KOMMENTTI: Tätä kun saisi tosipeleihin
Suomi pelasi näyttävän avauspuoliajan Tshekkiä vastaan. Tshekkiä, joka pelasi kaksi ja puoli kuukautta sitten EM-turnauksen puolivälierässä Portugalia vastaan (ja hävisi 0-1).
Suomi uskalsi pitää palloa ja kykeni liikuttamaan sitä harkitusti erityisesti ensimmäisellä jaksolla. Onnistuneen kolmivarttisen kruunasi maali, jossa loistavaa olivat sekä rakentelu että viimeistely. Mika Väyrynen näytti, miten tärkeää on kokemus. Väitänpä, että Suomella ei ole toista pelaajaa, jolla olisi sekä taitoa että kokemuksen tuomaa rohkeutta yrittää peippailua, jolla Väyrynen petasi Teemu Pukille maalipaikan.
Pukki näytti, mihin hän parhaimmillaan pystyy. Viimeistely oli huippuluokkaa. Se onnistuu Pukilta jopa paremmin vähän ahdistettuna, tekisi mieli väittää. Saatuaan kuparisen rikki maajoukkueessa Pukki on tehnyt kolme maalia kuudessa ottelussa. Siis maalin joka toisessa ottelussa. Teplicessä nähtiin sitä Pukkia, jota Suomi kaipaa myös tosipeleissä, niihin joissa jaetaan karsintapisteitä. Ranska- ja Tshekki-ottelut antoivat tuoreita muistutuksia siitä, että hyökkäysoksistolla peluutetun Kasper Hämäläisen harteille maalintekovastuuta ei voi laskea.
Tshekin tämä illan avauskokoonpanosta Tomas Sivok, Michal Kadlec, Tomas Hübschman, Vladimir Darida, Jaroslav Plasil ja Petr Jiracek olivat avauskokoonpanossa EM-puolivälierässä Portugalia vastaan. Kotijoukkue näytti yllättävän haluttomalta avausjaksolla. Ottamatta kunniaa pois Suomen mallikkaalta esitykseltä, Tshekki olisi hyvin todennäköisesti tullut hieman eri tavalla päälle, jos jaossa olisi ollut karsintapisteitä tai muuta oikeaa panosta.
Toisaalta jälkimmäisellä puoliajalla Suomi osoitti myös kestävyytensä, kun Tshekki puski isommalla höyryllä. Suomi selvisi toppareiden Juhani Ojalan ja Niklas Moisanderin penkkikomennuksista huolimatta takaiskuitta. Kahdessa edellisessä vierasottelussa Tshekkiä vastaan Suomen verkkoon tehtiin molemmissa neljä osumaa. Edellinen ottelu juuri tämäniltaisella Teplicen stadionilla, 3-4-tappio MM-karsinnoissa maaliskuussa 2005, on yksi Suomen maajoukkuehistorian synkistä kohdista. Tänään oma maali puhtaana ja vierasvoitto Tshekistä – joukkue päävalmentajaa myöten saa olla tyytyväinen iltaan.
Kovien joukkueiden, kuten Turkin (toukokuussa) ja Tshekin, kaataminen harjoitusotteluissa voi olla korvaamattoman arvokasta Suomen nuorelle joukkueelle. Kun näiden otteluiden hyvä anti pystytään siirtämään isoihin testeihin, Suomi on pitkällä. Silloin voitetaan kotona Ranskan kaltaiset haavoittuvaiset jättiläiset. Tässä tilanteessa pitäisi olla viimeistään kahden vuoden päästä. Ranska-ottelu osoitti, että matka on pitkä. Tshekki-ottelu osoitti, ettei matka ole suinkaan mahdoton.
Tuoreimmat aiheesta: Jalkapallo
Götze menee keskiviikkona magneettikuvaukseen
Dortmundin tähtipelaajan Mario Götzen pelikunto on edelleen kysymysmerkki Mestarien liigan finaalin alla. Hän joutui jättämään tiistain harjoitukset kesken.
Tilastot: Bayernilla vaikuttava maalikeskiarvo Mestarien liigassa
Dortmundin riveistä löytyy Mestarien liigan kauden toiseksi paras maalintekijä, mutta finaalivastustaja Bayern München on takonut osumia laajemmalla rintamalla.
FC Honka kaatoi hallitsevan mestarin Naisten liigassa
Samantha Monahan viimeisteli FC Hongan molemmat täysosumat 2-1-voittopelissä PK-35 Vantaata vastaan. Åland United jatkaa Naisten liigan piikkipaikalla.
