleilun katsojamäärät ovat vaatimattomat avajaisiin nähden.


Urheilun pääuutiset

Mestarien liiga

Infografiikka: Saksa vielä muiden futiksen suurmaiden perässä euromenestyksessä

Bayern-pelaajat onnittelevat Mario Gomezia (oik.)

Espanja, Italia ja Englanti ovat olleet edustettuina Saksaa useammin Euroopan cupin ja Mestarien liigan loppuottelussa.

Suosittelemme

Tuoreimmat olympiauutiset

Muualla Yle.fi:ssä