West Ham hankki Romanian maajoukkueen kapteenin
Vasen laitapuolustaja Razvan Rat siirtyy Itä-Lontooseen ilmaisella siirrolla Shahtar Donetskista.
Mestarien liigan finaali: Bayern edellä historiatilastoissa
Bayern München ja Borussia Dortmund ovat kohdanneet vuosien saatossa virallisissa otteluissa sata kertaa. Bayern on historiatilastoissa niskan päällä.
Nuori espanjalaispelaaja sydänleikkaukseen
Espanyolin laitapuolustajan Victor Alvarezin aorttaläpän ongelmaa on tarkkailtu jo viime vuoden heinäkuusta lähtien.
Frank de Boer jatkosopimukseen Ajaxin kanssa
Ajax ja päävalmentaja Frank de Boer ovat sopineet vuoteen 2017 asti ulottuvasta jatkosopimuksesta. Aiempi sopimus olisi päättynyt kesäkuussa 2014.
Manchester City ja New York Yankees perustivat MLS-seuran
New York City Football Club aloittaa pelaamisen vuonna 2015. Siitä tulee Harrisonissa, New Jerseyssä pelaavan New York Red Bullsin paikalliskilpailija.
Kagawan kohtalo Manchester Unitedissa surettaa Kloppia
Dortmundin päävalmentajan Jürgen Kloppin sydän särkyy, kun hän katsoo, millaiseen rooliin japanilaistähti Shinji Kagawa on jäänyt Old Traffordilla.
Stoken ja Pulisin tiet erkanevat seitsemän vuoden jälkeen
BBC:n mukaan manageri Tony Pulis tapasi Stoke Cityn puheenjohtajan Peter Coatesin tiistaina. Seura ei ole enää halukas jatkamaan yhteistyötä.

Kommentoi aihetta
(5 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Tepa
Ilmoita asiattomasta kommentistaVarsin pitkälti samaa mieltä Miettisen kanssa. Päivän paras suomalainen oli mielestäni Alexander Ring. Uskomattomia pallonriistoja ja hyviä juoksuja, etenkin liikkuminen pallottomana on aivan huippuluokkaa. Muita onnistujia juuri Väyrynen, ja kaikki puolustajat, puhumattakaan maalivahti Mäenpäästä.
Hyvä Suomi!
ak
Ilmoita asiattomasta kommentistaHarvinaisen hieno artikkeli. Juuri sellainen kuin futisjutun pitää olla: On sekä tietoa että tunteen paloa. Ja maukkaita oivalluksia pelistä. Hyvä Suomi!
Taavetti
Ilmoita asiattomasta kommentistaHuikee ensimmäinen jakso tosiaankin missä mahdollisesti olisi voinu iskeä toisen tai kolmannenkin, Niki pelasi maalissa juuri niinku ykkösveskarin pitää pelatakki ja Ring oli ihan huikee se duuni määrä mitä se jätkä tekee ja ne hienot riistot ja syötöt siitä jätkästä tulee vielä tähti. Väykkä teki mahtavan duunin siihen Pukin maaliin minkä Teme laitto rysään armottomasti pakkien ahdisteluista huolimatta. Hieno esitys vähän loukkaantumisten rasittamalta Suomelta.. Tästä on hyvä jatkaa!
kotka
Ilmoita asiattomasta kommentistaKoskahan tätä parempaa pelaamista kestäisi koko ottelun ajan?!
olympiastadionilla
Ilmoita asiattomasta kommentistaMaaotteluilla eli ystävyysotteluilla ei ole kv. jalkapallossa mitään merkitystä.Merkitystä sen sijaan on yllin kyllin niin EM-ja MM-karsintaotteluilla. Tappiot niissä merkitsevät sitä, että jatkossakin Suomi on ulkona arvokisoista ja nyt Suomen nykyinen 96. sija on joukkueen historian heikoin FIFA-ranking-sijoitus. Se kertoo kaiken siitä onko menty taakse- vai eteenpäin. Fakta on se, että joukkueen pelaajat eivät pelaa euroopan huippuseuroissa evätkä kuulu joukkueiden vakiokokoonpanoihin. Yhtälö on mahdoton. Valmennusjohto ja palloliitto luo julkisuudessa taloudellisista syistä odotuksia, jotka eivät ole realistisisia.